Tämä teksti on kirjoitettu ”näkötiimien” työpaikkakoulutuksen keskustelujen pohjaksi työn alkuvaiheessa. Siksi läheskään kaikkia yksityiskohtia ei ole mainittu.

Lapsen näkö on keskeinen kommunikaation ja oppimisen kanava erityisesti ensimmäisen vuoden aikana, mutta myös myöhemmin, vaikka kieli usein mielletään varsinaiseksi kommunikaation välineeksi. Näkötoimintojen poikkeaminen normaalista saattaa vaikuttaa kaikkiin kehityksen alueisiin. Siksi ne tulisi todeta mahdollisimman varhain, korjata ne toiminnat, joita voidaan korjata ja kehittää kompensoivia taitoja niille toiminnoille, jotka eivät kehity. Tähän tekstiin on sisällytetty joitain latinalaisia sanoja, joita esiintyy vauvojen näön kuvausessa.

Näön ja silmien terveyden seuranta alkaa jo heti syntymän jälkeen, jolloin tarkastetaan, että silmät näyttävät normaaleilta ja liikkuvat ja mustuaisten valorefleksi on kirkas oranssin punainen eikä siinä ole varjoja (Kuva 1).

Ensimmäisen vuoden aikana lasten näön kehitystä seurataan neuvolassa ja poliklinikkakäyntien aikana sekä, näön ollessa selvästi normaalia heikompi, vauvojen kuntoutuskursseilla Näkövammaisten keskusliitossa tai osana muun vamman kuntoutusta. Kun lapsella on muita vaikeaksi koettuja vammoja, aistitoimintoihin ei useinkaan kiinnitetä huomiota edes silloin, kun lapsen ja vanhempien varhaisessa vuorovaikutuksessa on ongelmia. Vaikka neuvolan ohjeissa on selkeästi sanottu, että vauva, johon ei saa katsekontaktia kahdeksan viikon iässä, on lähetettävä jatkotutkimuksiin eli silmälääkärin ja lastenlääkärin konsultaatioon, ei monivammaista vauvaa edelleenkään lähetetä. Viiveen katsotaan kuuluvan perusvammaan. Siihen se kuuluukin, mutta kommunikaatiovaikeuden syyt tulisi silti selvittää, koska niitä voidaan hoitaa.

Jos varhaisessa vuorovaikutuksessa on ongelmia tai kyseessä on hypotoninen vauva, silmien taittovoiman ja akkommodaatiokyvyn tutkiminen on aiheellista viimeistään 3 - 4 kuukauden iässä. Jos lapsella on syndrooma, kuten esim. Down syndroma, jossa suuret taittovirheet ovat tavallisia, tutkimukset kuuluvat jo kohta syntymän jälkeen tehtäviin, koska taittovirheen korjaaminen silmälaseilla antaa vauvalle selkeän kuvan kommunikaatioon ja oman kehon ja ympäristön tutkimiseen. Ilman laseja vauva on deprivaatio-tilanteessa.

Silmien liikkeet saattavat olla poikeavat, mihin huomio yleensä kiinnittyy varhain. Silmävärve, silmien heiluminen edestakaisin joko koko ajan tai ajoittain, erityisesti katseen kääntyessä sivulle, on oire näkötoimintojen poikkeavuudesta. Menetelmäkäsikirjassa asia ilmaistaan selkeästi: ” Vauvat, joiden silmien liikkeet ovat selvästi poikkeavat, kuuluvat yleensä riskilasten ryhmiin, joiden näkötoimintojen kehitys, akkomodaatio ja taittovirheet tulee tutkia 3–6 kk välillä silmälääkärin toimesta.” Näin menetellään, vaikka vuorovaikutus olisi kehittymässä normaalisti.

Kuva 2. Jos vauvan näkö on heikko ja kuulokaan ei varmuudella toimi täysin normaalisti, otetaan kädet apuun ja tutkitaan niillä aikuisten kasvoja kommunikaation aikana, jotta vauva oppii, että ääni tulee suusta ja huulet ja kieli liikkuvat. Huulien liikkeiden seuraaminen on osa puheen kehittymistä, joten sitä tulee tukea.

