Silmätapaturmat
Nämä yhdeksän tavallisinta vammaa käymme läpi tässä luennossa.
Silmätapaturmista luomi- ja sarveiskalvorikat ovat tavallisimmat hoitoa vaativat tapaturmat. Niitä tapahtuu vielä paljon enemmän kuin niitä kirjataan, koska usein roska saadan pois ilman apua. Luomirikan poistaminen kuuluu jokamiehen taitoihin. Luomen saa kääntymään helposti, jos hoidettava katsoo koko ajan voimakkaasti alaspäin, luomen keskikohtaa painetaan kevyesti pumpulitikulla samalla, kun luomea nostetaan ripsistä ylöspäin.
Roska putoaa usein luomea käännettäessäeikä luomen sisäpinnalta löydy mitään. Jos sarveiskalvon pinnassa on naarmuja, kannattaa katsoa niitä vastaavalta kohdalta erityisen tarkkaan. Kyseessä saattaa olla väritön tai limakalvon värinen roska. Vaikeimpia löydettäviä ovat vaaleat partakarvat, pienet lasinsirut ja metallilangan pätkät, jotka uppoavat sidekalvoon.
Oikeanpuoleinen kuva on tällaisesta vaikeasti löydettävästä rikasta. Kyseistä autonkuljettajaa oli hoidettu lähes kaksi kuukautta silmän rähmimisen takia. Fluoreseinivärjäystä ei oltu tehty eikä tiedetty, että sarveiskalvossa oli selvät naarmut, jotka vastasivat sidekalvolla olevaa nystyä ja sen keskellä olevaa kuoppaa. Kuopassa ei ollut roskaa, joten oletin sen pudonneen luomen kääntämisen yhteydessä. Kehoitin potilasta tulemaan välittömästi vastaanotolle, jos roskantunne uusisi vieläkin. Parin päivän kuluttua mies tulikin ja silloin kuopan pohjalla vaikutti olevan jotain. Sain avuksi hoitajan, joka painoi pumpulitikulla juuri tutkittavan kohdan takaa, ja silloin tuli näkyviin ohut sinertävä metallilanka, joka siis oli ajoittain ollut limakalvon sisässä, ajoittain sen verran esillä, että se naarmutti sarveiskalvon pintaa.
|
Fluoreseiniliuskojen käyttö on helppoa. Niistä saadaan sarveiskalvon pinnalle sopivan vähän väriainetta, jolloin epiteelidefektit on helppo nähdä sinisessä valossa. |
Fluoreseiniliuskoja kannattaa pitää jokaisella vastaanotolla. Ne säilyvät hyvin ja niistä saa sopivan pienen määrän väriainetta silmän pinnalle, jolloin sarveiskalvohaavat näkyvät hohtavina sinisessä valossa.
Pieniinkin luomien haavoihin tulee suhtautua kunnioittavasti, jos haava ulottuu luomenreunaan. Sen sulkeminen on tehtävä niin, ettei luomenreunaan tule pykälää eli sulkeminen on viisainta jättää silmäkirurgille tai luomiin erikoistuneelle plastiikkakirurgille. Jos haava on sisänurkassa, on aina muistettava kyynelteiden vaurion mahdollisuus ja tutkittava kyynetiet leikkauksen yhteydessä. Jos haava ulottuu silmää liikuttaviin lihaksiin, hoito kuuluu silmäkirurgille.
|
|
Sarveiskalvorikka on helppo hoitaa, jos se on siru, joka ei ruostu. Se on yleensä niin pinnallinen, että sen saa pois joko huuhtelemalla tai noukkimalla sen rikkaneulalla. Jos siru on tunkeutunut stroomaan saakka, sen poistaminen on viisainta jättää silmälääkärille.
Jos metallisiru on ollut sarveiskalvolla niin kauan, että sen ympärille on muodostunut ruosterengas, sirun saa usein pois helposti, mutta ruosterenkaan poistaminen vaatii taitoa ja varovaisuutta. Siinä onnistutaan parhaiten, jos rikan poiston jälkeen silmään laitetaan salvaa ja potilas lähetetään silmälääkärin hoitoon, jonne ei ole kiire, koska salva pehmittää ruosterengasta. Sen irrottaminen on odottelun jälkeen helppo, kun toimenpiteen voi tehdä sarveiskalvomikroskooppia apuna käyttäen.
