Heidin ilme -kortit
#254500

Heidin ilme -korteissa on kuusi tavallista ilmettä. Testiin kuuluu 54 korttia.

Heidin ilme -kortit (#254500) kehitettiin, jotta niiden avulla voidaan alkaa selvittää ilmeiden osuutta kommunikaationäkemisessä jo hyvin varhain. Lapsilla, joiden aivovaurio kokonaisuudessaan on lievä, mutta joka estää ilmeiden näkemisen ja/tai niiden merkityksen muistamisen, on suuria vaikeuksia selvitä lapsiryhmässä. Jotta lapsen kommunikaatiovaikeuden syyt saataisiin selville, on aistintoimintojen osuus tutkittava tarkkaan. Sekä kuulon että näön korkeammissa toiminnoissa voi olla puutteita, jotka estävät lasta oppimasta tavanomaista lasten voimakkaasti visuaalista kommunikaatiota.

Lapsen varhaiskuntoutuksen suunnittelun pohjaksi ei riitä, että todetaan lapsella olevan 'visuaalisia hahmottamishäiriöitä' vaan häiriöiden laatu pitää selvittää, koska se ratkaisee sen, millaisia kompensoivia taitoja lapselle pitää ja voidaan opettaa ja miten ympäristön pitää ottaa huomioon lapsen näkövamma.

Heikkonäköisten lasten ilmeiden näkemisen vaikeus esiintyy usein ainoana näkötoimintojen häiriönä, joskus samalla, kun lapsella on vaikeus tunnistaa kasvonpiirteitä. Lapsella voi olla korkeampien eli aivokuoren näkötoimintojen häiriön lisäksi myös näköradan etuosan vaurio joko silmissä tai näköhermossa.

Kasvojen tunnistamisen ja ilmeiden tulkitsemisen vaikeudet johtuvat siis joko

1. kuvan epätarkkuudesta, joka estää kasvojen tunnistamisen ja ilmeiden hahmottamisen muuten kuin aivan läheltä (=radan etuosan vaurio), jolloin muut aistit jo välittävät olennaisen tiedon, tai
2. lapselta puuttuu kasvojen tunnistamistoimintojen alue aivokuorelta ja usein myös ilmeiden tunnistamistoiminta. Tällaiset lapset eivät pysty ottamaan sisään tulevasta näkötiedosta kasvoja koskevaa tietoa, koska niitä koskevaa ”vaatimusta ei synny aivokuorella (Top-Down informaatiovirta). Lapsi ei ole tietoinen kasvojen olemassa olosta.

Kasvosokeus pitäisi huomata mahdollisimman aikaisin, jotta muiden aistien käytöllä tuetaan varhaiskommunikaation kehittymistä. Heidin ilme-kortit tulisi muistaa aina, jos lapsella on kommunikaation kehittymisessä viivettä.

A.   Video 1	B.   Video 2
C.   Video 3	D.   Video 4

Ennen kuin tutkitaan niin korkeaa näkötoimintaa kuin kasvojen tunnistamista, kannattaa selvittää kuvan osien havaitsemisen tarkkuus. A. Tämä kolmevuotias tyttö tarttui palikoihin täsmällisellä otteella (silmä-käsi-koordinaatio, päälaenlohkon toiminta) ja laittoi ne saman mittaisten palikoiden päälle huolellisesti (puhtaasti visuaalinen vertaaminen, ohimolohkon alaosan toiminto). B. ”Postilaatikko”-testin aukon ja siihen laitettavan kortin suunnan hahmottaminen tapahtui normaalisti. Ranteen rotaation lievän vaikeuden takia testausta jatkettiin niin, että testi oli vaakasuorassa. C. Colorama-pelissä pitää samanaikaisesti valita sekä väri että muoto oikein. Tämäkin testi sujui normaalisti. D. Vaikka kuvioiden perusrakenteiden näkeminen vaikutti normaalilta, yksinkertaisten kasvokuvien vertaaminen ei sujunut.  ”Missä sinun korteistasi suu on samanlainen kuin minun kortissani?” – kysymys oli hämmentävä. Edes suun piirtäminen lapsen omalla sormella ei auttanut. Lapsi ei ollut koskaan nähnyt kasvoja, joten kasvon osat olivat aivan uusia näön kautta tutkittuina. Hän kyllä tiesi kasvon osien nimet.