Kun on suljettu pois suuret taittovirheet ja akkommodaation puute, on kommunikaationäön laatu yritettävä selvittää tarkkaan. Käyttääkö lapsi keskeistä näkökenttää katsoessaan vanhempiaan, jolloin katsekontakti koetaan normaaliksi vai onko hänellä keskellä kenttää heikommin toimiva alue (= keskeinen skotoma), jolloin hän tarkkaan katsoakseen joutuu katsomaan viereisellä näkökentän kohdalla ja vaikuttaa katsovan ohi (= eksentrinen fiksaatio).

Lähelle tarkentamisen eli akkommodaation kehittymisen myöhästyminen

Kuva 3. A. Neljän kuukauden ikäistä vauvaa epäiltiin autistiseksi, koska hän käänsi päänsä poispäin aikuisen kumartuessa juttelemaan hänelle. B. Kun vauvan silmien eteen laitettiin 'lukulasit', jotka tekivät kuvan kirkkaaksi verkkokalvolla, lapsi oli hetken hyvin hämmästyneen näköinen. C. Muutaman sekunnin kuluttua kasvoille levisi ensimmäistä kertaa normaali sosiaalinen hymy.

Jos vauva ei akkommodoi (=mukauta silmien mykiöitä lähikatselua varten), hän tarvitsee lukulasi-tyyppiset eli lähilasit jo alun pitäen. Tällaiset lasit ovat 3-4 dioptriaa vahvemmat plussan suuntaan kuin lapsen perustaitto. Esim. jos taittovirhe on noin +2.0 kummassakin silmässä (= tavallinen taittovoima pikkuvauvoilla), lapselle tehdään joko +5 tai +6-vahvuiset lasit. Jos taittovirhe on -1, lasit tehdään +2 tai +3-vahvuisiksi.

Visuaalinen tila

Jos vauvan visuaalinen tila ei ala kehittyä heikkonäköisyyden vuoksi, sen kehittymistä voidaan tukea egosentrisessä tilassa osana fysioterapiaa tutkimalla lapsen omin käsin vartaloa ja alaraajoja ja tekemällä jalat paremmin näkyviksi kirkkaiden sukkien avulla. Tilan hahmottamista helpottamaan voidaan käyttää 'pikku mökkiä', joka muutaman viikon ikäisellä ennenaikaisena syntyneelle vauvall tehdään kenkälaatikosta, vauvan kasvaessa tavallisesta pahvilaatikosta, jonka yläosaan tehdään kapeat raot, jotta tilasta tulee myös visuaalinen tila. Seinille liimataan erilaista tutkittavaa ja lapsen yläpuolelle laitetaan kuminauhasta riippumaan esineitä lapsen ulottuville. Kun esineet ovat nauhassa, ne eivät pääse vierimään pois lapsen ulottuvilta ja näin tukevat esineiden pysyvyyden tajuamista, mikä vaikeasti heikkonäköisille ja sokeille lapsille on vaikea asia oppia, kun esineet ilmaantuvat tyhjästä ja häviävät yhtä salaperäisesti. Kun vauva alkaa liikkua enemmän, seuraavalle, suuremmalle laatikolle kannattaa laittaa puinen kehikko, ettei vauva seinää potkiessaan kaada laatikoa.

Näkövammaisten keskusliiton video ”Leo oppii tekemällä” on erinomainen aktivoivien leikkitilanteiden kuvaus. Se kannattaa hankkia neuvolaan, jos epäillään jonkun vauvan kehityksen hidastumista, koska ohjeet sopivat kaikille perheille, myös, jos vauva on kehittymässä tavanomaisesti, ”normaalisti”.

