Toiminnallisen näön tutkiminen tehdään yleensä interdisiplinaarisesti eli kukin tutkimiseen osallistuva tekee omat tutkimuksensa omilla testeillään, minkä jälkeen tuloksista käydään keskustelu työryhmässä. Tällainen tutkimustapa soveltuu hyvin selkeiden näkötilanteiden arvioimiseen eikä riitä, jos kyseessä on monivammainen näkövammainen lapsi, erityisesti, jos näkövammaan liittyy aivovaurio tai kehitysvammaisuus.

Toiminnallisen näön tutkimisen tavallisimmat vaikeudet ovat:

• lapsi tarvitsee pitkän ajan tutustuakseen uuteen ympäristöön, joten lyhyen vastaanoton aikana näkötoimintoja ei saa tutkituksi kunnolla
• lapsen kommunikaatio edellyttää erityisvälineitä
• tutkimuksessa käytettäviä testejä pitää harjoitella koulussa tai päiväkodissa viikkoja tai kuukausia ennen kuin niitä voi käyttää
• näkötoiminnat vaihtelevat niin paljon päivästä toiseen, jopa tunnista toiseen, että mittauksia on toistettava useaan kertaan.

Jos tavanomaisen kliinisen tutkimuksen aikana ei saada riittävästi tietoa näkötoiminnoista, testien harjoittaminen ja toistaminen on opetettava kaikille lapsen kanssa toimiville, jotta vähitellen kertyy luotettavaa tietoa. Lähes kaikki testit voidaan tehdä leikinomaisesti, niiden harjoittelu vie vain muutaman tunnin. Testien tulosten arviointi onkin sitten huomattavasti vaikeampi asia, mutta se voidaan tehdä yhteistyössä kuntoutusryhmän kanssa.

Edelleenkin on vallalla käsitys, etteivät opettajat saisi käyttää lääkäreiden ja psykologien perinteisesti käyttämiä testejä. Mitään estettä testien käytölle ei ole. Opettajat ja terapeutit ovat lääkäreihin ja psykologeihin nähden paremmassa asemassa siksi, että he tuntevat lapsen ja lapsen kommunikaation. He voivat myös ottaa testin esille osana muuta toimintaa silloin, kun lapsi vaikuttaa motivoituneelta ja jaksavalta. Videoimalla näönkäyttötilanteita saadaan materiaalia, jota voidaan analysoida kuntoutusryhmän silmälääkärin kanssa. Testien avulla terapeutit, opettajat ja lasten vanhemmatkin saavat syvempää tietoa lapsen toiminnallisesta näöstä ja näin opetus- menetelmät ja kommunikaatio voidaan suunnitella tarkemmin lapsen tarpeita vastaavaksi.

Myös psykologien ja neuropsykologien pitäisi ennen varsinaista testausta mitata ainakin näöntarkkuus testausetäisyydellä ja kontrastiherkkyys, jotta testiosiot valitaan niin, että lapsi näkee ne vaivatta, tai niihin tehdään lapsen näkötilannetta vastaavat muunnokset. Myös motoriset vaikeudet on huomioitava, sekä visuaalinen suunnittelu ja feed-back että motorinen tuottaminen. Lukemista arvioitaessa on tärkeää tietää paitsi fiksaatiopisteen oikealla puolella olevien pienten skotomien paikka, myös niiden aiheuttajan paikka. Jos skotoman aiheuttaa verkkokalvolla oleva arpi, skotoma vaikuttaa myös sakkadien suunnitteluun. Jos taas skotoman aiheuttaa näköradan takaosan vaurio, keskiaivojen käytössä on virheetön kuva ja sakkadien suunnittelu tapahtuu sen pohjalta. Eri kokoisten tekstien avulla tapahtuva lukemisen testaaminen pitäisi saada heikkonäköisten lasten näön tutkimisen osaksi sekä kouluissa että silmälääkäreiden vastaanotoilla.