Poiston jälkeen kohdalla on pieni haava, jonka laidat kasvavat haavan yli muutamassa tunnissa, jos silmää ei hierota. Parantunut kohta on kuitenkin helposti vaurioituva, sillä kuopan peittää vain yhden solukerroksen muodostama katto. Tästä syystä pintaa on suojattava öljytipoilla (Oftan kloramfenikol) ensin useamman kerran päivässä, kunnes silmä on oireeton ja sen jälkeen tipat laitetaan vielä yöksi niin kauan kuin niitä pullossa riittää. Tällä yritetään estää haavan repeäminen aamulla silmän avautuessa. Luomi nimittäin tarttuu helposti kiinni paranevaan pintaan, jonka rakenne poikkeaa normaalista. Öljykerros toimii lubrikanttina ja vähentää tätä riskiä.
Toistuva sarveiskalvohaava on hankala hoidettava, sillä uudelleen revennyt haava paranee hitaasti ja repeää taas uudelleen. Tippahoitos joudutaan käyttämään kuukausia. Jollei öljytippasuojaus auta, joudutaan hoidoksi laittamaan pehmeä piilolasi. Joskus arpeutunut haava-alue joudutaan poistamaan, jolloin kohdalla on aikaisempaa laajempi haava, joka yritetään sitten suojata paranemisen aikana niin, ettei se pääse repeämään. Silloin on yleensä motivaatiota käyttää yöllä suojakilpeä hieromisen estämiseksi.
Diabeetikoilla haavan paraneminen vaikuttaa olevan huonompaa kuin ei-diabeetikoilla ja haava saattaa rapsahtaa auki ilman uutta vammaa vielä kuukausien kuluttuakin - omituisen usein saunan lämmittämisen yhteydessä.
Sarveiskalvohaavan aiheuttaa usein paperin reuna, kampa tai kynsi ja haava on hyvin pinnallinen. Ensiavuksi riittää Oftan kloramfenikol, jota on helpompi laittaa silmään kuin kloramfenikolsalvoja. Aivan kuten rikkojen hoidossa, uusiutuvan sarveiskalvohaavan ehkäiseminen on tärkeää, eli pienetkin haavat hoidetaan hyvin. Asian luonne kannattaa selvittää potilaalla kunnolla. Sanon aina, että silmä voi alkaa tuntua ihan normaalilta jo seuraavana päivänä, mutta se on parantunut vasta seuraavalla viikolla ja silloinkin vasta alustavasti.
|
|
Silmän seutuun sattuneet iskut aiheuttavat murtumia silmäkuopan ohuihin seinämiin ja kudosrepeämiä silmään. Vamman voi aiheuttaa myös esimerkiksi pullonkorkki, muunkin kuin shampanjapullon, tai pallo työpaikan joukkueen pelissä.
Tavallisin murtuma on silmäkuopan pohjassa, jolloin silmää liikuttava alasuoralihas voi jäädä kiinni murtuman reunojen väliin ja silmän liikkeet rajoittuvat. Itse silmässä kudosrepeämät ovat usein etukammiokulman alueella, missä on runsaasti suonia. Verenvuoto etukammioon näkyy etukammion alareunassa punaisena juovana, lasiasvuoto punaheijasteen tummenemisena.
Repeämä voi irroittaa värikalvon tyven silmän seinämästä tai katkaista mykiön kannatinsäikeitä, jolloin mykiö siirtyy pois paikaltaan (linssiluksaatio). Repeämiä voi tulla myös verkkokalvoon ja suonikalvoon ja pienestäkin iskusta voi tarkannäönalue turvota. Silloin näöntarkkuus laskee ja kuvaan voi tulla vääristymiä tai kuva vaikuttaa pienemmältä kuin terveen silmän kuva.
Jos etukamiossa ei näy verta, mustuaisen reaktion hitaus on merkki iskuvammasta. Näöntarkkuus on silloin yleensä huonontunut. Tilanteen arvioinnin kannalta on tärkeää, että näöntarkkuus on mitattu terveystarkastuksessa huolellisesti aina kynnykselle saakka. Vain silloin voidaan pienet näöntarkkuuden alenemiset todentaa. Vakuutusoikeudellisesti näöntarkkuuden mittaustulokset saattavat siis olla hyvin tärkeitä tapaturman diagnostisoinnissa.
Ensiapu on lähettäminen silmäpoliklinikalle, mieluiten binokuluksessa, mutta jos se koetaan liian ahdistavana, vamma silmäkevyesti peitettynä ja toinen silmä kiinni pidettynä.
