2.2. MUUT YKSINKERTAISET NÄÖN TUTKIMUSMENETELMÄT
Näkökentän rakenne tulisi olla huolellisesti selvitetty kaikilla niillä lapsilla, joilla on siinä poikkeavuuksia, jo silloin, kun he tulevat kouluun. Näkökentän tutkiminen on siten melko harvoin aiheellista koulussa. Leikki- ja urheilutilanteissa voi syntyä epäily aikaisemmin diagnostisoimattomasta näkökenttäpuutoksesta, jolloin koululääkäri joutuu ottamaan siihen kantaa. Näkökentän tutkimiseen ei välttämättä tarvita erillistä testimateriaalia, vaikka ohuen tumman tikun päähän kiinnitetty styrokspallo helpottaa tutkimusta. Näkökentän voi tutkia luotettavasti myös esim. kynän tai viivottimen avulla, kunhan se vain tuodaan näkökenttään niin, ettei kynää pitelevä käsi tule samalla näkyviin.
Sormien liikkeen avulla mitattu kenttä on usein epäluotettava, mutta huolellisesti tehtynä paljastaa esim. näkökenttäpuoliskojen toiminnan pienetkin erot. Mikäli näkökentän normaaliuden suhteen on epäilyä, asia pitää aina selvittää laboratoriotutkimuksen vulla.
Silmien liikkeiden tutkimiseen ei tarvita välttämättä erityisiä välineitä, vain fiksaatiosauvan pieni kuva tai jokin muu mielenkiintoinen kuva, johon lasta voi pyytää katsomaan, kun sitä liikutetaan sivulta toiselle, ylös ja alas ja seurataan, että silmien liikkeet ovat "normaalilaajuiset ja symmetriset". Silmien liike seuraa testikuvion liikettä tarkasti ja tasaisena. Nykäykset liikkeessä tai silmien ”hyppääminen” testikuvion edelle merkitsevät silmien liikkeiden säätelyssä olevan häiriöitä, jotka tulee selvittää.
Konvergenssi tutkitaan liikeratojen tutkimisen jälkeen viemällä fiksaatiokuvio keskiviivassa kohti lapsen nenänpäätä ja samalla kysäisemällä kuvan jostain yksityiskohdasta, jotta lapsen huomio kiinnittyy kuvaan eikä tutkijan kasvoihin.
Aina silloin tällöin kysytään, kumpi, terveydenhoitaja vai lääkäri, tekee minkäkin testin. Testien tekemistä ei ole rajoitettu jommankumman työntekijän tekemäksi minkään testin osalta. Monet terveydenhoitajat ovat seuranneet samoja lapsia koko neuvolaiän ja tehneet näköä koskevia havaintoja ja peittokoetta vauvaiästä lähtien. Mikään ei estä heitä tekemästä samoja tutkimuksia myös kouluikäisille, mutta se ei saisi vähentää lääkärien aktiivisuutta varmistaa, että erityisesti kouluun tulevien lasten näkötoiminnat ovat normaalit. Monivammaisten lasten tutkimisessa testit ovat mukana sekä terapioissa että luokkatyöskentelyssä.
