Lisäys lähinäön tutkimiseen

Vaikeasti tutkittavat nelivuotiaat
Nelivuotias on yleensä asiallinen ja mukava tutkittava. Hänelläkin voi olla huono päivä, jolloin varsinaista näön tutkimusta ei kannata edes aloittaa vaan katsoa lapsen kanssa, löytyykö neuvolan varastosta yhtään ainutta mukavaa peliä. Jos sellainen löytyy, voi samalla kun lapsi pelaa peliä, jutella pelistä lapsen kanssa ja äidin kanssa siitä, miten seuraava käynti valmistellaan niin, että testaaminen onnistuu tavalliseen tapaan.

Jos nelivuotias aloittaa lähitestissä vastaamisen hyvin, mutta lopettaa äkkiä sanoen, ettei hän näe, on viisainta kysyä ”onko näiden isompien kuvien katseleminen mukavampaa” ja jos vastaus on ”on”, niin sanotaan ”minulla on paljon näitä isoja kuvia; miksi sinä sanoisit näin suurta kuvaa” ja otetaan kaukotesti lähitestin etäisyydelle, 40 senttimetriin ja aloitetaan 0.1-riviltä tai valolaatikossa olevan testin ylimmältä riviltä ja mennään tavanomaiseen tapaan alaspäin kysymällä vain yksi kuvio riviltään. Jos kaukotestissä päästään samaan M-arvoon (testien laidoissa olevista numeroriveistä yksi on M-arvoja) eli saman kokoisiin kuvioihin kuin lähitestissä, joihin taas pysähdytään, niin diagnoosi on melkein valmis. Silmälääkärin täytyy vielä varmistaa se. Lapsella ei ole psyykinen ongelma vaan näköongelma.

Näön testauksessa ei pidä patistaa lasta katsomaan tarkkaan ja yrittämään uudelleen. Silloin lapselle paljastuu, että vastaus on ollut väärä. Niin ei missään tapauksessa pidä tehdä. Silloin testaus muuttuu mukavasta leikistä vaativaksi tehtäväksi.

Ensimmäisen luokan näköseula
Ensimmäisen luokan näköseulassa on yleensä muutamia lapsia, joilla on käytössään silmälasit. Ne pitäisi olla huollettu koulukuntoon ja silmälääkärin lausunto niistä tuotu kouluun ennen näön seulontaa. Jos silmälääkäri on lähettänyt lausunnon neuvolaan, tiedot toivottavasti ovat riittävät. Lausunnossa pitäisi olla sekä lähinäön että kaukonäön arvot, mittauksessa käytettyjen testien nimet sekä karsastusta koskevat tiedot. Lisäksi siinä pitäisi olla lapsen diagnoosi(t) (myös muut kuin silmiä koskevat varmuuden vuoksi) ja silmälääkärin mielipide siitä, miten lapsen näkö tulee ottaa huomioon koulussa.

Heikkonäköiset ja monivammaiset heikkonäköiset nelivuotiaat
Heikkonäköisen nelivuotiaan lapsen näkö voidaan tutkia tavalliseen tapaan. Jos hän ei näe lähitestin suurimpia kuvioita 40 cm:n etäisyydeltä, taitetaan nyöri kaksinkerroin ja mitataan 20 cm:n etäisyydeltä. Kun mittausetäisyys on puolitettu, niin näöntarkkuuden arvo on myös jaettava kahdella.

Jos heikkonäköisellä lapsella on silmävärve, hän saattaa käyttää pään asentoa, jossa silmät ovat jossain ääriasennossa, tavallisesti sivulla, koska silloin silmien edestakaisen liikkeen laajuus on pienin. Silloin lapsi katsoo silmälasin reunan kautta, missä linssin laatu saattaa olla hyvin huono. Lapsille tehdään harvoin laseihin lukuosa siihen kohtaan silmälasien laitaa, jonka kautta hän katsoo tarkasti lähelle. Sellaisia silmälasilinssejä ei ole nyt saatavissa muuten kuin erikseen tilattuina, jolloin ne maksavat turhan paljon. Vuosia sitten tällainen linssi oli myynnissä ja nyt on ollut puhetta, että yrittäisimme vaatia tehtaita tekemään näitä ja muitakin erityislinssejä hoitolaseja varten. Neuvolassa mitatut näöntarkkuusarvot lähetetään lapsen silmälääkärille. Jos lapsella on silmävärve, mitataan vain kummankin silmän ollessa peittämättä. Peittäminen lisää silmävärvettä ja sen vuoksi silmälääkäri korvaa peittämisen ”sumuttamalla”  näköä vahvan pluslasin avulla, mitä mahdolisuutta neuvolassa ei ole.

