4. LIIKUNTAVAMMAISEN LAPSEN NÄKÖVAMMAISUUS

Tämän lapsiryhmän kohdalla kysymyksessä on näkövamma, jonka syynä on näköratojen etuosien vaurio, ei aivovaurio. Liikuntavamman syy voi olla joko periferinen hermo- tai lihasvaurio tai aivovaurio, joka kuitenkaan ei vaikuta näköratoihin eikä visuaaliseen tarkkaavaisuuteen, attentioon. Tällöin näiden kahden vamman summa on vähäisempi kuin jos molemmat vammat aiheutuisivat aivovauriosta.

Lapsen motorisen vamman laatu joudutaan ottamaan huomioon, kun mietitään näönkäyttöä liikkumistekniikoiden, ADL:n ja lähityöskentelyn alueella. Toisaalta kun mietitään motorisen vaurion kompensoimista eli liikuntatekniikoiden harjoittamista, joudutaan ottamaan huomioon myös näkövamman vaikutus.

Esimerkiksi, jos kyseessä on pyörätuolia käyttävä lapsi, hänen tarpeensa nähdä ympäristö on suurempi kuin kävelevällä lapsella, koska reitin suunnittelu täytyy usein tehdä pitemmälle matkalle kuin mitä kävelevän lapsen tarvitsee tehdä. Tällöin kiikarin käytön opettelu saattaa tulla ajankohtaiseksi aikaisemmassa vaiheessa kuin kävelevällä lapsella. Toisaalta, jos heikkonäköisen lapsen kädet eivät toimi vaan hän joutuu käyttämään jalkojaan käsien asemesta, työetäisyydet tulevat heikkonäköiselle lapselle poikkeuksellisen pitkiksi, joten apuvälineiden rakenne on mietittävä näistä näkökohdista lähtien. Ratkaisuna saattaa olla esim. lukutelevision kamera jalkojen yläpuolella, jotta näppäimistö saadaan näkyviin ruudun alaosaan ja tuotettu teksti ruudun yläosaan.

Kun tietokonetta joutuu kirjoittamaan varpailla, katseluetäisyys on yli metrin, mikä tekee lukemisen niin vaikeaksi, että useimmissa tapauksissa tekstin tarkastaminen synteettisen äänen avulla on tarpeen.

Jos lapsen pään kannatus on huono, lasien käyttö tulee ongelmalliseksi: kun pää roikkuu alhaalla, lapsi katselee lasien yli ja siten lasikorjauksella ei ole vaikutusta. Silloin täytyy muistaa, että lapsen näkökyky ei myöskään ole se, mitä sen on sanottu olevan lapsen sairauskertomuksessa vaan kyseessä on korjaamaton näkötilanne. Lapsen työskentely- ja liikkumisasennoissa pitäisi mahdollisuuksien mukaan tukea pää asentoon, jossa laseja voidaan käyttää.

Kun liikuntavammainen lapsi, jonka vartalonhallinta on huono, keskittyy tekemään jotain tarkkaa lähityötä tai kopioi jotain taululta, saattaa tarkka työskentely viedä lapsen voimat niin täysin, että lapsi alkaa valua vinoon .Tämä omalta osaltaan vaikeuttaa käsien ja jalkojen työskentelyä ja näönkäyttöä. Kun arvioidaan luokkatyöskentelyn ergonomiaa ja lapsen työtilannetta kotona, täytyy lapsen työskentelyä havannoida riittävän pitkään, jotta nähdään myös väsymisen vaikutus lapsen asentoihin ja näönkäyttöön.

Sekä näiden lasten kohdalla että kappaleessa 5 käsiteltävien aivovaurion aiheuttamien vammojen kohdalla tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota näköergonomiaan. Lapsen apuvälineissä pitäisi olla nykyistä enemmän säätövaraa ja säätöjä suunniteltaessa pitäisi myös näönkäyttö ottaa huomioon. Erityisesti progressiivisten lihassairauksien ollessa kyseessä, mutta myös muiden motoristen häiriöiden hoidossa kannattaisi miettiä pään tukemista nykyistä useammin. Pään tuen tulisi olla hyvin hienosäätöinen, jotta asentoa voidaan vaihtaa työskentelyn aikana ja jotta tuki ei jää vanhaksi lapsen kasvaessa. Katseluasentoja on yleensä useita, esim. lukutelevision katselussa katselukulma poikkeaa usein kirjojen katselussa käytetystä asennosta.

Ideaalitilanteessa lapsi itse pystyy vaihtamaan tuen asentoa, mutta se on kallis ratkaisu. Joitakin lapsia ärsyttävät pääpannan materiaalin laatu, joten siinäkin pitäisi kokeilla eri pintamateriaaleja.

Maamiinojen vaurioittamat lapset, jotka ovat menettäneet yhden tai useampia raajojaan ja saaneet sirpaleita silmiinsä, ovat uusi suuri vammaisryhmä. Nykyään useimmat heistä ovat oloissa, joissa heille ei ole tarjota apuvälineitä sen enempää näön kuin liikunnan parantamiseen. Jotkut näistä lapsista päätyvät länsimaihin, meille Suomeen ei toistaiseksi ole tullut yhtään lasta. Osa on räjähdyksessä menettänyt suurimman osan kuulostaan, mutta saattavat kuulla esim. Morse-koodia naputuksena tai tuntea sen iholla. Kirjoittaminen voi silloin olla mahdollista Morse-avaimen avulla. Useilla lapsilla puhe on säilynyt ymmärrettävänä ja pysyykin sellaisena kuulovammasta huolimatta, jos sitä harjoitetaan, mikä helpottaa näkövammaisen lapsen kommunikaatiossa.

Morse-koodi on kätevä kommunikaatiotapa myös meikäläisissä oloissa, jos vain ympäristö viitsii opetella sen. Se ei välttämättä vaadi mitään välineitä, koska koodi voidaan naputtaa mihin tahansa toimivaan ihoalueseen. Kirjoittamiseen tarvittava lihasvoima on pieni, mutta morsetus vaatii liikkeeltä täsmällisyyttä. Tosin nykyelektroniikalla sitä voidaan muuntaa tavanomaista paljon hitaammaksi ja saada selvää epätarkemmasta avaimen käytöstä, aivan kuten me selviämme muistakin epäselvistä kommunikaatiotilanteista oppiessamme tuntemaan lapsen. Puhumattomilla lapsilla, jotka osaavat lukea ja näkevät riittävästi lukeakseen esim. sanakortteja tai tekstiä lukutelevisolta tai mikrolta, se saattaisi nykyistä useammin toimia vastausmenetelmänä.

Miinavammoja vastaavia räjähdysvammoja sattuu meilläkin, erityisesti uuden vuoden juhlinnassa. Lapsi, joka on äkillisesti menettänyt suuren osan näöstään ja osan raajojensa toiminnasta sekä mahdollisesti kuuroutunut ainakin väliaikaisesti, on hyvin vaikeassa tilanteessa, jossa varhaiskuntoutus tulisi aloittaa nimensä mukaisesti välittömästi. Vaikeasti heikkonäköisten lasten parissa työskentelemään tottuneen henkilön pitäisi olla hoitohenkilökunnan työnohjaajana ja lapsen tukena heräämövaiheesta alkaen. Näkötoimintojen arvioiminen ja apuvälineiden käyttö pitäisi myös aloittaa heti, ei pelkästään vaurioiden tutkiminen, mikä nykyisin on yleensä konsultaatioiden sisältö.