Luomien ja kyynelteiden rakenne

Luomet suojaavat silmää kuivumiselta ja vammoilta. Luomien sulkeminen vaaratilanteessa on vaistonvaraista: heti kun näkökentässä heilahtaa jokin silmiä lähestyvä varjo tai kun kuuluu jokin äkillinen ääni, räpäytämme luomia välittömästi. Luomien reunoissa olevat ripset siivilöivät suurimman osan silmiin tulossa olevista roskista.

Kuva 5a. Luomen ja silmän etuosan poikkileikkaus. Luomen sisässä oleva Meibomin rauhanen tuottaa kirkasta öljyä, joka suojaa silmän pintaa kuivumiselta. Luomien sisäpinnalla ja silmän pinnalla oleva limakalvo eli sidekalvo on merkitty punaisella viivalla.

Kuva 5b. Rauhasen käytävän tukkeutuminen aiheuttaa syvää finniä muistuttavan tulehtuneen pahkuran luomeen.

Luomien iho muistuttaa kasvojen ihoa, mutta on ohuempi ja kuivahtaa helposti. Luomien reunaan avautuu erilaisten rauhasten käytäviä. Pienten pinnallisten rauhasten tulehdus aiheuttaa 'näärännäpyn'. Luomen tukiruston sisällä olevien, öljyä tuottavien Meibomin rauhasten tulehdus on usein aristava, syvän finnin tapainen nastura. Se voi avautua luomen sisäpinnalle itsekseen tai rauhoittuu paikallisten hydrokortisonitippojen (Oftan-CC) ansiosta tai ilman hoitoakin. Jos kohdalle jää häiritsevä arpikudos, se poistetaan kirurgisesti.

Kyynelteihin kuuluvat kyynelrauhaset, kyynelpisteet, kyyneltiet ja kyynelpussi. Kyynelrauhaset sijaitsevat silmäkuopan yläreunan takana sen ulkolaidassa. Ne erittävät suolaliuosta, joka sekoittuu kyynelkerroksen muihin komponentteihin ja virtaa silmän pintaa pitkin kohti sisänurkassa olevia kyynelpisteitä (Kuva 6).

Kuva 6. Kyynelrauhasen ja kyynelteiden paikat ja suhde silmäluomiin.

Luomien liikkeiden aikana kyynelteihin muodostuu alipaine, joka imee nestettä silmän sisänurkasta kohti kyynelpussia ja nenää. Jos luomien liike on normaalia vähäisempää, kuten kasvohalvauksen jälkeen, kyynelpumppu ei toimi ja silmä vetistää. Tilannetta pahentaa usein luomen roikkuminen irti silmän pinnasta, jolloin silmä kuivahtaa ja ärtyy. Ärsytyksen takia kyyneleitä muodostuu silloin normaalia runsaammin.

Kuva 7. Kasvohermon halvaus vaikuttaa myös silmäluomiin. Ne roikkuvat liikkumattomina, alaluomen sidekalvo on silmän pinnasta irti ja kuivuu, sarveiskalvon alaosan pinta kuivuu, kyynelet eivät pääse kyynelteihin vaan valuvat poskelle. Hoitona on alaluomen tukeminen oikeaan asentoon kapealla, ihoa ärsyttämättömällä perhosteipillä.

Kyynelteiden toimintaa voidaan tutkia yksinkertaisesti tipauttamalla silmän pinnalle pieni määrä väriainetta, jonka häviämistä kyynelteihin tarkkaillaan. Kyynelnesteen liikkumisnopeutta voidaan tutkia myös radioaktiivisten aineitten avulla ja kyynelteiden rakennetta röntgenkuvauksilla, joilla voidaan määrittää mahdolliset ahtaumakohdat.

Kuva 8. Silmäluomiin tulee usein hitaasti kasvava basaliomakasvain. Kaikki luomet, joka kasvavat ja joiden pinnalle ajoittain tulee rupi, kannattaa näyttää lääkärille ja poistattaa varhaisvaiheessa, jolloin poisto ei ole teknisesti vaikea. Silmäluomien kasvaimia poistettaessa pitää ottaa huomioon vaikutus luomenreunan rakenteeseen ja kyynelten liikkumiseen silmän pinnalla.

Kuva 9. Silmälasien sangat voidaan valita niin, että ne suojaavat hyvin sekä häikäistymiseltä että tuulelta. Sivusuojan voi rakentaa ohuesta muovista tavallisten silmälasien sivusankaan.

