Liikennenäkö
Tässä luennossa keskitytään ammattikuljettajien työkyvyn arviointiin näkökyvyn osalta. Kysymys on tärkeä, koska voimassa olevan asetuksen sanamuoto on sellainen, että sitä sanatarkasti noudattaen estetään työkykyisiä henkilöitä tekemästä työtään ja samanaikaisesti työkyvytön kuljettaja saattaa olla asetuksen mukaisesti työkykyinen.
Videossa, josta tämä kuva on otettu, nähdään, että kuljettaja katselee vuoronperään suoraan eteensä, sivupeiliin, peruutuspeiliin ja toisinaan kojelautaan. Vain kojelaudassa oleva katselukohde ei liiku, mutta silloinkin silmät liikkuvat ja kuva liikkuu verkkokalvolla, lankeaa verkkokalvon eri kohtiin. Video on Helsingin Yliopiston Psykologian laitoksen Liikennetutkimusyksikön erityisrakenteisesta autosta, jossa videokamerat seuraavat kuljettajan pään ja silmien liikkeitä ja ympäröivää liikennettä edessä ja takana. Liikenteessä katsellaan liikkuvia kohteita.
Vaikka liikennenäkö on liikkeen näkemistä, liikennekelpoisuutta mitataan liikkumattomilla testikuvioilla eli tavallisilla kuvionäkötauluilla. Miksi? Koska niitä on ollut saatavilla jo sata vuotta ja niitä on kaikissa perusterveydenhuollon yksiköissä. Ei siksi, että ne mittaisivat liikennenäköä.
Toinen mitattava suure on näkökenttä. Sen enempää näöntarkkuuden kuin näkökentän mittaamistapaa ei ole määritetty. Englannissa näöntarkkuuden mittauksen tekee autokoulun opettaja ja testinä on auton rekisterikilpi, jonka numerot pitää erottaa tietyltä matkalta. Näkökenttää ei mitata säännöllisesti missään Euroopan maassa.
Kriittisissä liikennetilanteissa on usein kyseessä huono näkyvyys hämärän, sateen, sumun tai etulasin likaantumisen takia ja näkymässä on hyvin vähän korkeakontrastista, liikkumatonta informaatiota (Kuva VIV-TESTin kotisivulta). Vauhdin kasvaessa toiminnallinen näkökenttä supistuu. Samoin risteyksissä huomion kiinnittyessä esimerkiksi katukilpeen, näkökentän sivuosien alueelle ei riitä huomiokykyä. Toiminnallisesti tärkeää olisi siis mitata näkemistä matalien kontrastien alueella ja liikkuvia kohteita käyttäen.
Palauttaakseni mieliin näön luonteen näkökentän eri osissa olen piirtänyt silmänpohjakuvan päälle käyrät, jotka kuvaavat tappi- ja sauvasolujen määrää verkkokalvon eri osissa. Musta käyrä kuvaa tappisolujen määrää ja samalla lähes identtinen näöntarkkuuskäyrän kanssa. Näöntarkkuus on hyvä ainoastaan verkkokalvon keskellä nuppineulan päätä pienemmällä alueella ja laskee hyvin nopeasti niin, että olemme kaikki 'heikkonäköisiä' jo 10 asteen päässä näkökentän keskustasta. Näkökentän laitaosissa näölle on ominaista herkkyys liikkeen havaitsemiselle. Vähäinenkin liike tai valon välähdys saa meidät kääntämään katseen sitä kohti. Näkökentän 'keskiperiferiassa' eli keskeisen näön ympärillä sauvasolujen tiheys on suurin, aivan tarkannäönalueen keskellä sauvasoluja ei ole lainkaan.
