7-12 kk:

Puolen vuoden jälkeen lapsen motorinen aktiviteetti lisääntyy nopeasti. Normaalisti näkevän lapsen silmät ehtivät huomaamaan kaiken ympäristössä tapahtuvan ja pienet kädet tarttuvat miltei pakonomaisesti kaikkeen, mikä sattuu käden ulottuville. Normaalinäköinen lapsi huomaa pienimmätkin murut lattialla ja tarttuu niihin pinsettiotteella. Tätä taitoa voidaan käyttää hyväksi, kun testataan, miten pienen murusen lapsi huomaa. Lapsen istuessa lattialla tai tutkimuspöydällä hänen taakseen tipautetaan muutama kaukunkoristekaramelli, nonparelli, minkä jälkeen lapsi käännetään vatsalleen niin, että karamellit sattuvat lapsen eteen. Normaalinäköinen vauva varaa silloin käsiinsä, katselee hetken karamellejä, siirtää sitten painon toisen käden varaan ja tarttuu toisen käden pinsettiotteella karamelliin.

Heikkonäköisen vauvan yläraajojen toiminnat eivät ehkä ole kehittyneet niin hyvin, että varaaminen toiseen käteen olisi mahdollista ja vaikeasti monivammaisista vauvoista useimmat eivät tässä iässä vielä edes istu tuetta. Testitilanne on siksi modifioitava vauvan toimintatilannetta vastaavaksi. Jos lapsi istuu syöttötuolissa, testimakeiset voidaan laittaa tuolin pöytälevyn päälle ennen kuin lapsi laitetaan tuoliin tai tipautetaan lapsen eteen seuraavan leikin avulla: Nonparelleja tai vähän suurempia makeisia on testaajan molemmissa käsissä. Hän kertoo lapselle, että pöytälevylle saattaa tipahtaa kohta jotain mukavaa. Käsiä liikutetaan tasaisin liikkein pöydän yläpuolella ja aina silloin tällöin pudotetaan makeinen. Kun niitä on pudonnut 5-6, lapsi saa katsoa, mitä pöydältä löytyisi. Jos lapsi ei itsenäisesti löydä karamellejä, etsitään hänen kanssaan yhdessä kaikki karamellit ja seuraavalla kerralla käytetään vähän suurempia karamellejä.

Jos lapsen kädet toimivat parhaiten seisomatelineessä seisottaessa, voidaan vastaava testileikki järjestää sen edessä.

Jos lapsi ei näe koristekaramellejä, käytetään muroja, joista Cheerios ja Riisimurot sopivat testiin hyvin. Kirjataan, miltä etäisyydeltä lapsi huomaa testissä käytetyt makeiset tai murot.

Alustan ja makeisten tai murojen välinen kontrasti vaikuttaa luonnollisesti testin tulokseen. Jos makeiset ovat tummia tai käytetään esimerkiksi tummia rusinoita ja taustana on vaalea puupinta, kontrastiero vastaa melkein näöntarkkuustestien kontrastitasoa. Havaitun pienimmän makeisen tai rusinan koko ei kuitenkaan vastaa kuviotestien kuvioiden kokoa, koska kyseessä on pienimmän havaitun eli minimum visibile - koon mittaus, ei yksityiskohtien tunnistaminen. Jos käytetään valkoisia makeisia tummalla pinnalla, saadaan helposti virheellinen tulos, jos lapsella on kohtalaisesti kaukotaittoisuutta, jota hän ei pysty kompensoimaan. Kuva on silloin epätarkka ja pienen murusen sijaan näkyykin huomattavasti suurempi sumuinen rengas, jonka havaitsee paljon helpommin kuin pistemäisen makeisen.

Näöntarkkuutta voidaan mitata juovastotesteillä kuten aikaisemminkin ja nyt lisäksi Cardiff-testillä, kontrastiherkkyyttä Hiding-Heidi- testillä ja näkökenttää konfrontaatiotekniikalla käyttämällä mielenkiintoisia leikkikaluja testivälineinä. Jos näkökenttä vaikuttaa epäsymmetriseltä lapsella, jolla se voisi liittyä aivovammaan näköratojen takaosassa, terapiassa korostetaan heikommin toimivan puolen käyttöä, jotta lapsi tottuu suuntaamaan huomion sille puolelle. Puolikenttävaurioista osa paranee spontaanisti hyvin, niin että kenttävaurio jää pieneksi. Toimintojen normaloitumista voidaan nopeuttaa harjoittamalla, mikä usein parantaa myös motoristen toimintojen kehittymistä.

Cardiff Card testiä käytetään tässä karsastavan lapsen näön tutkimiseen Keniassa. Testi on painettu pahville, joten se on erittäin helposti vaurioituva kosteissa ja pölyisissä olosuhteissa.

Kummankin silmän näöntarkkuuden tutkiminen edellyttää silmien peittämistä vuorotellen. Silmän peittäminen on alle nelivuotiaiden normaalien lastenkin kohdalla ongelma, monivammaisten vanhempienkin lasten kohdalla peittämistä kannattaa harjoitella etukäteen. Parhaiten toimii lapsen oma pipo tai neulekypärä, joka riisumisen yhteydessä jätetään päähän ja vedetään vähän vinoon peittämään toinen silmä. Jos katsomaan jäävän silmän näkö on suunnilleen sama kuin peitetyn silmän, lapsi ei useinkaan reagoi peitolle, jos hänellä on jotain mielenkiintoista katsottavaa.