Neuvoloilla ei ole yleensä erityistestejä monivammaisten kehitysvammaisten lasten tutkimiseen eikä heitä voikaan ”seuloa” vaan kaikki vammaiset lapset pitää tutkia jo vammaa aiheuttavan sairauden toteamisen yhteydessä ja sen jälkeen säännöllisesti, minkä lisäksi lapsen näön poikkeavuudet tulee huomioida lapsen peruskuntoutuksen osana. Neuvola voi auttaa tutkimuksia selvittämällä, mitä kaikkea päiväkodissa kannattaisi harjoitella ennen seuraavaa poliklinikalla tehtävää vuositarkastusta. Joidenkin lasten kanssa päästään yrittämään lähinäkötestillä testaamista. Yllä oli jo maininta, että heikkonäköinen lapsi saa näyttää, miten hän näkee testikuviot parhaiten.

Jos lapsi ei pysty katsomaan rivitestiä, tutkimisessa tulisi käyttää erilaisia yksittäisten LEA-symbolien testejä, joita tavallisesti on vain kehitysvammaneuvoloissa. Huomattava osa monivammaisista heikkonäköisistä lapsista oppii vastaamaan, jos päiväkodissa tai osana toimintaterapiaa harjoitellaan LEA Palapelin ja vastauskuvien avulla testikuvioita. Jotkut lapset oppivat vastaamaan testitilanteessa muutaman viikon harjoittelun jälkeen, osa on harjoitteluvaiheessa vielä ensimmäisellä luokalla esine-kuva-käsitteen osalta, vaikka käsite ”sama” on jo muuten hallussa.

Lasten näön seuranta päiväkodissa
Englannissa on meneillään tutkimus, jossa käytetään kahta LEA testeihin kuuluvaa testiä, Postilaatikkoa ja Suorakaiteita osana kehityksen seurantaa koskevaa tutkimusta. Jos nämä leikkitilanteet osoittautuvat suuremmallakin otoksella yhtä helpoiksi ja lapsen kehitystä kuvaaviksi kuin pilottitutkimuksessa, niiden käyttöä kannattaa harkita myös meillä päiväkotien ohjelmaan sijoitettuna. Dortmundin yliopistossa on juuri valmistunut väitöskirja leikkivälinekokoelmasta (”kit”), joka osoittautui toimivan hyvin päiväkodin leikkitilanteissa ja tuovan esiin toiminnallisen näön vaikeuksia, joita ei pystytä selvittämään silmälääkärin vastaanotolla. Erityisesti silmän-käden koordinaation kehittymisen mutta myös silmien liikkeiden hallinnan havainnoinnissa voidaan tehtävät kätkeä mukaviin leikkeihin (Kuva 1).

A.	B.	C.

Kuva 1. A. Silmän-käden-koodinaation harjoittelua siirtämällä varovasti “helposti särkyviä” tavaroita. B. Samanlaisten muotojen löytämisen vaikein tehtävä, jossa muotoja on paljon. C. Lapset kilpailevat siitä, kuka saa styroks-pallon pysymään kauimmin ilmassa eli puhaltaa tasaisesti. Kyseessä on hengitysharjoitus, jonka aikana opettaja seuraa lapsen silmien konvergointia, kääntymistä sisäänpäin: onko se symmetrinen ja pysyykö se vai väistyykö toinen silmä sivulle.

