Lähitestin (#250800) rivitestipuoli.

Lähitestin käytöstä on tullut useita kysymyksiä neuvoloiden siirtyessä käyttämään lähitestiä Menetelmäkäsikirjan ohjeiden mukaisesti. Monissa neuvoloissa lähitesti on ollut käytössä jo parikymmentä vuotta. Lähinäöntarkkuuden mittaus on ensimmäinen näöntarkkuuden mittaus, koska lähellä työskentely on lapsen luontainen toiminta. Kaukotesti vaikuttaa arkipäivästä poikkeavalta tutkimustilanteelta.

Käydään ensin läpi keskeiset asiat testin rakenteesta ja testaustilanteesta. Yllä olevassa kuvassa näkyvää testin puolta kutsutaan tavallisesti joko standardi rivitestiksi tai 100%:n testiksi, koska kuvioiden väli on sama kuin kuvioiden leveys eli 100% siitä. Tämä on kansainvälinen suositus standarditesteille. Rivien välinen etäisyys on sama kuin alemman rivin korkeus.

Testin alaosan rivejä on kolme ryhmää, jotta yhteisnäön aikainen näöntarkkuus voidaan mitata keskimmäisellä osiolla, oikean silmän näöntarkkuus lapsen puolelta katsoen oikeanpuoleisella osiolla ja vasemman silmän näöntarkkuus vasemmanpuoleisella osiolla.

Testikortin asento: Näkötestien tulee aina olla kohtisuorassa lapsen katseen suhteen, kuten Menetelmäkäsikirjan kuvassa alla.

Menetelmäkäsikirjan toisessa kuvassa luettavaa riviä osoitetaan kynällä. Osoittaminen tehdään mieluummin peittämällä ylempi rivi kortilla. Kuivamustekynää ei saa tuoda testin lähelle, koska sen jälkeä ei saa testin pinnasta pois astianpesuaineliuoksella pesemällä. Hankausaineita ei saa käyttää.

Testaaja voi olla kuvan osittamalla tavalla lapsen edessä. Ikänäköisen testaajan on helpompi olla lapsen vieressä, jolloin moniteholaseilla näkee testin paremmin kuin katsomalla testin yläpuolelta. Alimmat rivit mittaavat myös testaajan näköä ja lasikorjausta! Jos niiden näkeminen on hankalaa, alimmista riveistä voi tehdä kopiokoneella suurennetun kopion, joka on joko lapsen takana (jos tutkija on lapsen edessä) tai lapsen sivulla niin, että sen näkee lapsen pään yli.

Normaalinäköistä lasta tutkittaessa testi pidetään 40 senttimetrin eli nyörin mitan päässä. Heikkonäköinen lapsi saa näyttää, millä etäisyydellä ja missä asennossa hänestä on mukavinta katsoa testiä. Standardietäisyydellä mittaaminen tehdään, kun ensin on mitattu heikkonäköisen lapsen näöntarkkuus lapsen mielestä optimaalisella etäisyydellä. Keskimmäistä symboliryhmää käytetään binokulaarisen näöntarkkuuden mittaamiseen (jos lapsi on binokulaarinen).

Testauksessa käytetään vastausmenetelmänä joko kuvioiden vertaamista, jolloin kielellisillä ominaisuuksilla ei ole vaikutusta tulokseen, tai käytetään nopeampaa puheella tai viittomin vastaamista. Lähitestin alareunassa olevia suuria kuvioita on lapsen helppo osoittaa sormella. Toiset lapset tukeutuvat mieluummin kolmiulotteisiin LEA Palapelin palikoihin tai palapelin lautaan. Terveydenhoitaja tuntee lapsen ja valitsee vastaustavan kysyen lapselta, haluaako hän vastata vastauskortin tai palapelin avulla vai nimeämällä kuviot, mikä on yleensä tavallisempi valinta.

Ensin on sovittava symbolien nimet. Osoita ylimmän rivin symboleita vuorotellen ja kysy, minkä kuva se mahtaisi olla. ”Mikä olisi hyvä nimi tälle kuvalle?” Nimien sopimisen yhteydessä saa käsityksen siitä, millaisella äänellä lapsi vastaa silloin, kun kuviot ovat helpot nähdä.

