Näköni on tärkeä!

Mitä minä näen: Näönkehityksen virstanpylväät 1. ja 2. ikävuoden aikana
Miksi lapsen näköä pitää tutkia
"Riskilapset"
LEA Palapelin käyttöohje
Kuvakäsite
Silmän peittäminen
Jannen leikit LEA Palapelillä

LEA Palapeli on kehitetty helpottamaan kuvakäsitteen kehittymistä, jotta lasten keskeisen näön laatua voitaisiin tutkia nykyistä paremmin ja mahdollisimman aikaisin. Se sopii myös käden motoriikan ja tilakäsitteen harjoitteluun.

Eri ikäisten vammaisten lasten ja aikuisten tutkimisessa ja kuntoutuksessa tästä yksinkertaisesta leikkitilanteesta on hyötyä myös kielellisten taitojen ja käsitteiden kartoittamisessa ja opettamisessa.

Suurin osa palapelillä leikkijöistä on normaalisti näkeviä, terveitä lapsia. Leikkitilanne muuttuu lapsen kasvaessa ja käy tavallisesti läpi samat vaiheet kuin Janne-pojalla, josta kerrotaan osiossa "Jannen leikit LEA Palapelillä".

Kun lapsi opettelee käsitteitä samanlainen-erilainen värien ja muotojen suhteen, yksinkertainen palapeli on sopiva oppimisväline, jonka avulla totutellaan näöntarkkuuden mittaamiseen. Palapeli on kirjojen tavoin leikkiväline, joka otetaan esiin yhteisten leikkituokioiden aikana.

Video 1 Video 2 Video 3

Video 4 Video 5 Video 6

[ Näöntarkkuustestit ]