Uusien materiaalien käyttäminen, samoin kuin LEA Palapeli-testin, Postilaatikon ja Suorakaiteiden käyttäminen edellyttää, että henkilökunnan koulutukseen lisätään lasten näön kehittymisestä ja siinä esiintyviä poikkeamia koskeva osio. Se tulisi saada jo nyt perus- ja jatko-koulutukseen. Jos peruskoulutuksessa on ollut vain tunti alle kouluikäisten lasten näöstä ja yhtä vähän kouluikäisten, työikäisten ja ikäihmisten näöstä, siihen ei ole voinut sisällyttä kuin muutaman asian. Kaikissa koulutuksissa ei ollut aikaa edes tuota neljää tuntia. Päiväkodit ovat erinomaisia paikkoja lasten kehityksen seuraamiseen. Samalla henkilökunta oppii ymmärtämään poikkeavasti kehittyvien lasten poikkeavuuksien syitä ja kompensoivien strategioiden opettelua.

Samoin laaja-alaiseen erityisopettajien koulutukseen tulisi saada erityislasten näköasiat kunnolla, koska tietämys näöstä puuttuu nyt monelta koululta, lasten apuvälineitä ei osata hankkia eikä näkövammaisten koulun konsultaatioita pyytää. Edelleenkin lapsen tilanne voi jäädä lausunnoista ja koululla tehdystä tutkimuksesta huolimatta ymmärtämättä ja muutaman viikon kuluttua kiertää allekirjoittaneen tietoon koululla vallitseva käsitys, ettei kyseinen lapsi ole ”oikeasti näkövammainen, koska näöntarkkuus on 0.63”. Se oli kyseisen lapsen ainoa lähes normaali löydös, näkökenttä ja värinäkö olivat puutteellisia ja silmien liikkeet erittäin heikot. Näöntarkkuus ei läheskään aina kuvaa monivammaisen lapsen näön laatua.  

Heikkonäköisten lasten ryhmässä on myös ”lievästi” aivovammaisia lapsia eli heidän liikuntavammansa on lievä, puhe normaali, käden toiminnoissa voi olla vaikeuksia, tilakäsitteessä saattaa olla puutteita, joita ei aina tunnisteta vaan lasta pidetään hajamielisenä tai huonosti keskittyvänä, kun hän hukkaa tavaransa eikä löydä niitä aivan vierestään. Jos tällaiselta lapselta puuttuu kasvojen tunnistustoiminto ja/tai ilmeiden tunnistaminen, hänen kommunikaationsa on omituisen ilmeetöntä ja jännittynyttä, koska hän kuuntele tarkkaan ja yrittää ymmärtää. Tällainen lapsi on lähes aina saanut diagnoosin ”autistisia piirteitä” ennen kuin näkö on tutkittu ja lapsen kommunikaatio selvitetty perusteellisesti.

Virheellisen diagnoosin välttämiseksi Menetelmäkirjan uusiin ohjeisiin on lisätty kysymys, tunnistaako vauva perheenjäsenet kasvojen perusteella ennen kuin nämä sanovat mitään vai tunnistaako hän vasta, kun hän kuulee äänen. Kyseessä on siis näönvaraisen tunnistamisen rekisteröinti. Kasvosokeutta pidetään usein niin harvinaisena, ettei sitä kannattaisi seuloa. Sen esiintyminen on samaa luokkaa kuin synnynnäisen kaihen eikä sen seulonta vaadi mitään instrumenttia vaan vain kysymyksen. Lapsen ja perheen kuntoutus tulee aloittaa viivytyksettä, samoin päiväkodin henkilökunnan, kun lapsi aloittaa päiväkodissa, jotta lapsen kommunikaatiota osataan tulkita oikein. Heikkonäköisen lapsen kommunikaatio-ongelmiin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota ja sokeain vauvojen ja pikkulasten kommunikaation kehittämiseen rakentaa selkeä ohjelma. Sokeita vauvoja on niin vähän, että tietämys heidän varhaiskuntoutuksestaan on puutteellista. Ensimmäisen ikävuoden aikana näkö on lapsen kommunikaatiossa keskeinen väline. Jos se ei toimi, muiden aistien käyttö kommunikaatiossa ja liikunnallinen kuntoutus tulee aloittaa heti diagnoosin selvittyä.

Visuaalisen deprivaation vaikutus vauvan kehitykseen voidaan ehkäistä.

Viimeksi päivitetty