LEA NUMBERS®
Lähinäöntarkkuuden mittaaminen
#270900 - #271000

Näöntarkkuutta tutkittaessa mitataan ensin näöntarkkuus ilman laseja yhteisnäön aikana ja kummastakin silmästä erikseen. Sitten mitataan taittovirheet ja näöntarkkuus lasikorjauksen aikana ja lopuksi näöntarkkuus sillä lasilla, jonka henkilö kokee mukavimmaksi. Näöntarkkuusarvoja saattaa siten samalla henkilöllä olla useita erilaisia.

Kuva 1. Lähinäöntarkkuustestissä (#270900) on sekä standardi testi että kääntöpuolella testi, jossa kuviot ovat lähempänä toinen toisiaan. Etäisyydet kuvioiden välillä ovat 50%, 25% ja 12.5% saman rivin kuvioiden leveydestä. Tällaisella testillä voidaan tutkia tarkasti crowding efektiä eli sitä, miten kuvioiden välimatka vaikuttaa näöntarkkuuteen. Lähitesti on olemassa myös taskukoossa (#271000).

Mittaus tehdään lähinäkötestillä (#270900) ensin binokulaarisesti, jos tutkittava on binokulaarinen eli hänellä on yhteisnäkö, sitten kummankin silmän näöntarkkuus erikseen. Lähinäöntarkkuus saattaa poiketa kaukonäöntarkkuudesta taittovirheen tai ikänäköisyyden takia.

Tutkimusetäisyys on nuorilla tutkittavilla 40 cm (=testissä olevan punoksen pituus), ikänäköisiä tutkittaessa se etäisyys, jolle heidän lukulasinsa on mitoitettu eli useimmiten 45-55 cm. Heikkonäköinen henkilö saa näyttää, millä etäisyydellä ja missä asennossa hänestä on mukavinta katsoa testiä. Standardietäisyydellä mittaaminen tehdään, kun ensin on mitattu heikkonäköisen henkilön näöntarkkuus optimaalisella etäisyydellä.

Kun ylemmät rivit peitetään testin aikana peittokortilla, on varmistettava, ettei siitä aiheudu varjoa luettavan rivin päälle, erityisesti kun tullaan alimpiin riveihin.

Katsottavaa numeroa voi osoittaa sormella, mutta vain hetken, koska sen pitäminen katsottavan kohteen vieressä helpottaa katseen kohdistamista. Osoittamista tulee erityisesti välttää toiminnallista heikkonäköisyyttä ja aivovaurioita tutkittaessa. Kun näöntarkkuus on ensin mitattu rivitestillä ilman osoittamista, voidaan myöhemmin erikseen selvittää, kuinka paljon paremmin katseen kohdistaminen onnistuu, jos tutkittava saa osoittaa luettavaa numeroa lukutikulla tai omalla sormellaan.

Kultakin riviltä kysytään vain ensimmäinen numero, aluksi voi jopa hypätä joka toisen rivin yli, jotta päästään mahdollisimman pian kynnystasolle.

Kun tutkittava vastaa väärin tai muuttuu epävarmaksi, palataan edelliselle riville ja luetetaan sen kaikki kuviot. Tutkittavan lapsen on helpompi tietää, mitä numeroa hänen pitää katsoa seuraavaksi, jos testaaja kysyessään toistaa edellisen vastauksen . Jos lapsi on vastannut 'kahdeksan', testaaja kysyy "Mikäs sitten on kahdeksan vieressä (jälkeen, kahdeksasta seuraava)?" Jos vastaus on ollut väärä, sitä ei voi toistaa vaan silloin on kysyttävä "Mikäs on sen vieressä?" Lyhyt osoittaminen on nytkin avuksi. Sormella ei voi osoittaa pieniä kuvioita, joten vanhanaikainen lukutikku on edelleen käyttökelpoinen. Näyttäminen on tässä vaiheessa yhtä lyhyt kuin ylemmilläkin riveillä.

Jos tutkittava hyppää yhden numeron yli, siitä huomautetaan ja samalla näytetään nopeasti, minkä numeron yli tutkittava hyppäsi. Jos vastaus on oikein, se hyväksytään.

Viimeinen eli pienin kuviokoko, josta tutkittava näkee vähintään 3 viidestä oikein, on lähinäöntarkkuus.

