Lukivaikeudet

Lapsia tuodaan silmälääkäriin usein siksi, että pienellä koululaisella on todettu lukivaikeus. Sillä tarkoitetaan lukemisen ja kirjoittamisen erityistä oppimisvaikeutta. Näistä lapsista vain harvoilla on normaalista poikkeava silmien taittoarvo tai karsastus. Ne kannattaa tarkastaa ja tarvittaessa korjata, jotteivät ne olisi omalta osaltaan lisäämässä lapsen lukemisen hankaluuksia.

Lukihäiriötä muistuttavia lukemisen häiriötekijöitä voi aiheutua silmistä, jos korjaamaton taittovirhe aiheuttaa lukiessa normaalia suurempaa väsymistä. Myös jos silmien lähelle mukautuminen ei ole tasapainoista, kuva helposti keinuu ja hyppii. Silmien liikkeet ja niiden säätely ovat joillakuilla 7-vuotiailla lapsilla selvästi ikätasosta jäljessä. Tällaisesta lapsesta on vaikeata siirtää katsettaan tasaisesti pienin nykäyksin vasemmalta oikealle.

7-8-vuotias lapsi pystyy mukauttamaan katseensa aina alle 10 cm:n etäisyydelle saakka. Vaikka tämä on sääntö, siitä on joitakin harvoja poikkeuksia. Niinpä mukautumiskyky pitäisi tutkia, jos lukemisessa on vaikeuksia. Monet lapset ja heidän vanhempansa tulevat silmälääkäriin siinä uskossa, että lukihäiriö saattaisi olla korjattavissa lukulaseilla. Tämän asennoitumisen takia huomattavan moni pienistä lukilapsista kokee lukulasien sovittamisen miellyttäväksi ja toivoo itselleen lukulaseja. Kun kokemus on osoittanut, että vain muutamat näistä lapsista käyttäisivät laseja kahta viikkoa kauempaa, suosittelen, että lapselle ostetaan Tiimarista 10 markalla sopivat lukulasit. Sen jälkeen hän pystyy paljon paremmin itse päättämään, haluaako hän lukulasit vai ei. Vain noin yksi kymmenestä laseja lainanneista lapsista jää käyttämään lukulaseja.

Aikaisemmin lasten lukulaseihin otettiin melko jyrkästi se kanta, että jos mukauttamiskyky on "normaali", lukulasit ovat tarpeettomat. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoinen, sillä miellyttävänä pidetty mukauttamistaso vaihtelee yksilöstä toiseen. Suhteellisen lievä lukulasi saattaa jostakin henkilöstä tuntua mukavalta, toisesta saman taittoisesta ja samalla tavoin mukauttamaan pystyvästä henkilöstä ei.

Silmälasien sangat aiheuttavat aina tietyn vaivan. Jos lapsi pitää lukulaseja mukavina, lasien antama helpotus on suurempi kuin sankojen aiheuttama vaiva. Varsinkin jos lukeminen on muutenkin vaikeata, tällainen pieni helpotus saattaa olennaisesti vaikuttaa lapsen lukemishalukkuuteen.

Se, että lapsen silmät ovat rakenteeltaan normaalit, että hänen näöntarkkuutensa sekä kauas että lähelle on myös normaali ja että silmien liikkeiden hallinta on riittävän hyvä lukemisen onnistumiseksi, on monesti erittäin tärkeä tieto perheelle ja lapselle itselleen. Lukilapsen tutkiminen on vaativampaa kuin tavanomainen terveystarkastus, mutta se kannattaa ehdottomasti, vaikkei lasten joukosta kovin monta lasien käyttäjää löytyisikään. Kaikkien vaikeasti lukihäiriöisten lasten kuulo ja näkö tulisi tutkia tarkasti ennen erityisopetukseen ohjaamista. Tavanomaisten tutkimusten lisäksi tulisi tutkia myös korkeammat näkötoiminnat.

Osalla lukilapsista häiriö on niin vaikea, että he yli 10-vuotiaana pystyvät lukemaan vain kymmenkunta sanaa minuutissa ja niistäkin puolet väärin. Tällaisten lasten lukemistilanne on hankalampi kuin heikkonäköisten lasten, joiden opiskelun tukimateriaalina on jo vuosia käytetty äänikirjoja.

Lukilapsia tutkittaessa syntyi ajatus käyttää myös lukihäiriöisen lapsen opetuksessa äänitteitä. Nauhojen käytöstä on selvästi ollut hyötyä ainakin osalle lapsista, joilla on erittäin vaikea lukihäiriö, mutta hyvä kuulomuisti.

Lukemisen opettelun alkuvaiheessa on avuksi, jos lapsi saa samanaikaisesti sanasta oikean näkömielikuvan ja oikean kuulomielikuvan. Jos hän kuunnellessaan kirjan tekstiä nauhalta samanaikaisesti seuraa sitä kirjasta siirtämällä joko sormea tai lukutikkua sanalta toiselle, hän oppii tekstin sisällön ja sanojen hahmon oikein.

Väärin lukemisesta on seurauksena, ettei lapsi voi oppia tekstin sisältöä. Useimpien lasten ei tarvitse kuunnella läksynauhaansa enempää kuin pari kolme kertaa. Sen jälkeen he pystyvät itsenäisesti lukemaan tekstin oikein. Koska kyseessä yleensä on normaaliälyinen, nopeasti oppiva lapsi, hän pystyy äänitteiden avulla pysymään oman luokkatasonsa oppimistilanteissa mukana, ja lukivaikeuden merkitys vähenee. Samalla näyttää vähenevän myös lapsen koulupelko. Itsenäistyminen kotona helpottuu, kun lapsi koulusta tultuaan voi tehdä läksynsä tarvitsematta odotella töistä tulevia vanhempiaan läksyjä lukemaan.

Äänitteitä on vain osasta niitä tekstejä, joita lapset haluaisivat ja joita heidän olisi hyvä lukea. Nauhalle lukeminen ei ole kovin vaikeata, jos ei pyritä teknisesti moitteettomaan tulokseen. Kumpi tahansa vanhemmista tai isommat sisarukset voivat lukea lasta kiinnostavan kirjan nauhalle. Nauhalle luettaessa lukunopeus pidetään hieman suurempana kuin lapsen lukunopeus. Lukilapsien kehittymistä seuratessani on ollut opettavaista huomata, miten tyytyväisiä erityisesti pikkupojat ovat siitä, että nauhalle ehtii lukemaan ei ainoastaan äiti, vaan myös isä.

Kun lääkärin näkökulmasta katselee lukilasten koulunkäyntiä, on vaikea ymmärtää, miksi näille lapsille annetaan kirjallisia tehtäviä suoritettavaksi samassa ajassa kuin normaalisti lukeville luokkatovereilleen. Näinhän käy nykyään silloinkin, kun lapsi on vaikeasti lukihäiriöinen. Tuntuisi luonnolliselta, että kirjalliset tehtävät annettaisiin vaikeasti lukihäiriöiselle lapselle paitsi kirjoitettuna, myös nauhoitettuna tai että lapsi suorittaisi kokeen myös suullisena. Jos vaikeasti lukihäiriöinen lapsi osallistuu ainoastaan kirjalliseen kokeeseen, koe ei testaa hänen tietojaan vaan lukivaikeuttaan, joka yleensä on testattu jo moneen kertaan.