#252900

Perinnöllisissä verkkokalvon muutoksissa yksi varhaisimmista toimintojen häiriöistä on visuaalisen adaptaation hidastuminen, tottuminen valomäärän vähenemiseen ja lisääntymiseen vie enemmän aikaa kuin normaalisti näkevältä. Nuoruudessamme me voimme nähdä lukea jopa kuutamolla ja vanhempinakin yhden kynttilän valossa, toisaalta myös aurinkoisella hiekkarannalla, missä valoa on miljoona kertaa enemmän. Hämärään mukautumisen mittaaminen on yksinkertainen keino diagnostisoida poikkeava verkkokalvon toiminta ja seurata sen kehitystä. Tutkiminen vie aikaa vain hetken eikä maksa juuri mitään. Siihen tarvitaan vain CONE - tappisoluadaptaatiotesti.

Taustatietoa

Näkeminen perustuu aistinsolujen toimintaan. Syvässä hämärässä toimivat vain erittäin herkät sauvasolut, joita on vain yhden tyyppisiä ja siten ne voivat rekisteröidä vain harmaan eri sävyjä, luminanssieroja. Tätä näkemisen aluetta nimitetään skotooppiseksi näkemiseksi. Kun valomäärä lisääntyy, tappisolut alkavat toimia ja alamme erottaa värejä. Näkemisen aluetta, jolla sekä sauva- että tappisolut toimivat, kutsutaan mesooppiseksi näkemiseksi. Valomäärän edelleen lisääntyessä tappisolujen toiminta lisääntyy ja samalla sauvasolujen toiminta vähenee. Miten tappisolujen toiminta ehkäisee sauvasolujen informaation pääsyä eteenpäin, on epäselvää. Päivänvalossa sauvasolujen toimintaa on hyvin vähän, ne ovat täysin häikäistyneitä. Kun astumme kirkkaasta valosta hämärään huoneeseen, kestää muutamia sekunteja ennen kuin alamme nähdä selvästi. Tämä näön kirkastuminen perustuu tappisolujen mukautumiseen, sauvasolujen toiminnan palautuminen vie minuutteja ja herkimmälle tasolleen ne pääsevät vasta puolen tunnin kuluttua. CONE - adaptaatiotesti mittaa tappisolujen adaptaation nopeutta.

Mittaaminen

Tutkittava lapsi saa ensin leikkiä palikoilla tummalla alustalla tavallisessa valaistuksessa ja järjestää ne kolmeen kasaan, kunkin värin omaksi tornikseen. Tämän leikkivaiheen aikana selviää, miten nopeasti lapsi käsittelee palikoita ja onko hänellä vaikeuksia silmän-käden-koordinaation kanssa. Kun lapsi osaa laittaa palikat kolmeen kasaan, hänelle kerrotaan, että seuraavaksi palikat sekoitetaan ja lapsi saa järjestää ne uudelleen hämärässä valossa heti, kun valot on sammutettu melkein kokonaan.

Mesooppisen valaistustason aikaan saaminen täytyy kokeilla etukäteen. Kun kattolamput sammutetaan ja huoneeseen jää palamaan vain pieni lamppu jossain nurkassa, hämärän pitää olla niin syvä, että tutkija itse alkaa erottaa värejä vasta 4-5 sekunnin kuluttua. Valojen sammuttua valkoiset palikat näkyvät selvästi ja lapsi aloittaa järjestämisen niistä. Koska niitä on viisi, kuluu noin viisi sekuntia ennen kuin ne on järjestetty torniksi. Normaalinäköinen lapsi alkaa silloin erottaa värit ja jatkaa järjestämistä huomaamatta, että kyseessä on testitilanne. Lapsi, jonka hämärään adaptoituminen on hidastunut, joutuu lopettamaan valkoisten palikoiden järjestämisen jälkeen ja tavallisesti sanoo, ettei hän erota, mikä palikka on punainen, mikä sininen. Verkkokalvon poikkeava toiminta on näin diagnostisoitu yksinkertaisen leikkitilanteen avulla vajaassa kymmenessä sekunnissa.

Testitilannetta voidaan muuntaa siten, että mitataan, mikä on matalin valotaso, jolla lapsi alkaa erottaa värit muutaman sekunnin kuluessa. Se valaistustaso on matalin, jossa lapsi voi selvitä kommunikaatiosta ja tavanomaisista tehtävistä. Tämä on erityisen tärkeää tietää viittomakieltä käyttävien lasten ja aikuisten kohdalla, koska heidän kommunikaationsa katkeaa, jos valaistusvaihtelut ovat suuremmat kuin mitä tappisolujen mukautuminen ehtii kompensoida. Siten jokaisen kuuron lapsen hämärään adaptoitumisnopeus tulisi tuntea ja ottaa huomioon visuaalisessa kommunikaatiossa.

Jotkut lapset eivät näe värejä hämärässä useiden minuuttien odottamisen jälkeen, mutta saattavat erottaa värit oltuaan puolisen tuntia hämärässä. Heidän tilanteensa selvittäminen onnistuu parhaiten hämärässä kävelemisen aikana, jos lapsi on kuuro. Kuuleville lapsille voi iltahämärän aikana kertoa satua tai vain jutella ja samalla tarkkailla, milloin värit alkavat erottua.

Toiminnallisia diagnostisia tilanteita on useita. Yksi luontevista on katsella kuurojen lasten kanssa televisio-ohjelmaa alkuillasta. Kun ohjelma loppuu, sammutetaan televisio, huoneeseen ei laiteta valoja ja lapsille viitotaan jokin kysymys tai tehtävä. Jos joku lapsista ei reagoi viitottuun kysymykseen tai kehotukseen muiden tavoin, hänen näkötilannettaan selvitetään edelleen.

Pienet lapset, joilla on hidastunut hämärään adaptoituminen, juoksentelevat päivänvalossa, mutta tarttuvat aikuisen käteen hämärässä. He sytyttelevät valoja muita lapsia aikaisemmin eivätkä leiki muiden pienten lasten tavoin pöydän alla tai hämärissä nurkissa. He tulevat ulkoa sisäleikkeihin muita lapsia aikaisemmin. Näiden yksinkertaisten havaintojen avulla voidaan verkkokalvovaurio huomata varhain ja lapsen varhaiskuntoutus ja tarkemmat tutkimukset saada alkamaan jo ennen kuin adaptaatiovaikeus on häirinnyt lapsen kehitystä merkittävästi.

Vaikka hämäräadaptaatiota ei voida hoitaa, sen toteaminen on tärkeää, jotta lapsen käytöstä ymmärretään oikein eikä lapselta vaadita näkemistä tilanteissa, joissa hänen hämärään mukautumisensa on riittämätön.

Referenssi: Thornton.