Jos tutkittava näki neljä numeroa riviltä 0.8, on näöntarkkuus 0.8 (-1) edellyttäen, että testi oli 40 cm:n etäisyydellä. Jos testi oli lähempänä, esimerkiksi 30 cm:n etäisyydellä näöntarkkuusarvo pitää laskea: 30 cm / 40 cm x viimeisen luetun rivin arvo. Yleistäen:

Toinen tapa laskea näöntarkkuus on: etäisyys metreinä jaettuna viimeisen luetun rivin M-arvolla antaa tulokseksi näöntarkkuuden.

Binokulaarisen näöntarkkuuden mittaamisen jälkeen siirrytään koululaisten näön seulonnassa kaukonäöntarkkuuden mittaamiseen. Jos kaukonäöntarkkuudet poikkeavat toisistaan enemmän kuin kokonaisen rivin verran, mitataan monokulaariset näöntarkkuusarvot lähitestillä. Mittauksessa on mukavinta käyttää aina tutkittavan silmän puoleista numeroryhmää. Mittaus on samanlainen kuin binokulaarinen testi.

Ryhmitetyillä numeroilla mitattu näöntarkkuusarvo vastaa aika hyvin pienintä tekstikokoa, jonka tutkittava lapsi pystyy lukemaan. Se EI ole se tekstikoko, jota tulisi käyttää, sillä kukaan meistä ei halua lukea lähelläkään kynnysarvoa vaan luettavan tekstin tulee olla 3-10 kertaa suurempaa kuin kynnysarvo.

Myös työnäkemistä arvioitaessa tulee muistaa, että joustava työskentely edellyttää näkemisessä vähintään 2-3-kertaista pelivaraa eli lukeakseen pientä lehtitekstiä (1M) miellyttävästi henkilön kynnysarvon on oltava 0.5-0.3M. M-arvot on merkitty testissä omaan riviinsä.

Paitsi numerotestillä mitattua lähinäöntarkkuutta, kannattaa työnäköä ja koululaisten lukunäköä tutkiessa mitata myös pienin standarditeksti, jonka henkilö pystyy lukemaan tekstitestistä (Reading Navigator) sekä, miten hyvin tutkittava pystyy lukemaan työssään käytettävät vaativimmat tekstit. Koululaisia varten on PDF-tiedostona kaksi yksinkertaista tekstiä, joissa luettavuus ei vaihtele tekstin koosta toiseen vaan pysyy likipitäen yhtä vaikeana suurimmasta pienimpään. Teksteistä toinen on helpompi, 3.-5. luokan tasoa vastaava, ja toinen vaikeampi, yli 5. luokan tasoa vastaava. Tekstitestin aikana merkitään muistiin paitsi pienimmän luetun tekstin koko, myös käytetty etäisyys ja lukunopeus sekä, minkä kokoinen teksti lapsesta tuntuu miellyttävältä.

Samoin kuin kaukonäköä testattaessa on lähinäön mittaamisen aikana pidettävä huolta valaistuksen sopivuudesta. Sekä käytetyn valon määrä että sen suunta vaikuttavat näkömukavuuteen. Jos tutkittavalla on vähäisiä samentumia sarveiskalvossa tai mykiössä (= "alkava harmaakaihi"), ne saattavat aiheuttaa häikäistymistä, jos valo heijastuu testin pinnasta tutkittavan silmiin. Lamppu on parasta sijoittaa vinosti tutkittavan taakse tai heikkonäköisen tutkittavan ollessa kyseessä annettava tutkittavan siirtää lamppu siihen kohtaan, missä se toimii parhaiten.

Monokulaarinen näöntarkkuusarvo

Monokulaarisia näöntarkkuusarvoja tarvitaan erityisesti amblyopian hoidon seurannassa. Lähinäöntarkkuudet paranevat usein aikaisemmin kuin kaukonäöntarkkuuden arvot ja viimeisenä paranee akkommodaationopeus symmetriseksi.

Monokulaaristen näöntarkkuusarvojen mittaaminen on tärkeää myös koululaisten tutkimisessa. Jos kaukonäöntarkkuus on huonompi kuin aikaisemmin, mitataan monokulaariset lähinäöntarkkuudet. Jos ne ovat symmetriset ja normaalit, kyseessä on alkava likitaittoisuus, joka ei alkuvaiheessaan häiritse lapsen touhuja ja jota siksi ei tarvitse korjata. Lasta ei silloin tarvitse lähettää jatkotutkimuksiin, mikä merkitsee huomattavaa ajan ja rahan säästöä.

Jos sen sijaan myös lähinäöntarkkuusarvot ovat normaalia huonommat, lapsi täytyy tutkia tarkemmin. Usein kysymyksessä on taittovirhe, jonka korjaaminen saattaa olla aiheellista, mutta kyseessä voi olla myös alkava verkkokalvon toiminnan muutos.