Näkökenttä

Näkökentän arvioinnissa mitataan näkökentän koko konfrontaatiotekniikalla (=sormiperimetria) ja yritetään selvittää keskeisen näkökentän laatua joko käyttämällä varsinaisia testejä, kuten Damaton kampimetriä tai Macular Mapping kenttää, tai kysymällä lapselta, esiintyykö näkökentän keskellä suorissa viivoissa vääristymiä tai häviääkö luettavasta tekstistä kirjaimia tai onko siinä epäselviä läiskiä jossain kohdin.

Konfrontaatio- eli sormiperimetriakenttä mitataan käyttämällä tutkijan sormien liikettä stimuluksena. Stimuluksena voidaan käyttää myös ohuen varren päässä olevaa valkoista tai tummaa palloa. Pallon väri valitaan huoneen seinäpintojen perusteella siten, että käytetään kontrastista väriä. Objektia tai sormia tuodaan lapsen takaa eteenpäin ja lapsi ilmoittaa, milloin hän pystyy näkemään pallon tai sormien liikkeen. Testaus on tarkin, mikäli testaajan molemmat kädet ovat lapsen näkökentän rajoilla mittauksen alkaessa, jolloin lapsi ei tiedä, mistä suunnasta stimulus on tulossa. Tämä helpottaa huomattavasti pitämään silmät keskiviivassa, mikä monelle lapselle on testauksen vaikein asia.

Kun lapsi havaitsee joko sormien liikkeen tai esineen, sen paikka näkökentässä merkitään noin 15-20º tarkkuudella. Tulos merkitään esimerkiksi "90º oikealle ja vasemmalle, 60º ylös ja alas" tai "30o, 60v, 30y ja 45a", mikä tarkoittaa 30º oikealle, 60º vasemmalle, 30º ylös ja 45º alas.

Bitemporaalisen näkökenttäpuutoksen vaikutusta toiminnalliseen näköön ei juuri ole selostettu sairauskertomuksissa. Bitemporaalinen puutos tarkoittaa, että kummankin silmän näkökentästä puuttuu laitaosa, jopa kokonaan, kuten alla olevassa kuvassa. Silloin lapsen katsoessa suoraan eteenpäin, nasaaliset kentät kattavat yhteensä 120 astetta. Luokkatilanteessa tulee kuitenkin ongelmia, koska lapsen katsoessa eteensä pulpetille, fiksaatiopisteen edessä oleva alue on kiilamaisella alueella toimimaton. Tämä tapahtuu silloin, jos kenttäpuutos ulottuu aivan keskiviivaan saakka.

Toispuoleinen kenttäpuutos, hemianopia, tarkoittaa samanpuoleisen näkökentän puoliskon puuttumista kummankin silmän näkökentästä. Mittaus tehdään yleisimmin Goldman-kenttänä. Se ei rekisteröi liikkeen erottamista, joten hemianopian 'sokea' puoli saattaa erottaa liikkeen eikä siten olekaan täysin sokea vaan kyseessä voi olla hyvinkin käyttökelpoinen näkö.

Lukeminen saattaa häiriintyä olennaisesti, jos hemianopia ulottuu aivan keskiviivaan saakka ilman tarkannäönalueen säästymistä ( = macular sparing). Jos kenttäpuutos on oikealla puolella, tyhjää kenttää kohti on vaikea suunnitella katseen siirtoa seuraavaan sanaan. Silloin voidaan kokeilla, miten tutkittava kokee kirjan kääntämisen alasssuin. Kenttäpuutos on silloin vasemmalla ja häiritsee seuraavan rivin alkuun siirtymistä, koska se on nyt näkymättömissä. Tässä tilanteessa auttaa lukuviivain luettavan rivin ala- tai yläpuolella.

Hemianopiassa kenttäpuutos voi ulottua aivan keskiviivaan myös tarkan näön alueella tai tarkannäönalue on säilynyt toimivana = macular sparing.

Hemianopiasta on enemmän aivovaurioiden yhteydessä Osa II:ssa.

Lasten näkökentän koon saa usein parhaiten mitatuksi niin, että kehoittaa lasta katsomaan kenttäpadan keskellä olevaan harmaaseen läiskään ja sitten siirtämään katseen liikkuvaan testivaloon niin pian, kun se näkyy jossain. Tällä tekniikalla saa usein mitatuksi näkökentän jo alle viisivuotiaalta lapselta. Jos näin mitattu kenttä on huomattavasti suurempi kuin tavallisella tekniikalla mitattu kenttä, lapsella saattaa olla diagnostisoimaton simultaani agnosia (ks. Osa II).