Kasvoja tutkitaan kuin ne olisivat kuva, jota voi tutkia myös tuntotiedon avulla. Tulevaa harjoittelua kannattaa esitellä jo heti, kun kasvosokeus on diagnostiositu: suurentava peili (E) ja reilu meikki sekä lapsen että aikuisen kasvoilla yhdistettyinä käsien välittämään tietoon kasvolihasten liikkeistä antaa lapselle käsityksen siitä, mitä kasvoissa tapahtuu kommunikaation aikana. Harjoittelun aikana saattaa tulla esiin asioita, joista kukaan ei ole ollut tietoinen. Eräs 8-vuotias lapsi kysyi: ”Tuleeko ääni suusta?” Hänelle vastattiin: ”Kyllä. Miksi sinä sitä kysyt?” ”Minä olen aina ajatellut, että ääni tulee korvista.” Nämä lapset ovat usein heikosti tietoisia kehostaan ja sen osien toiminnasta, vaikka he monella alueella koulussakin toimivat normaalisti.

E.	F.   Video 5

Kasvokuvien piirtäminen (F) on yksi hauskimmista harjoituksista, jos lapsi neuvoo, mitä ja miten piirretään, voi jopa osoittaa sormellaan, mihin kohtaan pitää piirtää. Piirtäminen on usein ylivoimaisen vaikeaa lapsen itsensä tehtäväksi.

G.

Neljän vuoden iässä useimmat lapset ymmärtävät harjoituksista saatavan hyödyn ja alkavat kiinnittää huomiota helposti muistettaviin yksityiskohtiin, kuten silmälaseihin ja korvarenkaisiin. Vielä esikouluvaiheessa visuotaktiiliset kuvat  (G) ovat hyödyllisiä kasvojen osien ja ilmeiden harjoittelussa. Kuvassa G oleva 5-vuotias tyttö on sama tyttö kuin kuvissa A-F.

Lapsen päiväkotiryhmän luokkakuvasta muokatuista testikuvista saa hyvän testin. Kustakin kuvasta on rajattu pois kaikki muu paitsi kasvot. Testin aikana kuvia ei kuvailla vaan kysytään pelkästään: “Tunnetko, ketä nämä lapset ovat?” Kun tämä kysymys esitettiin viisivuotialle tytölle (kuvissa A-G), hän ei tunnistanut ketään, ei edes parasta ystäväänsä, ryhmän ainoaa tummaihoista lasta. Kun hänelle sitten sanottiin, että lapset olivat hänen ryhmäänsä kuuluvia, hän sanoi: “Sitten minä olen se, jolla on lasit. Kellään muulla ei ole.” Hän tunnisti silmälasit, ei kasvojaan eikä hän tunnistanut ainuttakaan kavereistaan.

Heidin ilme -korteilla pelattaessa kannattaa pitää silmällä, millaisia vaikeuksia lapsella on. Selittyvätkö ne kuvan epätarkkuudella vai onko kyseessä spesifinen kasvotunnistuksen puute vai molemmat.

Kutakin ilmekorttia on kolme kappaletta. Näistä kaksi on täsmälleen toistensa kaltaisia, kolmannessa Heidillä on rusetti. Jos lapsi ei näe eroa ilmeiden välillä, hän valitsee samanlaisiksi kortit, joissa Heidillä on rusetti.

Testitilanne

Kortteja voidaan alkaa käyttää 30-36 kuukauden iästä lähtien. Testitilanne on hyvä sijoittaa leikkitilanteeseen, jossa jutellaan siitä, miltä ihmiset/lapset näyttävät, kun he ovat iloisia, surullisia, vihaisia jne. Kortit toimivat silloin luontevana osana leikkiä, jonka aikana ilmeitä tutkitaan myös peilin avulla ja tunnustelemalla kasvoja ja visuotaktiileja kuvia, joita tehdään myös lapsen kanssa, jos vaikuttaa siltä, että lapsen on vaikea hahmottaa piirrettyjä kuvia.

Leikki aloitetaan lajittelemalla kortteja ja etsimällä parit, jolloin selviää, voiko lapsi nähdä kuvien yksityiskohtia siksi hyvin, että löytää parit. Parin löytäminen saattaa perustua meistä merkityksettömään yksityiskohtaan. Seuraavaksi voidaan sitten jutella siitä, miltä Heidi näyttää eri kuvissa. Vanhempien lasten kanssa voidaan miettiä, miksi Heidi mahtaa olla iloinen, surullinen jne. Testaaja ja lapsi voivat yrittää kopioida korteissa olevia ilmeitä ja katsoa peilistä, kuinka hyvin he onnistuvat.

