Yhteisnäkö, karsastus ja visuaalinen tilaan orientoituminen

Kolmen kuukauden iässä normaalinäköisen lapsen silmät toimivat yhdessä suurimman osan aikaa. Silmät saattavat vielä liukua karsastukseen silloin tällöin lapsen väsyessä, kuuden kuukauden jälkeen kaikki karsastukset on aiheellista tutkia mahdollisimman pian niiden ilmestyttyä. Heikkonäköiset lapset kehittävät melko harvoin yhteisnäön. Usein toisen silmän näkö on selvästi parempi ja lapsi käyttää sitä enemmän, jolloin toiseen silmään voi kehittyä myös funktionaalinen amblyopia, laiska silmä. Heikomman silmän harjoittaminen on monivammaisilla heikkonäköisillä lapsilla vaikeammin ratkaistava ongelma kuin lapsilla, joiden toisen silmän näkö on normaali. Erityisesti, jos heikomman silmän näkö on niin huono, että sen varassa ei pysty kommunikoimaan ja leikkimään, parempaa silmää ei voi peittää kuin lyhyitä hetkiä, jolloin heikommalle silmälle järjestetään jotain todella selkeää katseltavaa (ks. Stimulation). Jotta lapsi oppisi käyttämään huonommin näkevää silmäänsä, harjoittelun täytyy olla motivoivaa. Jos paremman silmän peittäminen vie lapselta hänen tutun maailmansa eikä hänelle anneta korvaukseksi mitään hauskaa, hän reagoi joko itkemällä tai nukahtamalla päästäkseen hankalasta tilanteesta ja silloin peittohoidosta ei ole hyötyä vaan suoranaista haittaa lapsen muulle kehitykselle ja perheen sisäiselle vuorovaikutukselle, kun lapsi ei voi ymmärtää, miksi vanhemmat aiheuttavat hänelle mielipahaa.

Silmien liikkeitä voidaan harjoittaa osana terapiatilanteita käyttämällä leluja ja kuvia, joiden kontrastit ovat riittävän korkeita Toisinaan lelu, jota lapsi itse tuettuna liikuttaa kasvojensa edessä auttaa lasta seuraamaan sitä katseellaan.

Turvallinen harjoittelutilanne silmänliikkeiden harjoittamiseksi. Lapselle näytetään korkeakontrastisia geometrisia kuvioita ja kasvokuvia, joita liikutetaan kasvojen edessä rauhallisesti. Lelut, joissa on korkeakontrastisia yksityiskohtia ja joihin on helppo tarttua, toimivat hyvin joko terapeutin tai lapsen liikuttamina.

Normaalille kehitykselle on tyypillistä tässä iässä visuaalisen vuoropuhelun kehittyminen ympäristön esineitä koskevaksi mielenkiinnon kohteiden jakamiseksi: lapsi huomaa jonkin mielenkiintoisen esineen, katsoo vanhempaan ja sitten esineeseen, vanhempi havaitsee lapsen mielenkiinnon kohteen, kertoo lapselle, mikä se on ja kysyy, haluaako lapsi sen. Mielenkiinnon jakaminen voi alkaa myös lapsen huomatessa aikuisen katsovan jotain. Kun aikuinen havaitsee lapsen mielenkiinnon, hän kertoo lapselle, mistä esineestä on kysymys ja mahdollisesti antaa lapsen tutkia sitä. Yhteisten mielenkiinnon kohteiden jakaminen on tärkeä osa vuorovaikutusta ja siksi heikkonäköisen lapsen kohdalla on selvitettävä, millaisissa tilanteissa hänellä on mahdollisuus havaita aikuisen mielenkiinnon kohde tai viestittää katseella aikuiselle oman mielenkiintonsa kohteesta. Useimpien heikkonäköisten lasten maailma on niin pieni, etteivät he näe ilmeitä riittävän tarkasti ollakseen aloitteellisia. Silloin aikuisten on osattava olla tavallista aktiivisempia eli kertoa lapselle, mitä he itse katsovat tai pitävät kädessään. Esimerkiksi: "Katsotko sinä mukiasi, haluaisitko juoda?" Lapset alkavat ymmärtää tällaisten kysymysten sisällön paljon aikaisemmin kuin heillä on sanoja. He tajuavat aikuisen halun jakaa mielenkiinnon kohteen ja oppivat käyttämään katsetta viestittääkseen aikuiselle ajatuksiaan.

