12. Imeväisikäisen ja leikki-ikäisen lapsen näön kehittymisen tutkiminen

Toiminnallisen näön tutkiminen perustuu kliinisille diagnostisille tutkimuksille ja käyttää niiden lisäksi lukuisia neuropsykologisia testitilanteita, joita on modifioitu lasten tutkimukseen sopiviksi. Kliinisten tutkimusten aikana tehdyistä havainnoista tärkeimpiä ovat tiedot:

• silmien ja näköhermon rakenteesta

• näköratojen rakenteesta (ultraääni-, CT- ja MRI- tutkimus)

• silmien taittovoima ja jos silmälasit on määrätty, vastaavatko ne taittovoimaa vai ovatko ne ali- tai ylikorjatut

• käyttääkö lapsi silmiään yhteisnäön perusteella vai vuorotteleeko hän silmien käytössä tai käyttääkö hän vain toista silmäänsä; pitääkö laiskempaa silmää harjoittaa

• silmien liikkeiden (seuraamisliikkeet ja sakkadit) normaalius tai poikkeavuudet; jos lapsi karsastaa, mitä se merkitsee toiminnallisesti; katseen kohdistaminen ja visuaalinen antisipaatio ( ennakointi)

• kaikista mittauksista, joita on tehty kliinisten tutkimusten aikana: juovastonäöntarkkuus, optotyyppinäöntarkkuus, kontrastiherkkyys, näkökentän koko ja elektrofysiologisten mittausten tulokset. Juovastonäöntarkkuus mitataan joko Tellerin juovastokorteilla tai LEA Gratings - testillä. Binokulaarinen arvo on toiminnallisesti merkitsevä, mutta myös monokulaariset arvot tulisi mitata. Ensimmäisten viikkojen aikana on vaikea todeta poikkeamia normaalista näön kehityksestä, jos silmät ovat ulkoisesti normaalit ja silmien liikkeet kehittyvät normaalisti. Aivovaurioiden aiheuttama heikkonäköisyys ei aina aiheuta häiriöitä silmien liikkeisiin, mutta vaikeuttaa usein katseen kohdistamista ja akkommodaatiota, jotka siksi pitäisi muistaa tutkia.

Toiminnallista näköä tutkittaessa käytetään taustatietona normaalin kehityksen virstanpylväitä, kehityksessä normaalisti esiintyvää vaihtelua sekä tietoa eri näkövammojen ja monivammaisuuden vaikutuksesta näön kehittymiseen.

Näöllä on keskeinen organisoiva rooli varhaisessa kommunikaatiossa ja oppimisessa. Sen avulla eri tilanteista saa selkeän yleiskuvan, johon yksityiskohtia eri aistinalueilta voi sijoittaa. Katselun kohdetta voi katsella tavallisesti useaan kertaan ja eri puolilta ja ympäristönsä lapsi näkee päivittäin tuhansien silmäysten ajan. Muut aistinalueet antavat hyvin erilaista tietoa: kuuloinformaatio on hetkittäistä, sen yhteys äänilähteeseen selviää tavallisesti näön avulla, vain joskus äänilähteen aiheuttaman vibraation takia. Näköinformaatio yhdistyy jatkuvasti muiden aistinalueiden kautta tulleisiin tietoihin ja on läsnä miltei kaikkialla aivokuoren toiminnoissa. Aivotoiminnat aktivoituvat näön kautta, toisaalta näön käyttö edellyttää tiettyjä aivotoimintoja, jotka siksi pitää tutkia jokaisen monivammaisen näkövammaisen lapsen tutkimuksen yhteydessä.

Heikkonäköisen lapsen näön kehitys poikkeaa normaalisti näkevän lapsen näön kehityksestä. Vaikka normaali näön kehitys on yleisesti tunnettu ja siitä on erillinen esitys vanhemmille tarkoitetussa informaatiossa "Näköni on tärkeä!" on kehityksen virstanpylväät kirjattu myös tälle sivulle. Taulukko on julkaisuistani "Lapsen näkö" ja "Assessment of Visually Impaired Infants", joka oli Ophthalmology Clinics of North America kirjassa kesäkuussa 1994. Molemmat perustuvat Mary Sheridanin aikanaan kuvaamaan normaaliin kehitykseen ja 1986 tehtyyn EC-alueen neuvolaikäisten lasten ongelmien varhaista diagnostisointia koskevaan suositukseen:

Normaali näön kehitys