Valolaatikot tutkimus- ja terapiatilanteissa

Valolaatikko on erinomainen leikkiväline vaikeasti heikkonäköiselle lapselle. Alla olevat kuvat ovat videosta "Vision in head control", joka on "LH Materials 2001" CDllä. Kyseisen lapsen näönkäytön alkaminen oli viivästynyt niin, että hän vaikutti tietoinen näöstään vasta viikkoa ennen kyseisen videon ottamista. Hänen kykynsä kannattaa päätään oli melko olematon, mutta hän pystyi jotenkuten seuraamaan pään liikkeillä suuren korkeakontrastisen esineen liikettä aivan lähellä kasvojaan. Kun lapsi laitettiin valolaatikon eteen, hän oli niin täysin valaistun kasvokuvan lumoissa, että hän jaksoi pitää päätään ylhäällä minuuttitolkulla. Me kaikki aikuiset olimme niin hämmästyneitä lapsen reaktiosta, ettemme muistaneet sammuttaa valoa. Näin voimakasta stimulaatiota ei pidä jatkaa kauaa. Tässä tapauksessa lapsen niska vielä varmasti kipeytyi.

Kuvassa oleva valolaatikko on protyyppi, joka rakennettiin yhteistyössä Ekeskolanin kanssa (Örebro, Ruotsi) v.1986. Sen ideana oli yhdistää kolmiulotteisella lelulla, tässä kankaisella sammakolla, leikkiminen visutaktiilin ja litteän kuvan tutkimiseen, jotta heikkonäköiselle lapselle saataisiin riittävästi informaatiota kuvakäsitteen kehittämiseksi. Visuotaktiilisen kohokuvan ulkoreuna on 2 mm korkea alustaan liimattu muovinauha. Lisäksi laitteessa on nauhoitus- mahdollisuus, jotta voidaan nauhoittaa lapsen ääntelyä hänen leikkiessään lelun kanssa. Oman ääntelyn tunnistaminen aktivoi lähes kaikkia lapsia.

Pieni valolaatikko on toiminut jo parikymmentä vuotta pienimpien lasten aktivoinnissa. Katkaisijat ovat valolaatikon edessä, jolloin lapsi voi itse sytyttää tai sammuttaa valon tai aktivoida tai sulkea nauhurin. Tämän järjestelyn ansiosta lapsi voi itse päättää katselun rytmistä, mikä useiden lasten kohdalla on ensimmäinen päättämisen harjoittelumahdollisuus. Vammaisten lasten tekemisestä päättävät yleensä aikuiset, joten lapsi ei saa harjoitella tätä elämässä tärkeää toimintaa. Leikkitilanteet, joihin liittyy valintaa ja päättämistä ovat siksi erityisen arvokkaita.

Pieni valolaatikko o alun perin suunniteltu samanlaiseksi kuin Ekeskolanin valolaatikko eli siinä käytetään lelujen kuvia ja äänitteitä, joita on kerätty lapsen ääntelystä, kun hän leikki lelun kanssa. Hyvin harvat perheet ja terapeutit ovat jaksaneet tehdä äänitteitä, minkä vuoksi ääniteosio on nyt jätetty pois. Valolaatikkoon kuuluu erilaisia reikälevyjä, joihin voidaan kiinnittää erilaisia esineitä tutkittaviksi ja yksinkertaisia kohokuvia.

Vaikeasti hypotoninen lapsi aktivoitui kuvan tutkimisesta niin, että hän huomaamattaan piti päätän ylhäällä pitempään kuin koskaan aikaisemmin.

Valolaatikkoa voidaan myös pitää lattialla, jolloin se houkuttelee lasta liikkumaan. Tämä lapsi ryömi laatikon luo ja katseli sitten hartaasti käsiään nostellen sormiaan yksitellen. Tämä tilanne oli ilmeisesti ainoa, jolloin hän näki sormet selkeinä varjoina valolaatikon pintaa vasten.

Kun lapsi on äskettäin menettänyt suurimman osan vähäisestä näöstään ja jäljellä on vain valon suunnan taju, tutulla valolaatikolla leikkiessä hän näyttää vielä voivan käyttää silmän-käden koordinaatiota, vaikka tutkiminen on jo puhtaasti taktiiliin informaatioon perustuvaa. Videossa "LEA-Lightbox " (CD "LH Materials 2001" -Stimulation) näkyy, kuinka lapsi ei erota edes kahden senttimetrin levyisiä mustia juovia vaan vetää sormellaan aina samaan suuntaan, eli käden toiminta perustuu motoriseen muistiin eikä näön varaiseen käden liikkeen koordinointiin.

Suuren valolaatikon päällä voi tutkia sekä erilaisia esineitä tai kuten tässä, jalkojaan tai käsiään.

Koska lapsen kädet ovat hänen 'toiset silmänsä', niiden käytön edellytyksenä on tietoisuus niiden olemassaolosta. Vaikeasti heikkonäköinen lapsi tarvitsee apua oppiakseen tutkimaan käsillään. Vaikka käsillä tutkiminen on tyypillistä vasta seuraavassa ikävaiheessa, sille luodaan pohja jo 4-6 kuukauden välillä. Patricia Sonksenin ja Blanche Stiffin kirja "Show Me What My Friends Can See" sisältää lukuisia erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka lasta voi ohjata tutkimaan ympäristöään. Niin kauan kuin kädet ovat olkapäiden vieressä heiluen tarkoituksettomasti, niitä on ohjattava koskettamaan toisiaan keskiviivassa. Käsien tuominen keskiviivaan, keskiviivakäsitteen luominen on tärkeä askel motorisessa kehityksessä. Usein käsien tuominen keskiviivaan auttaa lasta tuomaan myös katseen keskiviivaan.

Toiminnallista näköä tutkiessamme muistamme tässä iässä arvioida sen käyttömahdollisuuksia sekä kommunikaatiossa, kehon hahmotuksessa ja lähiympäristön tutkimisessa.