Vahvat lukulasit, suurennuslasit, käsikiikarit, valaisimet

Useimmat meistä ovat joskus käyttäneet joko postimerkkeilijän pientä suurennuslasia tai muuta linssiä ajattelematta lainkaan, että kyseessä on näkövammaisen apuväline. Jos tutkittava kohde on riittävän pieni, sen suurentamiseen on luontevaa käyttää erilaisia suurennuslaseja. Suurentavien apuvälineiden tarve lisääntyy jatkuvasti nykyaikana. Suuntauksena näyttää olevan tekstien pienentäminen sekä lehdissä että erilaisissa lomakkeissa, ja lisäksi painatukseen käytetty muste laimennetaan kovin harmaaksi. Nuorillakin henkilöillä on kohta vaikeuksia Helsingin puhelinluettelon lukemisessa ja normaalinäköisistä vanhuksista vain osa näkee numerot ilman suurennuslasia. Vaikka tekstistä vielä juuri ja juuri saa selvän, lukeminen on epämiellyttävää, kun näkötoimintoja joudutaan jatkuvasti pinnistämään äärimmilleen.

Suurennuslaseja on aina puolitoistakertaa suurentavasta jopa kaksikymmenkertaiseen ja monia eri malleja. Kun valittavana on monenlaisia suurennuslaseja, parhaan mahdollisen suurennuslasin löytäminen onnistuu harvoin ilman silmälääkärin tai optikon asiantuntevaa apua. Apuvälineiden sovittaminen on kehittynyt erityisesti Pohjoismaissa, joissa siihen liittyy apuvälineiden käytön opastus. Ilman opetusta useimpien apuvälineiden käyttö jää epävarmaksi eikä niistä saada kaikkea toivottua hyötyä.

Jos suurentavaa linssiä pidetään lähityöskentelytilanteessa kädessä, puhutaan suurennuslasista. Jos linssi sijoitetaan silmälasin sankoihin, puhutaan normaalia vahvemmista lukulaseista. Useimmiten samalla henkilöllä on sekä sankoihin asennettuja että kädessä pidettäviä suurentavia apuvälineitä.

Vahvat lukulasit

Moni iäkäs henkilö luulee, ettei hänelle voida tehdä vahvempia lukulaseja kuin käytössä olevat. Lukulasien voimakkuudella ei kuitenkaan ole rajaa. Vahvojen lukulasien käyttöä rajoittaa enemmänkin vahvoille linsseille tyypillinen työetäisyys. Mitä vahvempi linssi, sitä lyhyempi on lukuetäisyys ja raskaampaa pitää kirja paikallaan. Samalla myös alue, jolla kuva on syvyyssuunnassa terävä, lyhenee, joten kirjaa pitää pystyä pitämään lukemisen aikana tarkasti samalla etäisyydellä.

Iän karttuessa ns. normaali ikänäön korjaus lasien lukuosassa vaihtelee +0,75:n ja +2,50:n välillä ja silloin työetäisyys säilyy 40-50 cm:nä. Jos näöntarkkuus heikkenee ja lasia joudutaan vahvistamaan, työetäisyys lyhenee. Työetäisyys on aina yhtä kuin yksi metri jaettuna lukulisän arvolla. Eli jos lukulisä on kolme dioptriaa, työetäisyys on 33 cm ja silloin syvyystarkkuutta on vielä jonkin verran. Jos lukulisän vahvuutta joudutaan nostamaan viiteen, lukuetäisyys on enää 20 cm. Sen jälkeen lukulisä vahvistuu paljon suuremmin hyppäyksin, koska kuva lankeaa sille osalle verkkokalvoa, jonka näöntarkkuus on huomattavasti vähäisempi kuin keskeisen verkkokalvon. Lukulisää voidaan vahvistaa asteittain: +6, +8, +10, +12, +16, +20, +24, +32. +32- vaiheessa rajoittavaksi tekijäksi tulee nenän koko. Lukulisällä +32 lukuetäisyys on enää kolmisen senttiä ja vähänkin isokokoisempi nenä alkaa pyyhkiä kirjan pintaa. Nuoret henkilöt jaksavat lukea vielä jopa lukulisällä +40, jos nenä sen sallii. Lukeminen on tietenkin vaivalloista, koska kerralla näkyvä lukualue on pieni ja tekstiä joudutaan siirtämään silmän editse edestakaisin. Näin vahvaa linssiä käytettäessä ei lukiessa enää voi liikuttaa silmiä, koska kuva keinuu silloin liikaa; on siirryttävä tekstin liikuttamiseen.