Viittomat ovat helpot tunnistaa. ”Talon” viittoma on helpointa tunnistaa, jos sovitaan, että se on käsien avulla näytetty harjakatto, ei seiniä, koska se silloin helposti sotkeentuu ”palikkaan/ikkunaan”. ”Sydän” viitotaan sydämen kohdalle tai ”omena” posken viereen. ”Pallo” on helppo lukea. Mikä tahansa nimi kelpaa, jopa ”tohvelit”, ”takamus” tai ”peffa” omena-kuvion nimeksi, vaikka äiti yrittäisi sekaantua nimen valintaan.

Standarditestiä käytettäessä peitä ylin rivi valkoisella kortilla (ns. harjoituskortin valkoisella puolella (Niitä tuli testien mukana.) ja kysy, mikä kuvio on seuraavan rivin ensimmäisenä. Kuviota voi osoittaa sormella, mutta vain hetken, koska sen pitäminen katsottavan kohteen vieressä helpottaa katseen kohdistamista. Osoittamista tulee erityisesti välttää, jos kyseessä on lapsi, jolla epäillään toiminnallista heikkonäköisyyttä tai jolla on  aivovaurio, koska näissä tapauksissa osoittaminen voi parantaa näöntarkuutta 0.5-tasolta 1.6:ksi eli testitulos on pahasti virheellinen ja poikkeava näkötoiminta ei jää ”seulaan”.

Kultakin riviltä kysytään vain ensimmäinen kuvio, aluksi voi jopa hypätä joka toisen rivin yli, jotta päästään mahdollisimman pian kynnystasolle.

Kun lapsi vastaa väärin tai muuttuu epävarmaksi, palataan edelliselle riville ja luetetaan sen kaikki kuviot. Lapsen on helpompi tietää, mitä kuviota hänen pitää katsoa, jos testaaja kysyessään toistaa lapsen vastauksen. Jos lapsi on vastannut 'talo', testaaja kysyy "Mikä sitten on talon vieressä?" Jos lapsen vastaus on ollut väärä, sitä ei voi toistaa vaan silloin on kysyttävä "Mikä on sen vieressä?" Lyhyt osoittaminen on nytkin avuksi. Sormella ei voi osoittaa pieniä kuvioita, joten vanhanaikainen lukutikku on edelleen käyttökelpoinen. Sen voi tehdä esimerkiksi kynsinauhojen hoitoon tarkoitetusta tikusta pyöristämällä sen päätä, jottei se naarmuta testiä. Näyttäminen on tässä vaiheessa yhtä lyhyt kuin ylemmilläkin riveillä.

Kun näöntarkkuus on ensin mitattu rivitestillä ilman osoittamista, voidaan myöhemmin erikseen selvittää, kuinka paljon paremmin lapsi saa katseen kohdistetuksi, jos hän tai testaaja osoittaa luettavaa symbolia lukutikulla tai lapsi omalla sormellaan.

Kun tullaan 0.63 riville, kumartuvat lähes kaikki nelivuotiaat lähemmäs. Lapselle sanotaan ystävällisesti, että testin nyörin pitää olla koko ajan suora eli lapsen tulee istua kumartumatta.

Jos lapsi hyppää yhden symbolin yli, siitä huomautetaan ja samalla näytetään lyhyesti, minkä symbolin yli lapsi hyppäsi. Jos vastaus on oikein, se hyväksytään.

Pienin kuviokoko, josta lapsi näkee vähintään 3 viidestä oikein, on lapsen lähinäöntarkkuus. Jos lapsi näki neljä symbolia riviltä 0.8, on näöntarkkuus 0.8 (-1) edellyttäen, että testi oli 40cm:n etäisyydellä. Jos testi oli lähempänä, esimerkiksi 30cm:n etäisyydellä näöntarkkuusarvo pitää laskea: 30cm/40cm x viimeisen luetun rivin arvo.

