Kompensoivat aistitoiminnat

Kuulo on toinen kaukoaistimme näön lisäksi. Tosin myös hajuaisti on toisinaan kaukoaisti, mutta se ei toimi niin tärkeänä kaukoaistina kuin kuulo. Kuulon kehityksen seuraaminen on siksi olennainen osa näkövammaisen lapsen varhaiskuntoutusta. Kuulon kehityksessä on selviä poikkeavuuksia, jos lapsi on erittäin vaikeasti heikkonäköinen eikä siksi kehitä visuaalisia tilakäsitteitä. Silloin kuuloon perustuvaa tilan hahmottamista ei voi rakentaa visuaalisen tilan pohjalle kuten normaalin kehityksen yhteydessä vaan lapsella on ainoastaan kuuloavaruus. Jos lapsi ei ole tottunut kääntämään katsettaan äänilähteen suuntaan, koskei näköinformaatiota ole riittävästi, hän ei myöskään testitilanteissa reagoi normaalin lapsen tavoin.

Tyypillinen lähes sokean vauvan reaktio aikaisemmin kuulemattomalle äänelle on hiljeneminen. Käsi on pysähtynyt kesken liikkeen, vauva ei hievahdakkaan odottaessaan äänen mahdollista toistumista ja ihmetellessään kuulemaansa. Lapsi EI käännä päätään äänen suuntaan. Koskei siitä ole koskaan ole ollut mitään hyötyä, siitä ei ole kehittynyt toimintamallia.

Vaikeasti heikkonäköisten ja sokeiden lasten kohdalla tulee muistaa, että kuulo on heidän primäärinen tiedonlähteensä tilaan orientoitumisessa. Se edellyttää hyvää, symmetristä kuuloa kummassakin korvassa. Siksi korvatulehdusten hoito ja liimakorvan estäminen sekä meluvaurioiden ehkäisy ovat vieläkin tärkeämpiä kuin normaalinäköisten lasten hoidossa. Jos lapsen toisen korvan kuulo alenee merkitsevästi tilaan orientoituminen vaikeutuu ja liikkumistaitojen opiskelussa joudutaan kuulonäkövammaisille tyypillisten tekniikkojen käyttöön.