Jos suurennustarve on yli kuusinkertainen (lukulisänarvo yli 24), on tavallisesti huomattavasti mukavampi lukea lukutelevisiolla. Työikäisten joukossa on useita vaikeasti heikkonäköisiä, jotka tällä hetkellä eivät saa käyttöönsä lukutelevisiota, koska sitä ei pidetä ansiotyön kannalta välttämättömänä. He voisivat kuitenkin lukutelevision avulla seurata aikaansa huomattavasti paremmin, esim. ammattikirjallisuutta on aika raskasta lukea 10-15 kertaa suurentavalla optiikalla.

Jos kirjojen lukeminen vaatii lukulisän +16-+32, tarvitaan vähemmän tarkkaan lähityöskentelyyn heikompi lukulasi. Useimmiten näöntarkkuus heikkenee asteittain ja lukulasia joudutaan myös vahventamaan asteittain, entiset lukulasit jäävät vähemmän tarkkaan työskentelyyn. Nykyään voidaan myös kaksiteholasit tehdä niin, että lukuosa on huomattavasti normaalia vahvempi. Nämä lukulasit ovat kosmeettisesti erittäin hyviä (Kuva 50). Asiaa tuntematon henkilö ei lainkaan huomaa, että kyseessä on poikkeuksellisen vahva lasi. Tällainen vähemmän suurentava lasi on erittäin kätevä apuväline.

Kuva 50. Kun tavanomainen lukulasi on liian heikko, teksti joudutaan nostamaan lähemmäs (=geometrinen suurennus) ja silloin tarvitaan vahva pluslasi tekemään kuva kirkkaaksi. Vahva lukulasi voidaan tehdä kaksiteholasina, joskus myös kolmiteholasina tai kevyenä puolilasina. Jos puolilaseja on tarkoitus käyttää yhteisnäön aikana, laseissa on myös prismat, jotka helpottavat lähelle katsomista vähentämällä silmien sisään päin kääntymistä ja siten auttavat kuvia pysymään yhdessä.

Useimmat henkilöt, jotka tarvitsevat lukemiseensa esim. +20-+24 dioptrian vahvuisen lukulisän, menettelevät seuraavasti: ensin he selaavat lehden katsellen kaksiteholaseillaan, joiden lukulisä on noin +10-+12. Jos kappaleiden alkuteksteistä löytyy jotain mielenkiintoista, he merkitsevät kohdan esim. värikynällä, jolloin se on helposti löydettävissä vahvoilla laseilla katsottaessa. Vahvoilla laseilla, joilla lukuetäisyys on vain muutaman senttimetrin, ei ole kovinkaan helppoa löytää jotain tiettyä kohtaa lehdestä ja siten merkitseminen on tärkeää.

Suurennuslasit

Suurennuslaseja on kahta päätyyppiä: varrelliset suurennuslasit, joita kannatetaan kädellä ja jalustalliset suurennuslasit, jotka tuetaan luettavaan tekstipintaan (Kuva 51). Eri henkilöillä suurennustarve vaihtelee paljon. Eri tilanteissa samallakin henkilöllä saattaa olla erilaisten suurennuslasien tarve, joten hyvin usein heikkonäköisen henkilön käyttöön suositellaan paria kolmea erilaista suurennuslasia. Kun on oppinut, missä tilanteissa kukin niistä toimii parhaiten, niistä on erittäin paljon hyötyä lyhytaikaisissa lukemis- ja tarkkaan katsomistilanteissa. Kädessä pidettäviä suurennuslaseja voidaan käyttää myös sankalasin tapaan nostamalla suurennuslasi aivan silmän eteen.

Kuva 51. Kädessä pidettävät suurennuslasit ovat näppäriä lyhytaikaisessa lukemisessa.

Kuva 52. Luettavalla pinnalla pidettävät telinesuurennuslasit ja ns. paperipaino-suurennuslasi, 'lukukivi' ovat helppoja käyttää. Lukukivestä on Eschenbachilla olemassa ergonomisesti hyvä versio, joka on sopivasti vinossa niin, että niskan asentoa ei tarvitse muuttaa katsellakseen sen läpi.