Tilakäsitteen kehittyminen näkö- ja kuulotiedon avulla auttaa motoristen taitojen kehittymistä silloinkin, kun lapsella on primäärinen motorinen vamma. Sellaiset yksinkertaiset asiat kuin valo- ja äänimajakat lapsen kotona rakentavat tilaa. Valomajakoiksi sopivat lamput ja ikkunat, mutta myös kontrastoivat tummat pinnat, äänimajakkana vanhanaikainen könninkello on erinomainen.

Näöntarkkuus voidaan mitata vain juovastonäöntarkkuutena, joka kuvaa näkötoimintojen kehittymistä näkökentän keskiosissa, muttei tarkannäönalueella, koska testistimulus on suuri juovastopinta.

Niin kauan kun vauvan visuaalisesti hallitsema tila on hyvin pieni, aikuisten tulee muistaa, että kommunikaatioetäisyys on pidettävä lyhyenä, muuten lapsi ei näe aikuisen ilmeitä, eli kommunikaatiosta jää pois vauvalle helpommin ymmärrettävä visuaalinen kommunikaatio. Vauvan kykyä nähdä kasvonpiirteet voidaan mitata Hiding Heidi-testillä, jossa kasvokuva tulee esiin valkoisen peiton takaa. Kuvien kontrasti vaihtelee 100:n ja 1.2% :n välillä. Jos vauva ei näe matalia kontrasteja, se tarkoittaa, että aikuisten pitää korostaa kasvonpiirteitään vastaavasti, jos he haluavat tulla nähdyiksi. Äidit voivat käyttää tavallista voimakkaampaa meikkiä ja isät ruskeaa rajauskynää tai kasvattaa viikset huulion selventämiseksi. Viikset eivät tietenkään saa roikkua ylähuulen päälle.

Jos vauva reagoi matalakontrastisiin Heidi-kuviin, muttei vastaa aikuisen ilmeisiin, saattaa kyseessä olla puutteellinen toiminta näköaivokuoren niissä solukoissa, joissa käsitellään kasvojen ilmeitä, tai niiden yhteydet muistiin ja/tai tunnetiloja käsitteleviin keskuksiin ovat huonot. Jos lapsi näyttää saavan ilmeitä vastaavan tiedon äänen perusteella ja taktiilisen kontaktin avulla, näillä kompensoidaan puuttuvaa visuaalista tietoa. Koska aivokuoren spesifinen toiminta ilmeiden havaitsemiseksi voi olla vaurion takia hyvin vähäistä, mutta aktivoitavissa, vauvan kanssa kannattaa tutkia kasvoja ja ilmeitä ja kertoa niihin liittyvistä tunteista. Vaikkei lapsi kielellisesti vielä ymmärrä viestiä, äänensävy kertoo hänelle paljon. Aikuisen taas on helpompi toimia näin, jos hän saa selittää asioita samalla itselleenkin.

Silmän-käden-koordinaation kehittymisessä ja erityisesti pinsettiotteen kehittymisessä voi olla ongelmia, jos pieniä esineitä ei näe ja käden motoriikassakin on häiriöitä. Valitsemalla leikki-välineitä, joihin on helppo tarttua, vähennetään frustraatioita. Vanha tuttu shampanjapullonkorkkiin liimattu magneetti toimii monen pikkulapsen kädessä pieniin esineisiin tarttumista helpottavana.

Ensimmäisen vuoden lopulla voidaan aloittaa tutustuminen kuvioihin, joiden avulla myöhemmin mitataan näöntarkkuutta ja kontrastiherkkyyttä. Kuviot ovat kolmiulotteisina LEA-palapelissä, jonka palikoista pyöreä ja neliskulmainen ovat helpoimmat laittaa koloihinsa. Peli on tarkoitettu aikuisen kanssa yhdessä käytettäväksi, mutta se EI ole opetus- vaan oppimisväline. Lapsen pitää saada keksiä itse, vaikka aikuisen kuinka tekisi mieli opettaa. Lapsi voi katsella aikuisen työskentelyä ja aikuinen voi samalla kertoa, miten hän laittaa palikat koloihin, kun peli leikin lopussa laitetaan takaisin hyllylle.