Jatkohoito on usein pitkään silmäpoliklinikalla. Kun työntekijä palaa työhön, kannattaa varmistaa, että hän on työkuntoinen. Jos vammasilmässä on edelleenkin laajennus, se on valonarka ja tummennetun lasin lisäksi tarvitsee lukulasin tarkistuksen, koska akkommodaatio ei toimi. Jos työ on hyvin tarkkaa, kannattaa selvittää vähemmän tarkan työn mahdollisuudet toipumisaikana.
Tavallisin perforoivan vamman aiheuttaja on metallisiru, joka kimpoaa iskusta kovalla vauhdilla ja pystyy sen takia lävistämään silmän sitkeän seinämän. Pieni siru ei aina jätä selvää merkkiä silmän pinnalle ja siksi myös diagnoosi joskus viivästyy. Useinmiten kuitenkin iskuun liittyy siksi selvä pistävä kipu, että työntekijä osaa epäillä silmävammaa.
Aikaisemmin tuulilasin aiheuttamat viiltovammat olivat tavallisempia kuin nyt turvavyöpakon aikana.
Peforoiva vamma voi syntyä myös esim. kaatumisen yhteydessä, jos kohdalle sattuu terävä kanto, huonekalun kulma tai kädessä on esimerkiksi niin tavallinen esine kuin sakset, lyijykynä tai haarukka. Harvinaisiksi ovat tulleet lehmän sarven
Jos perforoiva esine on pieni, sitä EI yritetä poistaa vaan työntekijä lähetetään välittömästi sairaalaan, jonne kannattaa ilmoittaa potilaan olevan tulossa. Potilas ei saa tietenkään syödä eikä juoda matkalla, koska hän on menossa leikkaukseen melko pian sairaalan tulon jälkeen.
Aloituskuvassa oleva nupinaula on hyvä esimerkki oikeasta ensiavusta. Naulaa ei poistettu tapaturmapaikalla vaan vasta leikkaussalissa, kun ensin naulan kärjen taakse oli ujutettu ohut spaatteli estämään naulan kärkeä koskemasta mykiön pintaan. Toimenpide onnistui, haava suljettiin huolellisesti ja silmän näkö jäi normaaliksi. Kaihelta vältyttiin.
Jatkohoidossa huolehditaan samoin kuin tylppien iskuvammojen jatkohoidossa siitä, että työntekijä on työkuntoinen työhön tullessaan.
Säteilyvamma on tavallisesti UV-valon aiheuttama ja saatu hitsaustyön yhteydessä. Usein kyseinen henkilö ei ole itse hitsannut ja siksi ei myöskään käyttänyt suojalaseja. Hitsaustyön läheisyydessä kaikilla työntekijöillä tulee olla suojalasit, joiden muoviset sivusuojat eivät läpäise UV-valoa. Tämä koskee erityisesti työnjohtajia, jotka muuten vuosien kuluessa saavat siksi usein lieviä silmän pinnan palovammoja, että sidekalvo arpeutuu ja kyynelkerroksen rakenne muuttuu huonoksi. Tuloksena on kroonisesti ärtyneet silmät, joita ei oikein millään saa oireettomiksi.
Ensiapu akuutissa UV-vammassa on salva ja tiukka sidos. Puuduttaminen on vasta-aiheista, koska se ei vaikuta kuin hetken ja hidastaa paranemista. Kipulääke on yleensä tarpeen, jollei potilas sano mieluummin ottavansa miestä väkevämpää uneen päästäkseen. Jos sarveiskalvon pinta on pahasti vaurioitunut, se ei vielä seuraavana päivänä ole ehjä vaan Oftan kloramfenikol tippoja joudutaan käyttämään pari, joskus kolmekin, päivää.
Kuvassa näkyvät eri aallonpituuksien imeytymisalueet silmässä. Mitä lyhyempi aallonpituus, sen täydellisemmin se imeytyy jo sarveiskalvoon ja siten myös aiheuttaa suurimman vaurion.
Kemikaliovammat ovat laboratorioissa tapahtuvien roiskeiden tai ylikiehumisten aiheuttamia, vakavammat vammat letkujen repeämisen ja ennen vanhaan AIV-liuoksen happoseoksen aiheuttamia.
