YHTEENVETO
Jos teemme yhteenvedon niistä näkötoiminnoista ja näköön liittyvistä toiminnoista, jotka tulisi arvioida kunkin lapsen kohdalla, seuraavat asiat ovat tärkeitä:
Lääkäriltä saatavat tiedot:
- silmien ja näköratojen rakenne; mitä niiden perusteella voidaan olettaa näkökentän ja keskeisen näön rakenteesta
- lapsen taittovirhe ja kuinka taittovirhe on korjattu (yli-/alikorjattu)
- lapsen näönkäyttötila (visual sphere)
- miten lasit/piilolasit vaikuttavat lapsen näönkäyttötilaan
- mitä muita vammoja/toimintahäiriöitä lapsella on
- miten ne vaikuttavat näönkäyttöön
- kaikkien kliinisten mittausten tulokset selitettynä
- mikäli vamman laatu tunnetaan hyvin, sen tarkka kuvaus
Kaikki nämä tiedot eivät ole käytettävissä jokaisessa tapauksessa, esimerkiksi objektiivinen taittovirheen mittaus saattaa väliainesamentumien takia olla mahdoton ja saattaa vaatia hyvin pitkän ajan aikana tehtyjä huomioita ja lasikokeiluja, kunnes lapsi on riittävän vanha ja pystyy vastaamaan kysymyksiin. Näönkäyttötilasta ei läheskään aina saada tietoa, koska lääkärit eivät ole tottuneet sen mittaamiseen.
Lapset, jotka toimivat kolmen-neljän vuoden ikätasolla tai sen yläpuolella:
- mittaa kaikki perustoiminnat käyttäen sopivia testejä
- jos tulokset eroavat klinikalla saaduista tuloksista, keskustele niistä lapsen lääkärin kanssa
- tarkkaile lasta selvittääksesi, miten lapsi käyttää näköä neljällä tärkeimmällä toiminnallisella alueella: kommunikaatiossa, orientaatiossa ja mobilityssä, päivittäisissä toiminnoissa ja tarkoissa lähitehtävissä
- jos lapsella on sekä näköratojen etuosan että takaosan vaurioita, yritä selvittää, miten kukin niistä vaikuttaa lapsen toimintoihin
- yhdessä lapsen vanhempien, terapeutin ja opettajien kanssa yritä vastata kysymyksiin, miten näkö vaikuttaa kuhunkin toiminnalliseen alueeseen.
Yksityiskohdat, jotka on tarpeen merkitä muistiin kussakin tapauksessa vaihtelevat paljon. Seuraavassa on lyhyt yhteenveto tärkeimmistä mittaustuloksista ja huomioista.
Kommunikaatio: miltä etäisyydeltä lapsi pystyy saamaan selvää visuaalisesta kommunikaatiosta tärkeimpien henkilöiden kanssa, valaistustason vaikutus lapsen kommunikaatioon, onko lapsella erityisvaikeus kasvojen tunnistamisessa, ilmeiden tunnistamisessa tai body languagen tulkitsemisessa, mittaustulos Hiding Heidi -testistä. Vaikuttaako näkövamma lapsen mahdollisuuteen toimia aloitteentekijänä kommunikaatiossa.
Orientaatio ja liikuntatekniikat: kuinka kaukaa lapsi pystyy tunnistamaan tärkeimmät maamerkit, scanning-tekniikat, matalakontrastisen informaation käyttö, häikäistymisherkkyys, vaikeudet matalilla valaistustasoilla, muiden aistinalueiden käyttö ja muisti, onko lapselle mitään oireita siitä, että hänellä olisi vaikeuksia tilakäsitteen ja tilassa orientoitumisen suhteen - erityisryhmänä pyörätuolia käyttävien lasten orientaatio ja liikuntatekniikat.
ADL: osallistuminen ikätason aktiviteetteihin, kiinnostavien esineiden paikallistaminen ja löytäminen, syömistilanteet, henkilökohtainen hygienia, "työetäisyydet", pään kannatus, silmän-kädenkoordinaatio, observointi pallo- ym. peleissä - miten lapsi käyttää näkökenttäänsä ja scanning-tekniikkaa.
Tarkat lähityötilanteet: minkä kokoisia yksityiskohtia lapsi pystyy näkemään kuvissa, myöhemmin teksteissä, näkökentän rakenne lähityöskentelyä ajatellen, optisten ja ei-optisten apuvälineiden käyttö, ergonomia, tarvitaanko erityistekniikoita joko okulomotoristen vaikeuksien tai käden poikkeavien motoristen toimintojen vuoksi, asennon vaikutus työskentelyyn.
Jos lapsella on progressiivinen sairaus, arvioinnin tulee kohdistua sekä nykyiseen tilanteeseen että lähitulevaisuudessa odotettavissa olevaan tilanteeseen. Tämä on tärkeää oikeastaan kaikkien lasten kohdalla. Nykyisin esim. apuvälineiden myöntämisessä on ongelmana se, että vaikeakin apuväline myönnetään vasta juuri silloin, kun sitä jo pitäisi alkaa käyttää koulutyössä. Erityistekniikoiden opetteluun tarvitaan aikaa ja siksi niiden tarve tulisi kirjata hyvissä ajoin ennen kuin ne on hallittava.
Lapsen näönkäytön arviointi jatkuu luokkatyöskentelyssä, päiväkodissa, harrastuksissa ja kotona. Erityiskouluissa opiskelevien lasten näkötilannetta ei ole aina ymmärretty, koska koulutus on suuntautunut toisen vamma-alueen ongelmien ratkomiseen. Näiden koulujen opetus- ja terapiahenkilökunnasta saadaan vähäisellä jatkokoulutuksella erinomaisia näkötiimin työtovereita, jotka tuntevat lapsen motoriset tai kuulo- ja kieliongelmat perusteellisesti.
Koulujen ja psykologien tulisi saada mahdollisimman tarkka kuvaus lapsen näöstä ja näkötiimin pitäisi käydä läpi testit, joita aiotaan käyttää lapsen kehitystason määrittelyssä. Lapsen on nähtävä testimateriaali riittävän hyvin voidakseen suoriutua testistä. Nyt valitettavan monet heikkonäköiset lapset luokitellaan heikkolahjaisiksi vain siksi, että heidän kokemuspiiriään ei tunneta eikä testiosioita valita lapsen näön mukaan. Jos testiä ei näe, siitä ei voi selvitä.
Monivammaisten lasten näkötilanteen selvittäminen ei juuri koskaan onnistu yhden tutkimuskerran perusteella. Päinvastoin, lähes aina käy myöhemmin ilmi, että suurin osa ensimmäisessä tutkimuksessa tehdyistä havainnoista tulkittiin väärin - koska lasta ei vielä tunnettu. Toistettujen tutkimusten ja hyvän yhteistön avulla hyvin monivammaisenkin lapsen toimintoja voidaan oppia ymmärtämään.