Toinen perusasia, joka pitää tuntea liikennenäköä arvioitaessa, on näköratojen rakenne pääpiirteissään. Korkeakontrastista näköinformaatiota ja värejä kuljettaa parvosellulaarinen rata verkkokalvosta polvitumakkeen kautta näköaivokuorelle. Samaa rataa kulkee myös matalakontrastista informaatiota ja liikeinformaatiota kuljettava magnosellulaarinen rata. Tämän pääradan ohella toinen, kehityksellisesti vanhempi rata, kuljettaa näkötietoa polvitumakkeen ohi suoraan aivojen keskiosissa oleviin tumakkeisiin, joiden välityksellä saamme refleksejä palvelevan nopean näkötiedon, joka ei ehdi analysoida kuvion rakenteita, mutta on tarkka paikallistamisessa ja havaitsemisessa. Tämän radan kautta näkötieto pääsee aivokuorelle ohi primäärisen näköaivokuoren kuvakäsittelyn. Tästä näköinformaatiosta saa jonkinlaisen käsityksen, kun liikauttaa kättään silmien edessä näkökentän laidasta toiseen. Käden tunnistaa kädeksi, mutta sen yksityiskohtia ei näe ja liikkeestä ei jää muistijälkeä - mikä on välttämätöntä, koska muuten lukemattomat liikkeeseen liittyvät kuvat tukkisivat informaation kulun.
Direktiivi määrittelee näöntarkkuusvaatimukseksi 0.8 paremmassa silmässä ja 0.5. huonommassa silmässä. Testiä ei ole määritelty. Se voi olla yksittäinen E-kuvio tai rivitesti. Mittausetäisyydestä ei Brysselissä oltu kovin tarkkoja. Kun suomalaiset liikennelääketieteen edustajat kysyivät, miten näöntarkkuus 0.05 mitataan, kun näkötauluissa suurin kuvio on 0.1, vastauksena oli yllättävä "tutkittava voi tulla puoleen tavanomaisesta mittausetäisyydestä' eli kahteen metriin. Näkökentän mittaaminen perustuu sormiperimetriaan eli konfrontaatiokenttään. Kaksoiskuvia ei kuljettajalla saa olla.
Näöntarkkuus mittaa lähinnä vain liikennemerkkien näkemistä, mikä sekin on osa liikennenäöstä, mutta tärkeämpää olisi mitata pitkien viivojen näkemistä eli ajokaistalla pysymiselle tärkeää näön osaa. Liikenteen hidastumiset ja kiihtymiset pitäisi havaita herkästi.
Näöntarkkuus saattaa olla huomattavasti alle asetuksen vaatimusten ja silti kyseessä on hyvä ajaja. Tämä silmänpohjakuva esittää retinoskiisi-muutosta tarkannäönalueella keski-ikäisellä miehellä, jolla on takanaan yli 1.5 miljoonaa ajokilometriä ilman liikennerikkomuksia tai -vahinkoja.
Toisen silmän tarkannäönalue on hyvin samanlainen.
Näöntarkkuus on verkkokalvon keskellä olevan muutoksen takia aikuisiässä 0.2:n luokkaa, kontrastiherkkyys mitattuna suurella testikentällä (Cambridge Low Contrast Gratings alle metrin etäisyydellä) on normaali ja tilanne on hyvin stabiili.
Tästä kuvasta nähdään, että kontrastiherkkyys matalilla taajuuksilla on normaali, kontrastiherkkyyskäyrä tulee alas normaalia matalammilla taajuuksilla. Koska se on jyrkkä, se tarkoittaa, että katseluetäisyyttä lyhentämällä kuvan osat saadaan näkymään normaalisti.
Goldman-perimetriassa perifeeriset isopterit ovat normaaleilla paikoillaan.
Automaattiperimetriassa muutoksia on näkökentän keskiosissa. Tässä mittauksessa valopisteet ovat pieniä ja lyhytkestoisia.
Macular Mapping-testissä, jossa mitataan keskeisten 16 asteen kenttää kirjainstimuluksilla, kaikki kirjaimet on havaittu, mutta huomattava osa on tunnistettu väärin.
Kun näyttöaikaa lyhennetään 250:stä millisekunnista 90:een millisekuntiin, virheiden määrä kasvaa ja kolme kirjainta jää havaitsematta (mustat pisteet). Kyseessä on siis keskeisen kentän muutos, joka vaikuttaa lähinnä pienten yksityiskohtien tarkkaan tunnistamiseen.
