5.5. KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN NÄÖNHUOLTO KOULUSSA

Koska kehitysvammaiset lapset ovat kehityksessään jäljessä tovereistaan, heidän tutkimisessaan on käytettävä menetelmiä, joita käytetään neuvolaikäisten lasten tutkimisessa. Jos ne ovat liian vaikeita, on heitä varten kehitetty LEA Palapeli ja LEA SYMBOLS® Domino, joiden avulla voidaan vähitellen selvittää, mitä lapsi näkee.

Kehitysvammaisten lasten näön kaikkia muitakin osatoimintoja tulee tarkkailla, koska heillä on usein poikkeavuuksia myös värinäössä, kontrastien erottamisessa ja näkökentän laajuudessa.

Kehitysvammaisilla on myös enemmän suuria taittovirheitä kuin väestöllä keskimäärin, samoin heikkonäköisyys on moninkertaisesti tavallisempaa. Lasten silmien taitto-ominaisuudet tulee saada koulun tietoon ja samalla selvitys siitä, miksi laseja ei ole määrätty, jos taittovirhe on merkittävä. Syvästi kehitysvammaiset lapset ovat useinmiten niin vaikeita tutkittavia, että siihen tarvitaan silmälääkärin, erityisopettajan, näönkäytönopettajan ja fysioterapeutin muodostama työryhmä. Koulun tehtäväksi jää seurata, että lapsi tulee tutkituksi säännöllisesti ja lisäksi aina silloin, kun opettajat toteavat jotain uutta.


EdellinenIndexSeuraava