Taittovirheet kehittyvät normaalisti näkevissä lapsissa kohti normaalitaittoisuutta ensimmäisten kahden elinvuoden aikana. Heikkonäköisten lasten taittovirheet eivät aina normaloidu vaan heillä on tavanomaista enemmän suuria taittovirheitä. Jos lapsi on kaukotaittoinen ja akkommodaatio ei kehity, lapsen kommunikaationäköä häiritsee kuvan utuisuus. Siksi akkommodaatio mitataan ensimmäisen ikävuoden aikana ainakin kahden kuukauden välein, kunnes se alkaa toimia. Niin kauan kuin akkommodaatio ei toimi, lapsi tarvitsee 'lukulasit' eli perustaittoon 2-4 dioptrian pluslisän, jotta hän näkee riittävän hyvin lähietäisyyksille (ks. "Accommodation" CDllä). Samaa lähikorjausta käytetään myös kaikissa näkötesteissä, kuten Hiding Heidi ja juovastonäöntarkkuustesteissä.

Näköinformaatio aktivoi vauvaa tarttumaan tavaroihin ja ryömimään kohti mielenkiintoisia esineitä. Jos vauvan näkemä alue on hyvin pieni, motorinen kehitys on hidasta, mutta se voidaan pitää normaalin kehityksen rajoissa, jollei lapsella ole varsinaista motorista vammaa. Jokaisella heikkonäköisellä (ja sokealla) lapsella pitäisi olla alun pitäen hyvin suunniteltu liikkumistaitojen terapia, mieluiten NDT-terapeutin johdolla.

Tilaan orientoituminen edellyttää korkeampia kontrasteja kuin mitä kodeissa yleensä on. Tavanomaiset pastellivärit vauvan kopassa ja sänkyvaatteissa eivät ole heikkonäköiselle lapselle sopivia, eivät myöskään leikkialustassa ja leluissa. Jos äidillä tai jollakulla perheen ystävistä on aikaa ommella leikkialusta, jossa on riittävästi kontrasteja ja visuotakliileja yksityiskohtia, siitä tulee hyödyllinen leikkiväline tilaan orientoitumisen harjoittelussa.

Leikkialustoja tilaan orientoitumisen harjoittamiseksi. Leikkialustojen päät ovat selvästi erilaiset sekä visuaalisesti että taktiilisti. Tummat pinnat ovat sileitä, vaaleat pinnat karheita (tämä siksi, että tummat karheat kankaat kuten frotee luovuttavat väriään pesussa, sen sijaan sileät kangaslaadut eivät yleensä värjää). Näin suunniteltu leikkialusta aktivoi sekä näön että tuntoaistin käyttöä ja helpottaa näiden kahden tärkeän aistin välittämien tietojen yhdistämistä, kun visuaalinen (väri)ja taktiilinen (kankaan laadun vaihtuminen) raja ovat aina samassa kohdassa.

Toinen leikkitilanne, joka aktivoi vauvaa tutkimaan ympäristöään kaikilla aisteillaan on resonanssilauta, johon on laitettu visuotaktiileja yksityiskohtia.

Monipuolinen leikkialusta, jossa resonanssi- eli kaikulaudan ympärille on kerätty useita mielenkiintoisia leikkivälineitä: metallisen pesuvadin ja sitä vastapäätä olevan muovisen roskakorin avulla saadaan aikaan tila, jossa on mukava kokeilla erilaisten äänten kaikuja, leikkialustan viereinen peili kiinnostaa lapsia ja verkossa roikkuvaan suureen palloon voi tarttua kaikilla neljällä raajalla. Tällä lapsella on sisälläkin absorptiolasit häikäisyherkkyyden takia.

Terapiapallon avulla voidaan harjoitella tasapainoa, motorisia toimintoja ja peilin edessä käytettynä sen avulla voidaan harjoitella näön käyttöä lapsen katsellessa itseään peilistä, jolloin hän samalla harjoittelee pään kannatusta.

Toiminnallista näköä tutkiessamme muistamme arvioida näön käyttömahdollisuuksia tasapainon, kommunikaation, tarttumisen ja tutkimisen kehittämiseksi samalla kun mittaamme kontrastiherkkyyttä ja visuaalisen käyttöalueen laajuutta. Varmistetaan, että lapsen refraktio ja akkommodaatio on tutkittu. Jos akkommodaation suhteen on pienintäkään epäilyä, plus-lasien käyttö lähitoimintojen aikana ja lähikommunikaatiossa on aiheellista (perustaitto + lukulisä noin +3.0).