Ensiapu on nopea ja runsas huuhtominen, minkä vuoksi huuhteluliuspullot on pidettävä käden ulottuvilla, aivan työpisteen vieressä. Kun silmään on roiskahtanut nestettä, työntekijä ei näe mitään vaan pullo on löydettävä käsikopelolla. Sen ilmastoiminen on opeteltava ensiapukursseilla, koska sitä ei ole aikaa opetella tapaturman sattuessa. Huuhtelua jatketaan kuljetuksen aikana matkalla sairaalaan.
Jos työpaikalla on silmäsuihkuja, jonkun on oltava vastuussa siitä, että niitä huuhdellaan joka aamu. Muuten niistä tulee ruosteista, seisonutta vettä, jota ei missään tapauksessa saa päästää avohaavaan. Työsuojelusta vastaavan kannattaa kokeilla, pystyykö hän itse pitämään silmäänsä auki, jos silmäsuihkusta tulee kylmää vettä. Jollei hän voi, ei työntekijäkään todennäköisesti voi. Veden tulee olla huoneenlämpöistä. Se saadaan tarkoitukseen tehdystä pulloista, joiden teline sijoitetaan työpisteen viereen.
Kemikaliovammojen riski on työn laadun tuntien helppo arvioida. Suojautuminen henkilökohtaisin suojaimin ja suojaseinämien avulla pitäisi toteuttaa ennen kuin vahinkoja on päässyt sattumaan.
Nopeasti kuivuvat, tehokkaat liimat voivat myös roiskahtaa silmään, jopa optikon silmään lasien sankaa korjatessa. Tällaista liimaroisketta EI ruveta poistamaan, jos se on tarttunut myös sarveiskalvoon vaan silmä saa olla kiinni liimautuneena kunnes se alkaa liikkua luomen alla vapaasti eli sarveiskalvon pinta on kasvanut irti liimasta. Silloin ripset leikataan ja kovettunut liima poistetaan ilman, että sarveikalvon pinta vaurioituu.
Palovammat ovat yleensä luomien ja ripsien kärähtämisiä. Jos ihon pinta ei ole rikki, hoidoksi riittää usein Oftan-CC ja kuiva kylmä haude (kylmäpakkaus ohuen kankaan sisällä). Pahemmat silmien seudun palovammat liittyvät yleensä kasvojen palovammoihin ja hoidetaan muun hoidon yhteydessä.
Epäsuorat iskuvammat vaurioittavat näköhermoa. Otsaan tai poskiluuhun sattunut isku aiheuttaa silmän siirtymisen silmäkuopassa eteenpäin, jolloin näköhermo venyttyy ja siihen tulee vuotoja ja turvotusta.
Aina silmäm seutuun sattuneen iskun jälkeen on kuuneltava hyvin tarkkaan mahdollisten näköoireiden ilmaantumista. Näköhermon varion oireita ovat häikäistyminen ja näön sumeneminen, joka vielä progredioi. Näöntarkkuuden ja kontrastiherkkyyden (=matalakontrastisen näöntarkkuuden) mittaaminen heti tapaturman satuttua ja seuraavina päivinä on tärkeää, vaikka työntekijä on myös silmälääkärin seurannassa. Aikaisempi huolellisesti mitattu näöntarkkuus on tässäkin tilanteessa tärkeä tieto.
Kun työntekijä lähetetään silmälääkäriin, kannattaa pyytää ottamaan kuvat näköhermojen päistä. Aluksi löydös on normaali, harvoin turvotus ulottuu näköhermon päähän saakka. Vanha sanonta "kun potilas ei näe ja silmälääkäri ei näe (silmämpohjassa mitään erikosta), niin kyseessä on näköhermon tulehdus tai vamma" pitää edelleenkin paikkansa.
Näköhermon pään kalpeus kehittyy vähitellen ja siksi heti tapaturman jälkeen otetut kuvat tarvitaan osoittamaan, että kyseessä on tapaturman jälkeen ilmaantunut näköhermon muutos. Mikäli kyseeseen tulee oikeusjuttu, kannattaa kuvantamistutkimukset tehdä huolellisesti työtekijän oikeus-turvan varmistamiseksi.
Edellä onli jo puhetta tapaturmien ehkäisystä. Näön huollossa työturvallisuusasiat ovat edelleenkin tärkeitä kaikilla niillä työpaikoilla, joissa riskejä on olemassa. Riskien kartoittaminen, suojalasien ja suojaseinämien käyttöön otto ja ensiavun harjoittelu kuuluvat hyvään työterveyshuoltoon.
[ Takaisin ]