Välkeherkkyys on käyrän huipun alueella normaali myös näkökentän keskellä ja koko käyrä on normaali näkökentän laitaosissa.
Näkökentän laatua arvioitaessa on huomioitava paitsi kentän laajuus ja keskeisen kentän rakenne, myös kentän sisällä olevat huonommin toimivat alueet eli skotomat. Usein näkee esitettävän, että ns. absoluuttinen skotoma tarkoittaisi, ettei sen kohdalla ole näkötapahtumaa lainkaan. Verkkokalvodegeneraatioissa tavallinen rengasskotoma on tulkittu niin häiritseväksi, että joissain yliopistokliikoissa opetetaan, ettei retinitis pigmentosaa sairastaville saa myöntää ajolupaa koskaan. Saman aikaisesti diabeetikoille aiheutetaan hyvin samanlainen keskiperiferisen kentän toiminnan puutos laseroinnilla, mutta heidän ajolupaansa ei puututa. Absoluuttinen skotoma ei tarkoita totaalista toiminnan puutosta eikä esimerkiksi rengasskotoman toiminnallinen vaikutus ole alkuvaiheissa kovin suuri. Siitä esimerkkinä seuraavat diat.
Tässä diassa on yhdistetty nuoren RP-henkilön kummankin silmän näkökentät, jolloin nähdään, että Goldman-perimetrian suurimmalle, kirkkaimmalle stimulukselle ei ole tullut vasteita alueelta, joka siksi yleensä maalataan mustaksi. Tämä henkilö on jääkiekkomaalivahti ja ikäryhmänsä parhaimpia.
Kun tuon skotoman alueelta mitattiin välkeherkkyyttä, jokaisesta mittauspisteestä saatiin vaste. Goldman-perimetria, joka on aina ollut se kenttä, johon verrataan muiden kenttien tuloksia, ei sekään kerro välkkeen tai liikkeen näkemisestä.
Skotomien merkityksen arvioinnissa kannattaa muistaa, että näkökentän kohta, jossa ei tapahdu mitään, häipyy näkymättömiin hyvin nopeasti meillä normaalinäköisilläkin. Toisaalta, silmät liikkuvat ja siten skotoma lankeaa ei kohdille katseltavaa aluetta ja lyhyen ajan muisti paikkaa pieniä puutosalueita.
Näkökentän toiminnasta saa havainnollisen kokemuksen tämän dian avulla. Katsojan pitäisi olla etäisyydellä, jolla X-merkin ja dian ylälaidassa olevan harmaan läiskän välinen kulma on 15 astetta tai enemmän, eli läiskä sijaitsee rengasskotomaa vastaavalla alueella. Jos keskittyy katsomaan X-merkkiä liikuttamatta silmiään, harmaa läiskä häviää tietoisuudesta muutaman sekunnin kuluessa.
Jos keskiperiferiassa olevan läiskän kontrasti taustaan nähden on korkea, se häipyy hitaammin ja on vaikeampaa olla vilkaisematta sitä.
Jos sen sijaan kyseessä on vilkkuva stimulus, se ei häivy näkökentästä, vaikka odottaisimme pitempäänkin. Lisäksi se saa harmaan pisteen vilahtamaan näkyviin silloin tällöin. Nopeasti hermoratoja pitkin liikkuva liike- ja välketieto valmistavat ja herkistävät hermoverkkoja hitaammin liikkuvan kuviotiedon käsittelyyn. Tästäkin syystä magnosellulaarisen näkötiedon laadun selvittäminen olisi välttämätöntä.
Näköradan takaosan vaurioissa liikkeen havaitseminen saattaa säilyä kuvioiden havaitsemisen hävittyä. Nuolet osoittavat kohtaa, jossa näköradan takaosa on vaurioitunut, kohdalla ei ole kudosta vaan likvoria.