Suurennuslasit ovat erityisen näppäriä pankeissa ja toimistoissa asioitaessa, samoin keittiössä maustepurkkien ja reseptien lukemisessa eli lyhytaikaisessa lukemisessa. Monilla näkövammaisilla on myös telinesuurennuslasi, joka on liitetty taskulamppuun. Näin sen avulla voidaan nähdä myös niissä julkisissa tiloissa, joissa valaistus muuten on riittämätön (Kuva 53).

Kuva 53. Suurennuslasiin voidaan yhdistää taskulamppu, jolloin sitä voidaan käyttää myös paikoissa, joissa valaistus on huono. Suurennuslasi voidaan kiinnittää myös valaisimeen. Tällaisia suurentavia lamppuja käyttävät monet normaalinäköisetkin tarkoissa töissä.

Käsikiikarit

Nykyään on saatavissa useita pieniä ja optisesti hyviä käsikiikareita, joilla voidaan nähdä katukilvet, televisioteksti ja -kuva ja esim. taidenäyttelyjen esineet sopivasti suurennettuina. Kiikari voidaan kiinnittää myös silmälasin sankoihin (Kuva 54), jolloin sitä ei tarvitse kannatella kädellä. Tällainen sangoissa oleva pikkukiikari on erityisen näppärä teatterissa, televisiota katsellessa ja tietysti myös urheilukilpailuissa.

Kuva 54. Kiikari voidaan kiinnittää silmälasisankoihin, mutta tavallisempaa on, että kiikari on kädessä pidettävä pieni yhden tai kahden silmän kiikari.

Valaisimet

Valon tarve vaihtelee erittäin paljon. Lukumukavuuden kannalta on tärkeätä, että valaistuksen määrä ja suunta säädetään mahdollisimman tarkasti tarvetta vastaavaksi. Usein yksinkertainen työpöytävalaisin tai jalkalamppu on täysin riittävä, kunhan lampun voimakkuus ja valon värisävy on valittu huolellisesti (Kuva 55). Jos tarvitaan erityisen voimakasta valaistusta ja lukuetäisyys on lyhyt, tavallinen hehkulamppu voi lämmittää liikaa. Silloin kannattaa käyttää loisteputki- tai halogeenivalaisinta. Muutamaan valaisimeen saa näppärän suurennuslasin, jonka avulla esim. kynsien hoito ja parsiminen on paljon helpompaa tehdä kuin vahvoilla lukulaseilla katsellessa.

Kuva 55. Heikkonäköisen lapsen lyhyt työskentelyetäisyys vaatii avuksi kohopöydän, johon kiinnitetään lukuvalaisin.

Ympäristön yleisvalaistuksen ja lukemiseen tarvittavan kohtiovalaistuksen tarve on erittäin yksilöllistä. Heikkonäköiset ja vanhuksista myös normaalinäköiset tarvitsevat tavallisimmin normaalia voimakkaamman valaistuksen lukualueelle. Tästä säännöstä on kuitenkin poikkeuksia; osa näkövammaisista ja osa normaalinäköisistä vanhuksista lukee miellyttävimmin siten, että heillä on vain hyvä tasainen yleisvalaistus. Valaistusta järjestettäessä tulisi aina kuunnella samassa huoneessa oleskelevien tai työskentelevien toivomuksia ja mikäli ne menevät ristiin, etsiä kompromissia niiden väliltä. Jokaisella pitäisi olla kotonaan ja työpaikassaan viihtyisä ja sopivasti valaistu ympäristö. '

Kun keskeinen näkö on voimakkaasti huonontunut, joudutaan usein käyttämään rinnakkain sekä heikkonäköisten että sokeiden tekniikkoja. Ikäihmisetkin voivat oppia pistekirjoitusta ja nauhurin käytön, jolloin hidasta painetun tekstin lukemista voidaan vaihtaa välillä pistekirjoitukseen tai äänitteiden kuunteluun.

Kuva 56.Vaikeasti heikkonäköinen voi käyttää useita tekniikoita rinnakkain: lukutelevisio, äänikirjat ja pistekirjoituskirjat täydentävät toisiaan.