Mikäli lapsi ei ole binokulaarinen vaan käyttää silmiään vuorotellen, kummankin silmän kenttä mitataan erikseen. Samalla yritetään selvittää, kumpi silmä on johtava silmä orientaatio- ja mobilitytilanteissa, joissa kentän koolla ja laitakentän laadulla on erityisen paljon merkitystä. Huomattakoon, että lapsen näöntarkkuus ei aina ole ratkaiseva ominaisuus johtavaa silmää valittaessa ja että silmän johtavuus voi vaihtua tehtävästä riippuen, joten aika usein orientaatiossa käytetty silmä ei ole sama kuin tarkassa lähityössä käytetty silmä.

Pieni keskeinen kenttä, n.s. putkikenttä, pystytään mittaamaan tarkasti käyttämällä tavallista valkoista paperia 57 cm tai 114 cm etäisyydellä testattavan silmistä. 57 cm etäisyydellä yksi senttimetri vastaa yhtä näkökulman astetta ja 114 cm etäisyydellä 2 cm vastaa yhtä astetta. Paperin keskelle piirretään risti; tähän ristiin tutkittava katsoo koko mittauksen ajan. Stimuluksena (=ärsykkeenä) voidaan käyttää esimerkiksi tummaa kynää, joka tuodaan paperin laidasta kohti keskipistettä ja paperille merkitään se kohta, missä tutkittava sen havaitsee. Mittaus kannattaa tehdä sekä oikealta, vasemmalta, ylhäältä että alhaalta ja sen lisäksi vinoissa meridiaaneissa, jolloin saadaan hyvin tarkka kuva keskeisen putkikentän koosta. Mikäli kenttä on suurempi kuin 30º halkaisijaltaan, testi täytyy tehdä lähempää, koska muuten paperi ei riitä. Tällöin voidaan käyttää 28 cm tutkimusetäisyyttä, jolla 0,5 cm vastaa aina yhtä astetta.

Monissa verkkokalvorappeutumissa, -degeneraatioissa, näkökenttämuutokset ilmaantuvat ns. keskiperiferiaan, eli eivät keskelle näkökenttää eivätkä sen laidoille vaan keskeisen näkökentän ympärille. Ensin puutosalueet ovat pieniä läiskiä, jolloin niillä ei ole toiminnallista merkitystä muuta kuin pallopeleissä, sitten ne laajenevat ja muodostuu rengasmainen huonosti toimiva näkökentän alue, rengasskotoma. Pienten näkökenttäpuutosten etsimisessä voidaan käyttää yksinkertaista kepin päässä olevaa välkkyvää diodia. Tällainen väline sopii hyvin toiminnallisen näön tutkimiseen koulu- ja leiritilanteissa.

Rengasskotoman mittaamisesta ja siinä esiintyvistä virheistä on enemmän Osa II:ssa kuulonäkövammaisten lasten näön tutkimisen yhteydessä. Heillä verkkokalvomuutosten vaikutus kommunikaatioon ja opiskeluun korostuu vieläkin enemmän kuin kuulevilla lapsilla ja nuorilla

Bertil Damaton kehittämä pieni keskeisen näkökentän tutkimusväline, kampimetri, on osoittautunut käyttökelpoiseksi erityisesti monivammaisten ja sairaiden lasten näkökentän tutkimisessa, koska se voidaan tuoda myös sellaisen lapsen luo, joka ei pysty istumaan Goldmanin perimetrian vaatimassa asennossa. Jos lapsi tuntee numerot ja jaksaa kohdistaa katseensa kulloisenkin numeron kohdalle, testaus tehdään kuten aikuiselle henkilölle: lasta pyydetään katsomaan kuhunkin testin numeroituun pisteeseen vuorollaan ja samalla tuodaan keskellä olevaan aukkoon pieni testipiste. Jos lapsi huomaa sen näkökentässään, hän ilmoittaa, milloin se ilmaantuu. - Jos katseen kohdistaminen ei onnistu oikein hyvin, sitä voidaan helpottaa käyttämällä näyttötikkua, jonka päässä olevan reiän kautta kulloinkin kyseessä oleva numero näkyy. Lapsen on pidettävä reikä numeron kohdalla, jolloin hänen pitää myös katsoa numeroa koko ajan. Lapset eivät jaksa pitää toisen silmän päällä olevaa peittolappua itse vaan siihen tarvitaan aikuinen avustamaan.

Macular Mapping eli MM-kenttä on vielä siksi uusi, että sen käytöstä lasten tutkimisessa ei ole riittävästi kokemuksia. Murrosiässä merkittävien tarkannäönalueen muutosten mittaamisessa MM-kenttää ja Extrafoveal Fixation Recorder-tekniikkaa voidaan käyttää samalla tavoin kuin aikuisten henkilöiden tutkimisessa.

Mikäli lapsella on huomattava silmävärve, nystagmus, tai hänellä on muuten vaikeuksia pitää katse kohdistettuna yhteen pisteeseen, näkökentän mittauksesta tulee epätarkka ja tutkimuksessa täytyy tyytyä melko karkeaan arviointiin.