Kognitiivisen näön häiriöt

Ensimmäisen ikävuoden lopulla alkaa olla mahdollista havaita lapsella olevan spesifisiä korkeampien näkötoimintojen häiriöitä. Jos lapsi ei tunnista perheenjäseniä kasvojen vaan vasta äänen perusteella, saattaa aivovaurio olla rajoittunut siihen soluverkkoon, joka vastaa kasvojen tunnistamisesta. Jotkut lapset eivät tunnista ilmeitä eivätkä siksi selviä lapsiryhmän kommunikaatiosta, joka 2-3 vuoden iässä on voimakkaasti visuaalista. Nämä kaksi tunnistamisen häiriötä ovat sosiaalisesti merkittävimmät, koska lapsen käytös usein tulkitaan väärin. Siksi näiden kahden toiminnan selvittämisen pitäisi kuulua jokaiseen toiminnallisen näön tutkimukseen.

Aivokuoren näkötoiminnoissa lasketaan olevan yli kolmekymmentä erilaistunutta solukkoa, jotka kukin vastaavat tietystä toiminnasta ja jotka voivat vaurioitua yksittäisenä alueena muiden jäädessä normaaleiksi. Puuttuvaa toimintaa ei toinen hermoverkko voi ottaa hoitaakseen, mutta jos solukosta on jäljellä edes hiukan, harjoittelu voi johtaa solujen aktivoitumiseen, uusien dendriittien kasvuun ja siten toimintakykyisemmän hermoverkon muodostumiseen. Erikoistuneita toimintoja ovat muun muassa liikkeen erottaminen, sen nopeuden tajuaminen ja liikkuvan objektin seuraaminen katseella, liikkumattoman esineen erottaminen ja tunnistaminen, värien näkeminen, vertaaminen ja nimeäminen, viivojen suunnan ja pituuden havaitseminen, geometristen muotojen tunnistaminen, kasvojen ja ilmeiden tunnistaminen, egosentrisen ja allosentrisen tilan hahmottaminen, silmän-käden koordinaatio ja silmien liikkeiden 'kartan' luominen esimerkiksi lukemisen aikana, jolloin tarvitaan täsmällisiä silmien liikkeitä fiksaatiosta toiseen.

Kömpelö leikki-ikäinen pitäisi aina tutkia huolellisesti myös näkötoimintojen suhteen. Näkötestejä voidaan harjoitella ennen tutkimuksia ja silloin jo voidaan havaita joidenkin tehtävien olevan muita vaikeampia, jolloin kyseisiä toimintoja tiedetään tutkia tarkasti.

LEA Testin kognitiiviset testit ovat pieni lisä kognitiivisiin neuropsykologisiin testeihin. Ne ovat osaksi aikuisten testien pediatrisia muunnoksia, osaksi uusia, jotta päästään tutkimaan jotain näkötoimintojen yksityiskohtaa tarkemmin. Lisäksi tarvitaan edelleenkin lukuisia testejä, jotka selvittävät kuvan eri komponenttien näkemistä, kokonaisuuksien hahmottamista, kokonaisuuden rakentamista osista jne ja yksinkertaisten kuvioiden piirtämistä kopioimalla kuvioita tai lasta pyydetään piirtämään kuvio ilman mallia eli muistista.

Tunnistaminen perustuu yhteyksiin primääristen näkötoimintojen ja muistin välillä. Kun näemme jotain mielenkiintoista, siitä jää muistijälki, englanniksi 'template', johon seuraavalla kerralla saman esineen tai tapahtuman nähdessämme vertaamme näkemäämme. Tunnistaminen, re-cognise, perustuu jälleen-näkemiseen, jälleen-tietämiseen. Jos muistitoiminnoissa on häiriöitä, ne heijastuvat usein juuri tunnistamiseen. Kun siis selvitämme lapsen kykyä tunnistaa kasvoja, on ensin selvitettävä lapsen käytössä olevan kuvan laatu: onko se riittävä hyvä, jotta kasvojen piirteet voidaan erottaa vai onko kuva utuinen huonon kontrastiherkkyyden tai poikkeavan värinäön takia, sitten erottaako lapsi kuvajoukosta samanlaisia kasvokuvia, onko samanlaisuus-käsite olemassa kasvojen näkemisen alueella, sitten muisti-pelin avulla, pystyykö lapsi pitämään mielessään jonkin tietyn kasvokuvan ja löytämään sen parin hetken kuluttua. Samoin ilmeiden näkemistä tutkittaessa ensin pitää selvittää selkeiden kuvien avulla erottaako lapsi eri ilmekortit toisistaan kuvina, seuraavaksi, tulkitseeko hän niissä olevat ilmeet, osaako hän kuvata niitä ikätasoa vastaavasti, miten hyvin hän muistaa ilmeisiin liittyviä asioita, sitten miten hän havaitsee ilmeitä leikkitilanteissa ja miten hän niihin reagoi.

Heikkonäköisillä lapsella saattaa olla käytössään sekä 1.huononlaatuinen kuva, jossa näöntarkkuus ja kontrastiherkkyys ovat matalat, värinäkö vääristynyt, keskeisessä näkökentässä vääristymiä tai skotomia että 2. puutteita kuvan hahmottamisessa joidenkin toimintojen puuttumisen takia. Monivammaisella lapsella on lisävaikeutena ymmärtämisvaikeuksia, liikkumisen vaikeuksia, tilan hahmottamisen vaikeuksia kaikkien aistien alueella, kuulon alenema ja erilaisia kommunikaation tuottamisvaikeuksia. Tällaisen lapsen kokemukset ympäristöstä ja sen rakenteesta jäävät usein puutteellisiksi ja sen tähden kuvakäsite on usein hyvin vaikea peruskäsite. Piirtäminen, kaikkien mahdollisten tavallisten esineiden piirtäminen lapselle niin, että piirretään kuva kyseinen esine mallina piirtämällä viiva paperin päällä olevan esineen ympäri sen ollessa eri asennoissa, on edelleenkin tehokas tapa auttaa lasta abstrahoimaan piirroksista sen olennaisen, mikä tekee kengän kuvasta yleensä kenkiä edustavan ja antaa sille nimen. Toisaalta satuhahmojen piirtäminen, niiden suunnittelu yhdessä lapsen kanssa, on erinomaista näön harjoittamista.

Kun monivammainen näkövammainen lapsi tulee ensimmäistä kertaa lapsiryhmään päiväkodissa tai yksityisessä päivähoidossa, pitäisi olla jo kohtalaisen hyvin selvillä, miten lapsi näkee ympäristönsä ja erityisesti, mikä hänen kommunikaationäkönsä laatu on. Päivähoidosta vastaavien henkilöiden tulee saada hyvissä ajoin etukäteen tietoa lapsen toimintatasosta, jolloin samalla selviää, mikä on kyseisten henkilöiden suhtautuminen monivammaisen lapsen näkövammaisuuteen. Useimmissa hoitopaikoissa monivammaisuuteen osataan suhtautua asiallisesti, mutta edelleenkin on paikkoja, joissa esimerkiksi kasvojentunnistamishäiriötä pidetään 'huuhaana' ja lasta autistisena kehitysvammaisena, kun hän ei selviä lapsiryhmän kommunikaatiotilanteista. Tällainen hoitopaikka on lapselle erittäin traumaattinen ja voi aiheuttaa pysyviä psyykkisiä häiriöitä, joten sinne ei lasta tule sijoittaa.