NÄKÖKENTTÄ

Näkökentällä tarkoitetaan kliinisessä tutkimuksessa sitä aluetta, jonka henkilö näkee liikuttamatta silmiään. Toiminnallinen näkökenttä on paljon laajempi, koska silmät liikkuvat kaiken aikaa ja lyhyen ajan muisti yhdistää eri hetkinä nähdyt kentät yhdeksi tilaa kuvaavaksi kokonaisuudeksi. Toiminnalliseen näkökenttään vaikuttaa siten paitsi näkökentän laajuus myös henkilön tapa "skannata" ympäristöään, mitä on hyvin vaikea mitata täsmällisesti, mutta jonka kyllä havaitsee seuraamalla henkilön tapaa katsella uutta ympäristöä.

Näkökentän keskiosa on tärkeä tarkassa katsomisessa, näkökentän laitaosat taas liikkumisessa ja ympäristön tapahtumien seuraamisessa. Näkökentän tutkiminen on yleensä lääkärin tehtävä, mutta mikään ei kiellä terveydenhoitajaa arvioimasta näkökentän kokoa, jos hän on taidon opetellut.

Erityisesti tälle taidolle on käyttöä, kun tutkii joukkoliikennevälineiden kuljettajien näön laatua. Näkökenttää mitataan joko sormiperimetrialla tai ohuen kepin päässä olevan pallon avulla (=konfrontaatiokenttä). Uudet automaattiset perimetrit soveltuvat erittäin huonosti työkykyisyystutkimuksiin, koska niiden valaistustaso on matala, 7 cd/m2, kun työpaikkojen valaistustaso on keskimäärin 60-200 cd/m2. Ne eivät myöskään anna mitään kuvaa siitä, miten pisteittäin mitattu herkkyys summeerautuu näköjärjestelmässä. Niiden antama kuva näkökentästä on useissa kenttämuutoksissa selvästi huonompi kuin Goldman-kentän tuloksen antama.

Goldman-perimetri on edelleenkin paras laite näkökentän laajuuden arvioinnissa. Vice Versa- laite on käytössä joissain terveyskeskuksissa ja optikkojen vastaanotoilla.

Näkökenttätutkimuksilla on työkyvyn arvioinnissa sikäli kriittinen osa, että esim. liikennenäköä arvioitaessa näkökentän laatuun kiinnitetään erityistä huomiota. Meillä ei kuitenkaan ole tutkittua tietoa muiden näkökenttäpuutosten kuin hemianopian, puolikenttäpuutoksen vaikutuksesta ajoturvallisuuteen. Niissäkään ei ole otettu huomioon tutkittavan kykyä "skannata" ympäristöä, joka on hyvin erilainen varhain vammautuneilla ja aikuisiässä vammautuneilla. Hemianopiassa liikkeen havaitseminen voi säilyä niin hyvin, että henkilö pystyy ajamaan autoa, mikä pitäisi siksi aina muistaa selvittää, ennen kuin ajoluvasta aletaan keskustella.

Työterveyshuollon ja myös jatkotutkimusten näkökenttää koskevien määräysten kohdalla on huomattava, että missään ei ilmeisesti ole määritelty edes liikenteen osalta, mitä tarkoittaa "normaali näkökenttä". Ilmaisu on yleensä ymmärretty niin, että sormiperimetrialla mitattu kenttä on se, mitä asetuksessa tarkoitetaan, mutta kuten sanottu, sitä ei ole tiettävästi missään määritelty selkeästi.

Aina silloin tällöin kuulee jopa silmälääkäreiden olevan sitä mieltä, että henkilö, jolla on retinitis pigmentosa, ei voisi lainkaan saada ajokorttia. Retinitis pigmentosan aiheuttamat kenttämuutokset vaihtelevat henkilöstä toiseen erittäin paljon. Niin kauan kuin kysymyksessä on relatiivinen rengasskotoma fotooppisessa valaistuksessa, sillä ei useimmiten ole merkitystä liikennetilanteissa. Normaalioloissa ajaminen tapahtuu fotooppisella eli tappinäön tai mesooppisen näön alueella (joko päivänvalon tai autojen valojen ansiosta).

Mittaustekniikka:
Sormiperimetrian aikana tutkittava katsoo koko ajan suoraan eteenpäin ja ilmoittaa, milloin hän näkee pallon tai sormien liikkeen ja missä suunnassa. Sormiperimetriassa tutkijan molemmat kädet lähtevät koko ajan normaalin näkökentän laidan kohdalta kohti kentän keskustaa saman meridiaanin kummassakin päässä. Sormien liikuttamiseen ei saa liittyä tutkijan katseen siirtymistä sormien suuntaan vaan tutkijan katseen on pysyttävä koko ajan tutkittavan silmiä seuraamassa. Sormiperimetriaa pidetään helppona, mutta sitä näkee hyvin harvoin tehtävän täysin oikein.

Konfrontaatiokentällä saadaan esiin vain näkökentän kaventuminen, ei sen sijaan kentässä mahdollisesti olevia puutosalueita, skotomia. Keskeisessä kentässä olevat häiriöt saa alustavasti tutkituksi hyvin tarkasti käyttämällä testinä tavallista tekstiä. Testipintaa pidetään 57cm:n päässä tutkittavan silmistä, jos hän näkee tälle etäisyydelle mukavasti. Jos kyseessä on ikänäköinen henkilö, testi on pidettävä lukulasien kirkkaasti näkyvällä etäisyydellä. Kun testi on 57 senttimetrin etäisyydellä, yksi senttimetri paperin pinnalla vastaa yhtä näkökulman astetta, jolloin muutosalueiden koon arvioiminen on helppoa. Tutkittava katsoo jonkin pitkähkön sanan keskelle ja kuvaa, vääristyykö teksti missään kohdassa, onko missään kohdassa varjoja tai kuvan häviämistä tai onko esim. paperin oikea puoli vaaleampi tai tummempi kuin toinen puoli. Pienet keskiviivaan rajoittuvat kenttähäiriöt esim. migreenissä ja muissa pienissä toiminnallisissa häiriöissä saa näin paremmin esiin kuin varsinaisilla näkökenttätutkimuksilla.