Kun palapeli alkaa olla tuttu, voidaan siirtyä seuraavaan oppimisvaiheeseen, ymmärtämään, että kuva edustaa esinettä. Nyt aikuinen saa olla aktiivinen ja piirtää palikoiden ympäri tussilla ääriviivakuvan. Sitten voidaan lapsen kanssa ihailla, kuinka palikan voi laittaa kuvan päälle ja ottaa pois. Seuraavassa vaiheessa piirretään kuva vähän pienempänä ja sitten taas pienempänä ja lopulta voidaan ottaa käyttöön LEA SYMBOLS® pelikorttien tai LEA SYMBOLS®DOMINOn pienet kuvat, jolloin ollaankin jo mittaamassa näöntarkkuutta.

Näöntarkkuutta voidaan aluksi mitata vain yksittäisillä kuvioilla, mutta kahden vuoden iän jälkeen voidaan alkaa opetella rivitestistä selviämistä, koska sen avulla saadaan selvää siitä, ovatko näkö-aivokuoren toiminnat normaaleja vai vaurioituneita. Jos nimittäin ero yksittäisillä kuvioilla mitatun ja rivitestillä mitatun näöntarkkuuden välillä on normaalia suurempi (= poikkeavan suuri crowding efekti, suomeksi "ruuhkailmiö"), se on yleensä merkki vaikeudesta käsitellä monimutkaista kuviotietoa. Usein myös kontrastiherkkyys on matalampi kuin muilla saman ikäisillä lapsilla.

Näöntarkkuus on yksi yli viidestäkymmenestä spesifisestä näkötoiminnasta, joista kukin voi vaurioitua ainoana. Pikkulapsilla voidaan selvittää vain muutaman toiminnan laatu joko erityisen testin avulla tai tarkkailemalla lapsen reaktioita kriittisesti.

Havainnointilistan tekoon ovat vuosien mittaan osallistuneet Gordon Dutton Glaskow'ssa ja Lena Jacobson Tukholmassa, molemmat ovat monivammaisista lapsista kiinnostuneita silmälääkäreitä, Gordon Dutton on myös neurologi. Kukin näkötoiminnan puutos tai vaikeus heijastuu lapsen käytöksessä usein hyvin tyypillisellä tavalla, joka kuitenkin voidaan tulkita aivan muista syistä johtuvaksi, jos näkövammaa ei tunneta.

Näistä oireista voi lapsella olla useita tai vain yksi. Niille on luonteva selitys kullekin , jos näkötoimintojen poikkeavuus tunnetaan.

Lapsi, joka ei tunnista kasvoja, säikkyy helposti tungoksessa, ja uimaranta tai uimahallin sauna, missä ihmiset näyttävät ihan samanlaisilta on tietysti pelottava paikka, jossa osa lapsista saa 'paniikkireaktioita'.

Jos lapsi ei tunnista kasvoja tai kasvojen ilmeitä, hän ei selviä lapsiryhmän visuaalisesta kommunikaatiosta eikä pysy 'kärryillä' siitä, kuka sanoi kenelle. Leikkitilanne voi olla niin rasittava, että on paljon miellyttävämpää seurustella aikuisen kanssa. Tavallisen suomalaisen päiväkodin hälinä on ylivoimaisen rasittava kuulon varassa toimivalle vaikeasti heikkonäköiselle lapselle, vaikkei hänellä olisi näköaivokuoren toimintahäiriötä. Vammaiset lapset tarvitsevat hyvin strukturoidun, hiljaisen leikkitilanteen ainakin osaksi päivää. Musiikkia voidaan usein käyttää kehittämään ilmaisutapoja.