Testaaja kiinnittää huomiota siihen, miten läheltä lapsi haluaa katsoa kortteja ja onko lapsen vaikea ymmärtää, mitä kasvojen ilmeillä tarkoitetaan. Jos valmiin kuvan hahmottaminen on vaikeaa, kannattaa piirtää kuvat yhdessä lapsen kanssa, koska kuva on helpompi ymmärtää, kun se syntyy lapsen silmien edessä ja piirtäjä vielä selittää kuvan osia niitä piirtäessään. Testaaja voi myös piirtää kasvosoikion ja silmät ja kysyä "Millainen ilme Heidille nyt piirretään?" Lapsi voi sitten avustettuna piirtää kyyneleitä tai nauravan suun. Yhdessä piirtäminen kehittää lapsen kykyä analysoida kuvia, erityisesti, jos hän ei piirrä vielä itsenäisesti.

Visuotaktiiliset kuvat ovat tärkeitä heikkonäköisille lapsille ja hauskoja kaikille. Tavalliselle paperilautaselle liimataan pari tummaa nappia silmiksi ja piipunpuhdistajan pätkä suuksi. Piipunpuhdistajan muotoa verrataan testaajan ja lapsen suun muotoon eri ilmeiden aikana. Jos testi on ryhmätyöskentelyn osa, voidaan paperilautaskuvat kerätä lopuksi näyttelyksi ja samalla, kun niitä ihaillaan, katsotaan, tunnistaako lapsi tekemänsä kuvan muiden lasten teosten joukosta. Tällöin huomataan, että osa lapsista muistaa paikan, mihin he laittoivat kuvansa, toiset perustavat tunnistamisen väreihin ja osa lapsista muistaa, minkä ilmeen he rakensivat.

Kun lapsi vaikuttaa ymmärtävän, mitä ilmeillä tarkoitetaan, hän saa valita ilmeparit kuvista. Jos lapsi valitsee pareiksi ne kuvat, joissa Heidillä on rusetti, todetaan rauhallisesti, että kyseiset kortit ovat kyllä sikäli samanlaisia, että Heidillä on rusetti, mutta "katsotaanpa, miten Heidin suu on". Aikuinen voi vielä kerran näyttää omilla kasvoillaan, miltä korteissa näkyvät ilmeet näyttävät todellisuudessa. Jos liikenäkö on kohtalainen, lapsi saattaa hahmottaa liikkeisiin perustuvat ilmeet paremmin kuin kuvan liikkumattomat ilmeet.

Se, että lapsi pystyy löytämään oikeat parit ilmekorteista, ei vielä merkitse normaalia ilmeiden näkemistä ja niiden tulkitsemista. Kyseessä voi olla ilmeinformaation muistamisen vaikeus tai käsittelyn vaikeus tunnekeskuksissa. Ilmeisiin liittyviä tunnetiloja kannattaa siksi käsitellä satujen ja näytelmien avulla, jolloin selviää, hahmottaako lapsi ilmeitä paremmin, kun niihin liittyy myös väri- ja liikeinformaatio.

Jos lapsi ei pysty hahmottamaan ilmeitä visuaalisesti, hän tarvitsee intensiivistä kommunikaatioterapiaa oppiakseen kuulemaan tunnetiloja ja tulkitsemaan lasten voimakkaasti visuaalista kommunikaatiota. Päiväkodissa ja muissa lapsiryhmissä lapsi tarvitsee aikuisen apua selviytyäkseen leikkitilanteista. Ilmeitä ja niiden sisältöä käsittävää varhaisopetusta kannattaa tehostaa toivossa, että aivokuoren alue, joka vastaa toiminnasta, ei olisi täysin tuhoutunut vaan voisi harjoituksen avulla alkaa toimia paremmin ja näin lapsi oppisi ainakin keskeisimpien ilmeiden tulkinnan.

Ilmeiden tulkitsemisen vaikeus tulisi havaita ja selvittää mahdollisimman varhain ja sen varhaiskuntoutus aloittaa välittömästi sekä jatkaa sitä läpi kouluiän muistaen, että tämän toiminnan suhteen lapsen on opittava sokean tekniikkoja. Vaikka lapset oppivat käyttämään henkilöille tyypillisiä yksityiskohtia tunnistaakseen ja muistavat ilmeiden rakenteesta niin paljon, että tunnistavat ilmeitä, heidän analyyttiseen katseluun perustuvat päätelmät vievät aikaa, mikä koetaan emotionaalisena viileytenä, jos näköongelmaa ei tunneta.

[ Ohjesivu I Lasten näkötestit I LEA-näkötestistö ]

Viimeksi päivitetty