Tästä kuvasta nähdään, että näkötieto pääsee aivokuorelle tektaalisen radan kautta, jos pääradan takaosa (merkitty renkaalla) on vaurioitunut. Pääratakaan ei usein ole täysin tuhoutunut, mutta sen kautta ei kulje riittävästi tietoa kuvan muodostumiseksi.
Tässä tapauksessa näkökentässä oli tyypillinen keskiviivaan ulottuva kenttäpuutos, jossa tarkannäön alue oli säästynyt kummassakin silmässä. 'Sokealla' puolella tutkittava kuitenkin erotti Goldmanin suurimman stimuluksen, jos sitä liikutti nopeasti edestakaisin ja vastaavalta alueelta saadaan vasteet välkeärsykkeille. 'Sokean' kenttäpuoliskon alueella tutkittava näkee vastaan tulevan liikenteen liikkeen ja on ajanut hankaluuksitta jo kohta kymmenen vuotta.
Kun tämän henkilön aivojen aktivoitumista näköärsykkeiden aikana tutkittiin magnetoenkefalografialla, terveellä vasemmalla puolella aivoja nähtiin aktivoituminen sekä primäärisen näköaivokuoren alueella ja sen jälkeen V5-aluetta vastaavalla kohdalla (keltaiset täplät). Vaurioituneella puolella primäärisen näköaivokuoren kohdalla aktivoituminen oli heikkoa, mutta ohimolohkon yläosaan syntyi aktivaatio, tosin normaalia hitaammin. Näin on voitu todentaa, että 'sokealla' näkökentän puoliskolla todetuilla subjektiivisilla vasteilla on mitattavissa oleva toiminta korkeampien näkötoimintojen alueella aivokuorella (Vanni et al 2001).
Nykyisen direktiivin ja siihen perustuvan asetuksen suurimmat virheet ovat edellä esitettyjen tosiseikkojen ohittaminen näkötoimintoja arvioitaessa ja erityisesti se, että käytetään nimityksiä 'parempi' ja 'huonompi' silmä, kun pitäisi puhua dominoivasta ja ei-dominoivasta silmästä. Tämä johtaa siihen, että henkilö, jonka johtavan silmän näöntarkkuus on laskenut 1.6:sta 0.5:een ja jonka amblyoopin, sisäänkarsastavan silmän näöntarkkuus on 0.8, saa ajaa edelleen, vaikka hän ajaa 0.5 näöntarkkuuden varassa. Dominanssi ei silmien kohdalla muutu sen helpommin kuin kätisyys johtavan käden vaurioituessa.
Sen sijaan henkilö, jonka johtavan silmän näöntarkkuus on 1.6 ja amblyoopin uloskarsastavan silmän näöntarkkuus on 0.3, ei saa ammattiajolupaa, vaikka hänellä on keskitasoa parempi näöntarkkuus ja normaalia suurempi näkökenttä. Tässä on selvästi kysymyksessä perusoikeuksien loukkaus, johon ei ole saatu korjausta vuosien käräjöinnistä huolimatta.
Liikennenäössä liikkeen erottaminen on keskeisen tärkeä ominaisuus, sekä detektio että diskriminaatio. Liikkeen havaitseminen perustuu magnosellulaarisen radan välittämään transienttiin näkötietoon, jota pitäisi mitata osana liikennekelpoisuuden tutkimista.
Jos liikennenäön laatua arvioitaessa pidetään mielessä näköratojen rakenne, retinokalkariininen ja tektaalinen rata ja niiden osuus näkötiedon siirrossa, arvioimme liikennenäköä nykyistä tarkemmin.
Matalakontrastisen näön mittaaminen on jo nyt mahdollista. Mittaus vie vain alle minuutin ja testi sopii samaan valolaatikkoon kuin korkeakontrastinen näkötaulu, joten hintakaan ei ole esteenä.
Matalakontrastisen juovastonäöntarkkuuden mittauskin on tulossa mahdolliseksi ja liikkeen näkemisen mittausmenetelmät ovat ongelmatapauksissa käytettävissä tutkimuslaboratorioissa.
[ Takaisin ]