Lapsen kykyä erottaa ilmeitä voidaan selvittää Heidi Expresssions- testin avulla. Jos lapsi ei vaikuta ymmärtävän, miten testin kuvista löydetään samanlaiset kuvat, kannattaa aloittaa vain neljällä kortilla. Jos sekään ei onnistu, tehdään visuotaktiilisia kasvokuvia esim. niin, että liimataan pahvilautaselle kaksi tummaa nappia silmiksi, otetaan pätkä punaista piipunpuhdistajaa ja taivutetaan se laakeaksi U:ksi. Sitä verrataan sitten aikuisen hymyilevään ja surulliseen ilmeeseen pitämällä sitä huulien edessä. Sen jälkeen kokeillaan, saako lapsi tuotetuksi samat ilmeet peilin ääressä. Koska kuva, joka piirretään lapsen katsellessa, usein hahmotetaan helpommin kuin valmis kuva, piirretään lapselle kasvojen erilaisia ilmeitä ja keskustellaan niihin liittyvistä tunteista.

Kuva 7. Heidi Expressions eli Heidin ilmeet - testissä on aina kaksi täysin samanlaista ilmekorttia ja kolmas, jossa ilme on sama, mutta Heidillä on rusetti. Jos lapsi ei hahmota ilmeitä, hän valitsee samanlaisiksi kortit, joissa Heidillä on rusetti. Valinta on tavallaan oikein ja siksi sitä ei kommentoida negatiivisesti vaan kysytään lapselta ystävällisesti, onko kuvissa suu ihan samanlainen. Jos lapsi ei oikein osaa sanoa, käytetään visuotaktiilisia kuvia ja aikuisen ja lapsen kasvojen ilmeitä vertailussa.

Näkötoimintojen vaihtelua pidetään tyypillisimpänä oireena. Osa vaihtelusta on todellista eli lapsi selviää samasta näköön liittyvästä tehtävästä nyt hyvin ja hetken kuluttua vaivalloisesti. Huomattava osa ns. vaihtelusta johtuu siitä, että lapsi on juuri selvinnyt jostain tehtävästi, joka meistä on visuaalisesti vaativa ja seuraavassa hetkessä ei selviä toisesta meidän mielestämme helpommasta tehtävästä - koska siihen tarvittavaa näkötoimintaa ei ole.

Jotta lasten vaikeuksien ymmärtäminen olisi helpompaa, kannattaa opetella muutama perusasia näköratojen toiminnasta. Tavallisesti ajattelemme näkemistapahtumaa silmistä alkavana ja näkö-aivokuoreen päättyvänä informaation siirtona. Siellä näköaivokuorellahan se talo oli alassuin jo koulun biologian kirjassa. Näkötiedon siirto on huomattavasti monimutkaisempi, vaikka sitä yksinkertaistaisi äärimmilleen.

Näköradoista kannattaa tietää sen verran, että päärata silmistä näköaivokuoreen kulkee aivojen alaosan läpi, missä polvitumake-nimisessä solukertymässä (PT) verkkokalvolta tuleva hermosäie luovuttaa informaation seuraavalle hermosolulle, joka vie sen aivokuorelle. Sieltä tieto leviää alaspäin ohimolohkon alaosan näkötoimintoihin ja ylöspäin päälaenlohkon alueelle. Samalla näköaivokuorelta palaa tietoa polvitumakkeeseen 'valikoimaan' sisälle pääsevää tietoa. Yksi näköratojen tärkeimmistä toiminnoista on valtavan tietomäärän suodattaminen.

Osa verkkokalvolta lähtevistä hermosäikeistä ei mene polvitumakkeeseen vaan sen lähellä olevaan toiseen tumakkeeseen, nelikukkulaan (NK) ja sieltä moniin subkortikaalisiin (=aivojen syvemmissä osissa oleviin) toimintakeskuksiin ja pulvinari-tumakkeen kautta päälaenlohkon aivokuorelle ohi näköaivokuoren.