Lapsen pipo on vedetty toisen silmän peitoksi, jotta toisen silmän näköä voidaan tutkia. Jos lapselle samanaikaisesti näytetään jotain mielenkiintoista esinettä, hän ei usein huomaa peittämistä.

Tilaan liittyvien käsitteiden muodostamiseen käytetään näköön perustuvia kokemuksia ja oman kehon eri osien avulla tehtyjä mittauksia. Vaikeasti heikkonäköinen lapsi ei näe ympäristön yksityiskohtia riittävän hyvin, minkä vuoksi hänelle kannattaa rakentaa sopivan kokoisia tiloja tutkittaviksi. Nämä 'pikku mökiksi' kutsutut leikkitilat pystyy tekemään tavallisista ruskeista laatikoista, joiden ylälaitaan leikataan kapeat aukot, jotta laatikon katon rajat näkyvät selvemmin ja joiden sisäpintaan liimataan erilaisia katselu- ja tuntopintoja. Esineiden pysyvyyden kokemuksien antamiseksi laatikon yläosaan laitetaan paksuun kuminauhaan roikkumaan erilaisia kiinnostavia esineitä, joista tavallinen pullasuti ja vessapaperirullan pohja ovat olleet monen lapsen mielileluja. Laatikon koko valitaan lapsen koon mukaiseksi niin, että alle puolivuotiaan käyttöön tuleva laatikko on niin leveä, että lapsi yltää sen seiniin ojentamatta käsivarsiaan aivan suoriksi. Tämän ikäinen lapsi ei ojenna käsivarsiaan suoriksi ja siksi laatikon pitää olla sopivan pieni. Myöhemmin huomaa kyllä, milloin laatikko alkaa olla liian pieni ja isompi laatikko tarpeen. Aikanaan lapsi sitten ryömii laatikosta ulos, mutta saattaa ajoittain viihtyä siellä myöhemminkin. Kävelemään oppineet lapset voivat saada kokemuksia pienestä tilasta leikkimällä pöydän alla ja sohvan takana tai oikeassa leikkimökissä.

	Yksinkertainen pahvilaatikko on modifioitu leikkitilaksi liimaamalla seiniin erilaisia pintoja: keinoturkiksen pala, suklaalaatikon muovinen sisäpohja, neuvolasta saatu kasvokuva, aaltopahvin pala jne ja yläosassa olevien valorakojen kautta on pujotettu tukeva kuminauha (vanhanaikainen sukkanauha), johon on kiinnitetty lasta kiinnostavia esineitä.
	Keniassa pahvilaatikko oli aika resuinen, kuminauhaakaan ei ollut, jolloin leluja ei voi vetää suuhun tutkittaviksi ja liimakin oli siksi heikkoa, että lapsi sai seiniin liimatut pinnat irti, mutta silti pieni tila aktivoi lasta välittömästi ja hän alkoi ensimmäistä kertaa käyttää näköään.

Koska lasta oli pidetty sokeana sarveiskalvosamentumien takia, hänen näköään ei oltu lainkaan stimuloitu ja hän oli muutenkin hyvin hiljainen. Lyhyt leikkitilanne pikku mökissä aktivoi lapsen ja sen jälkeen oli ilmeistä, että lapsi pystyi käyttämään myös näköään. Hän oli intensiivisesti mukana, kun tutkittiin esineitä ja hänen jalkojaan. Tutkimuksesta on kulunut muutama vuosi ja lapsesta on kehittynyt reipas isäntämiehen tyyppinen miehenalku.

Vaikea-asteinen heikkonäköisyys tekee tiettyjen motoristen taitojen oppimisen vaikeaksi. Niiden opettamiseen tarvitaan hyvin koulutettu fysioterapeutti, joka auttaa varhaisen motoriikan ohjaamisessa normaaleille urille ja myöhemmin työskentelee liikuntataitojen ohjaajan kanssa. Kuten alla olevista kuvista näkyy, on suojarefleksien ja tasapainon harjoittelu vakavaa puhaa.

Suojarefleksejä harjoitellaan tässä lattialla, mutta niitä voi harjoitella joka kerta, kun lapsi on sylissä kohottamalla oikeaa ja vasenta polvea vuorotellen ja kallistamalla sillä tavoin lasta. Lasta tuetaan silloin lantion korkeudelta, ei kainaloista.

Tasapainon hallintaan osallistuvat sisäkorvasta tuleva informaatio, perifeerisestä näkökentästä tuleva näkötieto ja vartalon ja alaraajojen lihaksista ja nivelistä tuleva proprioseptiivinen tieto. Nämä tietokomponentit yhdistetään aivoissa. Jos perifeerisen näön antama tieto on vähäistä tai puuttuu kokonaan ja vartalosta tuleva proprioseptiivinen tieto vielä epävarmaa, tasapainon hallinta on sisäkorvan varassa. Silloin lapsi tarvitsee erittäin paljon harjoitustilanteita kehittääkseen suojarefleksejä.

Eteenpäin pääsy on monelle 6-7 kuukauden ikäiselle lapselle frustroiva koettelemus, koska eteenpäin menon sijasta liike on taaksepäin. Vauvauinti on silloin positiivinen kokemus sekä normaalisti kehittyville että erityisesti heikoille monivammaisille lapsille, jotka vedessä pääsevät nauttimaan liikkeestä. Infektiot, erityisesti korvainfektiot, estävät tämän kuntoutusmuodon käytön monen monivammaisen lapsen kuntoutuksessa.