Tarkan näön alueen rappeutuminen
Näöntarkkuus vaihtelee huomattavasti verkkokalvon eri osissa; laitaosissa näöntarkkuus on vain suurten hahmojen tajuamista, edes sormia ei pystytä näkemään tarkasti. Näkökentän keskellä näöntarkkuus on suurin. Tarkan näön alue on vain nuppineulan pään kokoinen osa verkkokalvoa. Sen vaurioituminen heikentää huomattavasti keskeistä näöntarkkuutta, mutta suurin osa näkökentästä jää yleensä täysin normaaliksi.
 |
Kuva 25. |
Jos kuvaa suurentamalla se saadaan lankeamaan tarkan näön alueen ympärillä olevalle terveelle verkkokalvolle, kuva välittyy aivoihin normaalisti. Aivojen kannalta on melko samantekevää, minkä verkkokalvon osan kautta kuva on välittynyt, joten vaurioituneen verkkokalvoalueen viereistä normaalia verkkokalvoa voidaan useimmiten käyttää lukemiseen, kun vain riittävästi suurentava apuväline on sovitettu.
Tarkan näön alueen aineenvaihdunta poikkeaa ympäröivän verkkokalvon aineenvaihdunnasta, koska kyseinen alue saattaa vaurioitua muun verkkokalvon pysyessä täysin normaalina. Tarkan näön alueen vaurioita saattaa syntyä jo lapsuudessa, mutta periytyvät tarkan näön alueen rappeutumissairaudet ovat onneksi melko harvinaisia. Tavallisempaa on, että muutokset alkavat vasta lähempänä eläkeikää ja edistyvät hyvin hitaasti.
 |
Kuivan rappeuman aiheuttamat muutokset näyttävät alkuvaiheessaan vaatimattomilta. normaalisti tasaiseen pigmentaatioon on tullut vaaleita läiskiä ja joissain kohdissa pigmentti on tummina kokkareina. Joskus muutosta on kuvattu sanoilla 'koin syömä'. |
Tarkan näön alueen ns. kuiva rappeutuminen on tavallisin vanhusten näön heikkenemisen syy, johon ei ole tehokasta hoitoa. Verkkokalvomuutokset näyttävät useimmiten hyvin vaatimattomilta: tarkan näön alueella normaalisti tasaisesti jakautunut verkkokalvon pigmentti muuttuu epätasaiseksi, ja sinne tänne ilmaantuu juuri ja juuri havaittavia kudoksen puutoksia verkkokalvon ulkokerroksiin. Koska puutosalueet ovat hyvin pitkään pieniä, ne eivät kovin paljon haittaa kuvan muodostumista, vaikka keskeinen näöntarkkuus jo hiukan heikkeneekin. Pienet kudostuhoalueet kasvavat ja yltävät vähitellen toinen toistensa reunoihin, jolloin näkökentän keskiosiin tulee pieniä täpliä, skotomia, joiden kautta ei pysty näkemään.
Jos skotoma on siinä kohdassa, johon normaalisti kohdistamme katseen, tarkkaan katsominen vaikeutuu ja on opeteltava katsomaan aikaisemmasta katsesuunnasta poiketen sen esineen ohi, jota aikoo katsoa tarkasti. Samoin lukiessa teksti näkyy huomattavasti paljon paremmin, jos etsitään se katsesuunta, jossa kuva on kirkkain. Lukeminen saattaa onnistua joko katsomalla rivin alareunaan tai aivan kirjainten yläreunaan tai joskus katsomalla hiukan viistosti jommallekummalle sivulle. Jos tällaisen vinon katsesuunnan opettelee silloin, kun keskeinen näönpuutos on pieni, katseen korjausliike on vähitellen automaattinen. Vaikka keskeinen puutosalue vähitellen ehkä laajenee, vinon katsesuunnan käyttö on tullut tutuksi, eikä katseen suuntaaminen entistä vinompaan tuota kovinkaan suurta vaikeutta ennen kuin on katsottava lähes 10 astetta vinoon. Tällöin myös näöntarkkuus alkaa olla niin huono, että on vaikeuksia lukea optisilla apuvälineilläkin.
Useimmilla vanhuksilla muutokset etenevät hitaasti. On tyypillistä, että he "näkevät kuin siivilän läpi". Kun kuvan osista puuttuu jotain, kuva hahmottuu paremmin, jos sitä suurennetaan. Lukulasien vahvuutta lisäämällä lukeminen voidaan pitää melko normaalina. Valaistuksen säätäminen riittäväksi ja miellyttäväksi on tarkan näön alueen rappeutuman yhteydessä yksi tärkeimpiä asioita, koska vanhus saattaa olla aikaisempaa herkempi häikäistymään ja hänen häikäisystä toipumisaikansa on pidentynyt. Hyvä jalkalamppu tai suunnattava työvalaisin on paras, sillä valon lankeamissuunnan säätäminen usein on hyvin tärkeää. Jalkalamppu sijoitetaan tavallisesti nojatuolin taakse sen olkapään puolelle, jonka puoleinen silmä on johtava. Toisinaan lampun sijoittaminen toisen olkapään taakse on vielä parempi ratkaisu, ehkä siksi, että nenä toimii silloin varjostimena ja suojaa häikäisyltä. Lampun paikkaa ja sen kaltevuuskulmaa kannattaa kokeilla useaan kertaan. Samoin kannattaa kokeilla erivärisiä ja -sävyisiä lamppuja ja eri wattimääriä.
Ns. tarkan näön alueen kostea rappeutuminen on luonteeltaan aikalailla erilainen sairaus, vaikka sen alkuvaiheet muistuttavat edellä kuvattua sairautta. Erona on se, että kosteassa tarkan näön alueen muutoksessa suonikalvosta alkaa kasvaa ohuita uudissuonia verkko- ja suonikalvon väliin ja vähitellen myös verkkokalvon kerrosten väleihin. Uudissuonet ovat seinämältään hyvin ohuita, ja niistä pääsee tihkumaan kudokseen normaalia enemmän nestettä, joten tarkan näön alueelle tulee paikallinen turvotuskohta verkkokalvon ulkokerroksiin. Suonten seinämän haurauden takia saattaa myös syntyä pieniä vuotoja, jotka tarkan näön alueella sattuessaan alentavat äkillisesti keskeisen näöntarkkuuden. Jos potilas sattuu käymään lääkärissä siinä vaiheessa, kun tarkan näön alueelle ei vielä ole tullut vuotoja, voidaan yrittää selvittää, onko mahdollisuuksia tuhota uudissuonet laseroinnilla.
Ennen kuin uudissuonista on tullut vuoto niiden ympäristöön, ne saattavat näkyä näin selvänä "puustona" tarkannäönalueen keskellä, missä normaalisti ei ole suonia lainkaan. Tässä näkyy myös uudissuonimuodostumaan verta tuova valtimo poikkeuksellisen selvästi (nuoli), jolloin se voidaan yrittää sulkea laserpolttojen avulla.
Näön huononeminen on usein nopeampaa ja vaikeampaa kuin tarkan näön alueen kuivassa muutoksessa. Verkkokalvon turvotuksen vuoksi aineenvaihdunta on ilmeisesti pahasti häiriytynyt, kuva on sumuinen ja vääristynyt, ja ajoittain se häviää kokonaan. Muutos rajoittuu kuitenkin useimmiten verkkokalvon keskiosaan, joten esim. lukutelevisiolla lukeminen saattaa sujua hämmästyttävän hyvin ja usein liikkumisnäkö pysyy tässäkin tapauksessa käyttökelpoisena.