Kuva 8. Näköradat, retinokalkarininen rata verkkokalvolta polvitumakkeen (PT) kautta näköaivokuorelle ja tektaalinen rata nelikukkulan (NK) kautta suoraan päälaenlohkon näkötoimintoihin. Radoissa on erilaisia hermosäikeitä, joista suurin osa, verkkokalvon pienistä gangliosoluista lähtevät ns. parvosellulaariset (parvo= pieni) säikeet, välittävät kaiken värien näkemiseen liittyvän tiedon ja korkeakontrastisen mustavalkoisen näkötiedon, kun taas n.10% säikeistä, ns. magnosellulaariset hermosäikeet kuljettavat kaiken liikkeen näkemiseen liittyvän näkötiedon ja matalakontrastisen mustavalkoisen tiedon. Säikeet ovat toistensa lomassa, eivät erillisinä kimppuina, kuten kuvan perusteella voisi luulla. Kuvalla halutaan välittää vain se tieto, että parvosellulaarinen rata dominoi retinokalkariinisessä radassa ja magnosellulaarinen tektaalisessa radassa.

Jos lapsen motoriset ja intellektuaaliset toiminnot ovat lähes normaalit, jää 'omituisten käytöspiirteiden' selvittäminen usein lähelle kouluikää, jolloin lapsen varhaiskehitys on tapahtunut lapselle usein hyvin vaikeissa olosuhteissa, kun hän ei voi ymmärtää, miksi hän on erilainen kuin muut lapset. Aika usein älykäs lapsi tajuaa erilaisuutensa ja tajuaa myös, että ettei hänen ongelmaansa ymmärretä. Muistan hyvin yhdenkin lapsen, joka tuli tutkimuksiin 14-vuotiaana ja sanoi silloin, että hän heti lukiopetuksen alettua tajusi, ettei hänen ongelmansa ollut samanlainen kuin muilla lapsilla. Hänen ongelmansa oli näkötiedon siirtohäiriö, joka voitiin hallita suurentamalla kuvaa ja tuomalla visuaalinen referenssi (=lukutikku) luettavan sanan alapuolelle.

Joka kerta, kun kuulen, että jollain lapsella on 'kapea-alainen visuaalinen hahmotushäiriö' tai pienellä pojalla 'hyperkinesiaa ja keskittymishäiriöitä', olen todella huolissani. Liian usein näiden lasten toimintaterapiat aloitetaan ilman aistintoimintojen kunnollista selvittämistä. Samoin jokaisen lapsen, jolla todetaan 'autistisia piirteitä', toiminnallinen näkö, erityisesti kommunikaationäkö ja kuulo pitäisi tutkia perusteellisesti.

Paitsi käymällä läpi tyypillisten oireiden listaa lasten näkötilannetta voidaan selvittää puolen kymmenen yksinkertaisen testin avulla, joita voidaan käyttää myös harjoitusvälineinä. Tässä suhteessa ne eroavat tavanomaisista psykologisista testeistä, joihin ei saa tutustua etukäteen.

Kuva 9. LEA Postilaatikolla testaaminen. A. Kortin kääntäminen saman suuntaiseksi kuin postilaatikon aukko onnistuu ilman, että lapsi on laittamassa korttia aukon läpi. B. Lapsi pystyy myös laittamaan kortin aukosta niin, että korjausliike alkaa kohta käden liikkeen alettua kohti aukkoa. Kortti annetaan lapsen käteen vastakkaisessa asennossa kuin missä aukko on.

Kuva 10. LEA Suorakaiteiden avulla selvitetään lapsen kykyä hahmottaa esineiden pituutta. Suorakaiteita on neljää eri väriä, jotta niillä voi aluksi leikkiä rakentamista, minkä aikana testaaja voi tarkkailla silmän-käden koordinaation tarkkuutta. A. Jo alle kolmevuotias lapsi osaa vastata, kumpi kahdesta suorakaiteesta on pitempi. B. Mukava testitilanne saadaan syntymään niin, että yhden väriset suorakaiteet laitetaan pituuden mukaiseen riviin ja toisen väriset laitetaan epäjärjestykseen rivin ympärille. Lapsen tehtävänä on laittaa saman pituinen suorakaide kunkin rivissä olevan suorakaiteen päälle. Lapsen silmien liikkeitä seuraamalla saa hyvän kuvan siitä, miten helppoa tai vaikeata samanlaisen suorakaiteen löytäminen on. Lapsen tarttuessa suorakaiteeseen näkyy käden toimintojen saaman visuaalisen kartan tarkkuus. C. Jos lapsen kädet eivät toimi, puhtaasti visuaalinen osio voidaan kuitenkin tehdä niin, että lapsi osoittaa katseella, mikä suorakaiteista pitää siirtää seuraavana vuorossa olevan suorakaiteen päälle.

