Jannen leikit LEA Palapelillä

Janne sai palapelin isoisältään 10 kuukauden iässä. Aluksi Janne vei palikat suuhunsa, sitten alkoi hakata kahta palikkaa vastakkain. Myös palapelin lautaa käänneltiin ja pienet sormet tutkivat sen koloja. Palikat olivat pieneen käteen sopivan kokoisia, tarttuminen ja pudottaminen onnistuivat. Pian Janne huomasi, että palikoita voi myös heittää ja saada näin aikuinen tuomaan ne takaisin. Talopalikka pantiin syrjään, etteivät sen terävät räystäät murtuisi palikan iskeytyessä lattiaan.

Yhdentoista ja puolen kuukauden iässä Janne alkoi laittaa oranssinvärisen ympyrän ja sinisen neliön koloihinsa. Toiset kaksi palikkaa olivat vielä selvästi liian vaikeita, joten ne pidettiin sivussa. Janne alkoi tunnistaa pelin laatikon jo kaukaa ja oli ylpeä siitä, että hän osasi avata ja sulkea sen sekä laittaa palikat laatikkoon.

Samoihin aikoihin Janne alkoi katsella tarkkaavaisesti, kun joku aikuisista piirsi palikoiden ympäri kuvan ja näytti, että palikka voitiin laittaa kuvan päälle.

Tasan vuoden ikäisenä Janne saattoi viettää pitkän tovin ottaen palapelin palikat pois koloistaan ja laittaen ne sitten takaisin paikoilleen. Pyöreän ja nelikulmaisen palikan laittaminen onnistui joka kerta ja niillä Janne tavallisimmin leikkikin. Hän sai kyllä omena- ja talopalikankin koloihinsa, mutta se selvästi vaati silmän-käden yhteistyön pinnistämistä äärimmilleen. Kun kaikki neljä palikkaa olivat onnistuneesti koloissaan, Janne ilmoitti onnistumisestaan siksi äänekkäästi, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, kuinka fiksu ja taitava hän oli.

Kuukautta myöhemmin, 13 kuukauden iässä, Janne kiinnostui pelilaudan mustavalkoisesta puolesta. Taaskin pallo ja neliö olivat helpoimmat ja omena ja talo aluksi vaikeita.

Kun palikoiden kuvia nyt piirrettiin pienempiä ja pienempiä, Janne katseli niitä tarkkaan ja katsoi sitten aikuiseen kuin kysyen "Mitä sinä yrität selittää?". Silloin tällöin hän osoitti sormellaan ympyrää ja sanoi "lo" =(pal)lo. Hän käytti myös "pallo"-viittomaa, koska hän on tottunut kuuron perheenjäsenen takia viittomaan pienestä pitäen. Pari viikkoa myöhemmin hän alkoi kutsua omenaa "na"ksi.

Kun LEA Palapelin kortteja laitettiin pöydälle Jannen eteen, hän saattoi osoittaa sormella oikeaa korttia, kun häneltä kysyttiin "Missä on pallo?" tai "Missä on TV?" (=neliö). Kuitenkin vasta kolme kuukautta myöhemmin hän jaksoi keskittyä leikkiin niin kauan, että hänen näöntarkkuutensa voitiin mitata yhteisnäön aikana.