Usein kyynelteiden kuvitellaan olevan tukossa, jos silmät valuvat vettä ulkona talvipakkasella tai tuulisella ilmalla. Jos silmät sisätiloissa ovat täysin rauhalliset, kyseessä ei ole kyynelteiden toimintahäiriö, vaan silmän pinnan, sarveiskalvon, normaalia herkempi ärtyminen. Tämä ärsytys aiheuttaa kyynelnesteen lisääntyneen erityksen. Jos kyyneleitä erittyy normaalia runsaammin, kaikkia ei ehditä pumpata nenään, vaan osa valuu pitkin poskia. Tilaa ei hoideta kyynelteiden huuhtelulla eikä kyynelteihin vaikuttavilla lääkkeillä, vaan silmän pinnan suojaamisella tuulelta ja pakkaselta suojatipoilla ja -salvalla. Suojaamiseen voidaan käyttää myös vaaleita aurinkolaseja tai sivusuojilla varustettuja kaukolaseja (Kuva 9). Parhaita suojautumiskeinoja on hupputakin huppu, joka estää tehokkaasti tuulen pääsyn silmälasin ja silmän pinnan väliin.

Kyynelkerros ja sen häiriöt

Kuva 10. Kyynelkerroksen rakenne kaavamaisesti esitettynä: sarveiskalvon pinnalla on ohut kerros limaa, jonka päällä vesiliuos jakaantuu tasaisesti. Ilmaa vasten on ohut öljykerros, joka vähentää haihtumista.

Silmän pinnan kyynelkerros on vain muutaman millin tuhannesosan paksuinen ja siinä on kolme osaa: sarveiskalvon pinnalla on ensimmäisenä kerroksena limaa, sen päällä on suolaliuoskerros ja ilmaa vasten on hyvin ohut öljykerros (Kuva 10). Sarveiskalvon pintasolukko on voimakkaasti vettä hylkivä ja siksi limakerros on erittäin tärkeä, koska sen pinnalle suolaliuos voi levitä tasaisesti.

Jos limakerros on rakenteeltaan poikkeava ja lima jakautuu sarveiskalvon pinnalle epätasaisesti, ne kohdat sarveiskalvosta, joiden päällä ei ole limakerrosta, eivät pysy kosteina. Tällainen kohta kostuu kyllä, kun luomi räpäytettäessä painuu alas ja levittää kyynelkerroksen koko sarveiskalvon pinnalle, mutta niin pian kuin luomi nousee ylös, suolaliuos vierii tällaiselta sarveiskalvon kohdalta syrjään, ja kohta pääsee kuivahtamaan. Kuivuessaan pinta rypistyy ja venyttää kipuhermon päitä, jolloin syntyy tyypillinen roskantunne tai vihlaisu, joka häviää kun silmä automaattisesti sulkeutuu. Sarveiskalvon ajoittaiseen kuivahtamiseen liittyvä roskantunne on tavallinen vaiva, jonka syytä ilmeisesti läheskään aina ei huomata. Siten siitä saattaa olla vuosiakin haittaa, vaikka se yleensä pystyttäisiin hoitamaan.

Kyynelkerroksen häiriöiden syynä ovat usein lievät allergiset reaktiot, joita pahentavat kuiva sisäilma, puhallustuuletus, pölyisyys ja muut ympäristön ärsyttävät tekijät. Hyvin usein oireita ilmaantuu myös keski-iässä ilmeisesti siksi, että luomen sidekalvolla olevien pienten rauhasten toiminta joutuu epätasapainoon. Oireita pyritään vähentämään kostuttamalla silmän pintaa suojaliuoksilla, keinokyynelillä, tarpeen vaatiessa. Tippoja voi käyttää monta kertaa päivässä, jos silmän pinta kuivuu hyvin nopeasti. Jos näistä ohuista liuoksista ei ole riittävästi hyötyä, voidaan siirtyä jähmeämpiin suojaaviin liuoksiin ja geeleihin, joiden ohella voidaan myös käyttää hyvin pieniä määriä salvaa, joka muodostaa öljykerroksen.

Kuva 11. Salvan laittaminen silmään onnistuu siisteimmin ohuen pyöreäpäisen lasisauvan (Oriola) avulla. Kun lasisauva painetaan limakalvolle, katsotaan samalla ylöspäin, jotta lasisauva ei kosketa sarveiskalvoon. Kun luomet suljetaan ja lasisauva vedetään luomien välistä ulos, salva jää sidekalvolle ja sulaa ohueksi suojakerrokseksi. Vain tällä tekniikalla saadaan silmän pinnalle ohut salvakerros, joka ei sumenna näköä mainittavasti.

Silmän pintaa suojaavaa salvaa saa laittaa hyvin vähän, vain vajaan millimetrin pituisen pätkän. Tämä onnistuu parhaiten lasisauvan avulla: (Kuva 11) salvaa otetaan pienen pieni määrä lasisauvan päähän, minkä jälkeen sauva painetaan alaluomen pohjukkaan, silmä suljetaan ja lasisauva vedetään luomien välistä ulos, jolloin salvanokare jää luomen sisäpuolelle. Jos salvaa pannaan kerralla runsaasti, se sumentaa näön pitkäksi aikaa.

Koska suojatippoja käytetään vuosia, kannattaa valita lääke, jossa ei ole herkistäviä kemikaaleja. Näistä tavallisin on bentsalkoniumkloridi, koska se on ollut hyvin moonissa silmätipoissa säilytysaineena. Säilyteaineettomia tippoja on kertapakkauksissa, pipeteissä, joiden säilyvyys on hyvä.