Näön käyttöä tutkittaessa olisi avuksi, jos muistettaisiin tutkia erikseen päälaenlohkon näkö-toiminnat ja toisaalta tunnistamistoiminnot. Ääritapauksessa lapsen päälaenlohkon näkötoiminnat saattavat olla normaalit, eli lapsi liikkuu törmäilemättä, löytää tiensä ainakin tutuissa ympäristöissä hyvin, tarttuu esineisiin selvästi näönvaraisesti, muttei opi tunnistamaan yksinkertaisiakaan geometrisia muotoja tai nimeämään edes värejä, vaikka perusvärien parit saattavat löytyä. Kyseessä on silloin tyypillinen 'näkevä sokea', eli lapsi, joka monissa tilanteissa on näkevän tekniikkoja käyttävä, mutta joissain oppimistilanteissa käyttää sokean lapsen tekniikoita.

Kuva 11. A. 8-vuotias tyttö laittoi värilliset LEA Palapelin palikat oikein hetkeäkään epäröimättä.. B. Kun palapeli piti tehdä mustavalkoisella puolella, tyttö ei 'ymmärtänyt', mitä hänen piti tehdä vaan kokeili palikoita koloihin sattumanvaraisesti. C. Lopulta hän selvitti tehtävän taktiilin informaation perusteella. Tässä tapauksessa kyseessä on sekä aivoihin tulevan kuvan laadun huonous (= kun kuvioita harjoiteltiin intensiivisesti, tyttö pystyi näkemään kuvioiden erot aina näöntarkkuuteen 0.12 - 0.16 asti), kuvioiden muodon samanlaisuuden hahmottamisen vaikeus ja lisäksi muistitoimintojen vaikeus, koska harjoittelussa opittu kuvioiden erottaminen unohtui kerta toisensa jälkeen.

Monivammaisia lapsia on siksi vähän, ettei heidän näkö- ja kuulotilanteensa perusteellinen selvittäminen ole mikään ylivoimainen tehtävä, jos tahtoa löytyy. Suuren osan selvitystyöstä voivat terapeutit ja opettajat tehdä osana opetustyötään samalla oppien lapsen mahdollisuuksista hahmottaa ympäröivää maailmaa. Perustutkimukset, silmälääkäreiden ja karsastushoitajien tekemä kliininen seuranta, tarvitaan sekä vauvaiässä että säännöllisin väliajoin lapsen kasvaessa. Kouluiässä opetuksen tulisi perustua lapsen näkö- ja kuulotilanteen tuntemiseen. Tällä hetkellä liian monilta lapsilta puuttuvat jopa silmälasit ja perustutkimukset, toiminnallisen näön tutkimuksista puhumattakaan.

Lapsen näön tutkiminen ja havainnoiminen
toiminnallisena näkönä
ja
näön kehittymisen tukeminen

Lea Hyvärinen, LKT

Lähelle tarkentamisen eli akkommodaation kehittymisen myöhästyminen

Visuaalinen tila

Lapsen näön tutkiminen ja havainnoiminen toiminnallisena näkönä ja näön kehittymisen tukeminen

Lea Hyvärinen, LKT

Lähelle tarkentamisen eli akkommodaation kehittymisen myöhästyminen

Visuaalinen tila

Lapsen näön tutkiminen ja havainnoiminen
toiminnallisena näkönä
ja
näön kehittymisen tukeminen