JOHDANTO

Näkövammaisista lapsista yli puolella on jokin toinen hänen toimintoihinsa merkittävästi vaikuttava vamma. Monivammaisten näkövammaisten lasten joukossa suurimmat ryhmät ovat

• kuulonäkövammaiset lapset
• näkövammaiset lapset, joilla on liikuntavamma ja
• kehitysvammaiset näkövammaiset lapset.

Useilla lapsilla on enemmän kuin kaksi vammaa. Monivammaisten lasten kuolleisuus on korkea, mutta jotkut selviävät vaikeasta varhaisvaiheesta, vaikka heillä on enemmän kuin neljä toiminnallista häiriötä.

Koska näkövamma on niin usein osa monivammaisuutta, jokaisen vammaisen lapsen näkö tulisi tutkia osana perustutkimuksia aina, kun jokin toinen vamma todetaan tai lapsella on syndrooma, johon kuuluu näkövammaisuus. Vammaisen lapsen näön tutkiminen primääridiagnoosin yhteydessä on tärkeää kommunikaation, varhaisen vuorovaikutuksen ja oppimismahdollisuuksien selvittämiseksi. On aivan yhtä tärkeää tehdä perusteellinen toiminnallinen kartoitus kuin tehdä perusteellinen diagnostinen tutkimus. Kaikki toiminnalliset häiriöt vaikuttavat lapsen varhaiseen kehitykseen. Jos lapsella muiden häiriöiden lisäksi on näkövamma, vähenevät lapsen mahdollisuudet kehittyä normaalisti. Sen takia on tärkeää, että kiinnitetään huomiota lapsen näkökykyyn ja sen merkitykseen lapsen kehitykselle varhaiskuntoutusta suunniteltaessa.

Erilaisten vammojen ja kehitysvaurioiden määrä on siksi suuri, että vain tavallisimmat niistä käsitellään tässä luentomonisteessa. Seuraavat vammayhdistelmät ovat tavallisia kaikissa maissa:

• kuulonäkövammaisuus muuten terveillä lapsilla eli ns. Usher-ryhmä,
• kuulonäkövammaisuus monivammaisilla lapsilla, ns. Rubeola- eli syndroomaryhmä,
• näkövammaisuus kehitysvammaisilla lapsilla, Downin syndrooma on tavallisin tässä ryhmässä,
• näkövammaisuus liikuntavammaisilla lapsilla, joiden liikuntavamma ei liity näkövammaan,
• näkövammaisuus, joka johtuu aivovauriosta, joka samalla aiheuttaa liikuntavamman, usein myös muita aistinvammoja ja assosiatiivisten toimintojen muutoksia sekä kehitysvammaisuutta.

Näkövammaisia lapsia, jotka jäävät varhaiselle kehitystasolle, käsitellään osassa III.

Tämä moniste rajoittuu pelkästään näkövamman arviointiin. Kysymyksiä, jotka liittyvät näkövammasta informoimiseen, vanhempiin tai muihin lähihenkilöihin kohdistuvaan tukitoimintaan tai apuvälineiden valintaan, käsitellään muissa teksteissä.