Yleistäen:

Toinen tapa laskea näöntarkkuus on: etäisyys metreinä jaettuna viimeisen luetun rivin M-arvolla antaa tulokseksi näöntarkkuuden.

Binokulaarisen lähinäöntarkkuuden mittaamisen jälkeen siirrytään seulonnassa kaukonäöntarkkuuden mittaamiseen. Mittauksissa on mukavinta käyttää aina tutkittavan silmän puoleista symboliryhmää. Mittaus on samanlainen kuin binokulaarinen testi.

Ryhmiteltyjen symbolien testillä testataan aivan samalla tavoin kuin rivitestillä.

Lähitestin kääntöpuolella on kaksi testiosiota, joissa symbolit ovat lähempänä toisiaan kuin rivitestissä, vasemman puoleisessa osiossa väli on 50% symbolien leveydestä ja oikean puoleisessa 25% symbolien leveydestä. Tämä osa testistä ei kuulu 4-vuotisseulaan vaan on käytössä, jos lukemaan opettelevalla lapsella on poikkeuksellisia hankaluuksia sanojen tavaamisen kanssa.

Tiuhaan ryhmitellyillä symboleilla mitattu näöntarkkuus on normaalinäköisillä lapsilla usein joko sama tai rivin huonompi kuin rivitestillä mitattu näöntarkkuus. Toiminnallinen heikkonäköisyys, amblyopia, ja aivovaurio aiheuttavat useamman rivin eron, mikä on diagnostisesti tärkeä löydös. Toisinaan ryhmiteltyjen kuvioiden näkeminen on niin vaikeaa, että lapsi sanoo "ei näitä voi katsoa, ne halii toisiaan", mikä kuvaa sitä, kuinka kuviot liukuvat osittain päällekkäin.

Ryhmitetyillä symboleilla mitattu näöntarkkuusarvo vastaa aika hyvin pienintä tekstikokoa, jonka lapsi pystyy lukemaan. Se EI ole se tekstikoko, jota lapsen tulisi käyttää koulussa, sillä kukaan meistä ei halua lukea lähelläkään kynnysarvoa vaan luettavan tekstin tulee olla 3-10 kertaa suurempaa kuin kynnysarvo.

Lähitesti on myös pienenä taskuun sopivana korttina
sängyssä olevien potilaiden tutkimista varten.

Monokulaarinen näöntarkkuusarvo

Monokulaariset näöntarkkuusarvot ovat olennainen osa amblyopian etsimisessä ja sen hoidon seurannassa. Jos silmien näöntarkkuuksien välinen ero on yli  rivin, niin lapsi tulee lähettää jatkotutkimukseen. Ero saattaa johtua korjaamattomasta taittovirheestä, joten seulassa saatu tulos ei läheskään aina merkitse toiminnallista heikkonäköisyyttä, ambyopiaa eli ”laiskaa silmää”. Diagnoosi selviää vasta silmälääkärin perusteellisen tutkimuksen jälkeen.

Hoitojen aikana lähinäöntarkkuudet paranevat usein aikaisemmin kuin kaukonäön-tarkkuuden arvot ja viimeisenä paranee akkommodaationopeus symmetriseksi.

Monokulaaristen lähinäöntarkkuusarvojen mittaaminen on tärkeää myös 5-vuotiaiden ja sitä vanhempien lasten tutkimisessa esimerkiksi ennen psykologin tutkimusta, jos lapsella on todettu ”visuaalisen hahmotushäiriön” oireita. Jos kaukonäöntarkkuus on huonompi joko binokulaarisessa näössä tai vain toisen silmän näössä kuin aikaisemmin, mitataan monokulaariset lähinäöntarkkuudet. Jos ne ovat symmetriset ja normaalit, kyseessä on alkava likitaittoisuus, joka ei alkuvaiheessaan häiritse lapsen touhuja ja jota siksi ei tarvitse korjata. Lasta ei silloin tarvitse lähettää jatkotutkimuksiin ennen kuin taululle katsomiseen on ilmaantunut vaikeutta.

Jos sen sijaan myös lähinäöntarkkuusarvot ovat normaalia huonommat, lapsi täytyy tutkia tarkemmin. Usein kysymyksessä on hajataittoisuus, jonka korjaaminen saattaa olla aiheellista, mutta kyseessä voi olla myös alkava verkkokalvon toiminnan muutos. Erityisen tarkkana on oltava, jos kuusivuotiaan lapsen käytökseen on tullut poikkeavuutta tai hän ei 'ko-operoi'. Silloin kyseessä saattaa olla harvinainen neurologinen sairaus, johon kuuluu sekä näön heikkeneminen että kehityksen taantuminen ja käytöshäiriöt.

LÄHINÄÖN MTTAAMINEN, JOS LAPSELLA ON SILMÄLASIT

Jos lapsi on lähetetty neuvolaa konsultoivalle silmälääkärille, tältä pitäisi olla tullut vastaus, jossa lasta koskevat löydökset ovat kirjattuina. Luennoilla terveydenhoitajat valittivat, ettei vastausta pysty lukemaan, koska siinä on käsin kirjoitettuja kirjaimia ja lukuja, joista ei saa selvää, mitä ne tarkoittavat. Tällaisessa tilanteessa konsultoivat silmälääkärit on kutsuttava jatkokoulutukseen ja sovittava, miten löydökset kirjataan niin, että ne voidaan ymmärtää myös neuvolassa. Konsultaatioiden alkaessa tulee selvittää myös, että silmälääkäri mittaa näöntarkkuudet samoilla testeillä kuin neuvola, kaukotesti mieluiten valolaatikossa kuten neuvolassakin, jolloin testit ja valaistus ovat standardoidut. Olisi hyvä, jos neuvolan lähete+vastauskaavake olisi sama kaikissa kunnissa. Silloin se voidaan ottaa osaksi peruskoulutusta, myös silmälääkäreiden ja terveyskeskuslääkäreiden koulutusta.

Vastaanotoilla käytössä olevien projektorien ”lasten kuvat” eivät ole kalibroituja eikä kirjain- ja numerotestienkään rakenne vastaa kansainvälisiä määräyksiä, joten niitä ei voi käyttää neuvolan näköseulan jatkotutkimuksiin. Ne sopivat nopeaan taittovirheen määrittämiseen, mutteivät näöntarkkuuden mittaamiseen, jos sen pitäisi olla määritelmien mukaista lausuntoa varten.

Lapsen näöntarkkuusarvot mitataan lapsen käytössä olevien lasien avulla. Jos tulokset poikkeavat silmälääkärin vastauksessa olevista arvoista, ne lähetetään silmälääkärille, joka ottaa kantaa siihen, pitääkö lapsi tutkia uudelleen. Tällainen tilanne on harvinainen 4-vuotisnäköseulassa, paitsi, jos lapsi on muuttanut toisesta kunnasta ja silmälääkärin vastaus puuttuu. Lapsi, joka jo on silmälääkärin hoidossa ei itse asiassa kuulu seulottaviin, mutta heidät on kyllä tutkittu muiden lasten mukana siltä varalta, että lapsen tilanteessa olisi tapahtunut muutos, jonka vuoksi jatkotutkimus on aiheellinen suunniteltua aikaisemmin. Koska kyseessä ei ole tavanomainen seulontatutkimus, silmälääkärin tutkimus ei ole neuvolan lähettämä konsultaatio vaan osa lapsen normaalia lääkinnällistä hoitoa.

Ensimmäisen luokan näköseulassa on muutamia lapsia, joilla on käytössään silmälasit. Ne pitäisi olla huollettu koulukuntoon ja silmälääkärin lausunto niistä tuotu kouluun ennen näön seulontaa. Lausunnossa pitäisi olla sekä lähinäön että kaukonäön arvot sekä karsastusta koskevat tiedot.

Lisätietoa näön tutkimisesta on tekstissä Lisäys lähinäön tutkimiseen.

M-arvo ilmaisee metreissä etäisyyden, jolta "normaalinäköinen henkilö" (näöntarkkuus 1.0) näkee kyseisen rivin.