[ 1-18 ]|[ 19-42 ]
Värinäön virheiden tavallisin seulontatesti on Ishiharan testi, mutta joissain kunnissa käytetään Boström-Kugelbergin testiä. Testien rakenteessa ei ole olennaisia eroja.
Värinäkövirheiden seulontatutkimus tehdään joko 7. tai 8. luokalla osana ammatinvalinnan ohjausta. Testi voidaan tehdä aikaisemmin, jos lapsella vaikuttaa olevan vaikeuksia värien näkemisessä.
Kaikki värinäön testit on tehtävä oikean värisessä valaistuksessa, joka kansainvälisen suosituksen mukaan on 6000K värilämpötila eli valo, joka on pohjoisen puoleisen ikkunan ääressä pilvipoutaisena päivänä kello 12. Koska värinäön testejä ei voi järjestää tehtäväksi vain pilvipoutaisina päivinä, terveydenhoitajan huoneessa on oltava ainakin pöytälamppu, jossa on sininen päivänvalolamppu. Katon putkivalaisimet saisivat myös olla 6000K putkia. Jolleivät ne ole, ne sammutetaan värinäön testauksen ajaksi.
Seulontatestien luonteeseen kuuluu, että ne poimivat aina jonkin verran myös normaaleja, jos ne on viritetty niin, ettei niistä pitäisi päästä läpi edes lievästi värihäiriöisiä henkilöitä. Ishiharan testin positiivinen löydös ei siis aina merkitse sitä, että kyseisellä nuorella tai aikuisella olisi värinäössä poikkeavuus ja hyvin usein kyseessä on mitätön poikkeavuus, jolla ei ole käytännön merkitystä muuta kuin niissä töissä, joissa tarvitaan virheetön värien näkeminen. Seulontatestin perusteella ei voida siis tehdä päätelmiä värivirheen vaikeusasteesta vaan jokainen Ishiharan testissä poikkeavan tuloksen saanut nuori on tutkittava kvantitatiivisella testillä.
Kvantitatiivinen testi, Farnworth Panel-D 15 tai Panel 16 on helppo. Se on useimmiten tehty silmälääkärin vastaanotolla tai silmäpoliklinikalla, mutta se voidaan aivan hyvin tehdä terveyskeskuksessa. Terveydenhoitaja voi ottaa testin myös mukaansa ja testata seulontatestiin jääneen koululaisen tämän omalla koululla, jos matka terveyskeskukseen on hankala.
Panel 16 kvantitatiivinen värinäön testi eroaa Farnsworth Panel D-15 testistä vain siinä, että testin väripinnat on peitetty ohuella muovikalvolla, jolloin testipintojen tahraantuminen vähenee. Testien väripintojen paperi on samaa Munsell-paperia, jonka pinta on huokoinen ja siksi helposti likaantuva. Farnsworthin testiä ei oikein uskalla käyttää lasten tutkimisessa sen likaantumisriskin takia.
Kummankin testin tekoa helpottaa, jos testaaja liikuttaa testinappuloita ja lapsen tarvitsee vain näyttää, mikä väri hänestä on lähinnä testaajan kädessä olevan nappulan väriä. Näyttävä sormi EI saa koskettaa väripintaa. Se pitää tehdä lapselle täysin selväksi ennen testaamista. Vaikka Panel 16 testin pinta on suojattu, ei sitä pidä koskettaa.
Panel 16 testi voidaan ensin tehdä suurilla testipinnoilla, jolloin värien sävyjen erottaminen on helpompaa. Sen jälkeen voidaan testata pienillä standardipinnoilla, jos halutaan tietää keskeisen näön värien erottelu tarkasti. Tässä tapauksessa tuloksena on selvä punaisten ja vihreiden sävyjen sekaantuminen. Kun nappulat käännetään, saadaan tietää värien järjestys ja tulos voidaan piirtää vastauskaavakkeeseen.
Tuloskaavakkeessa yhdistetään viivalla nappuloiden numerot siinä järjestyksessä, mihin tutkittava on ne laittanut. Tässä tapauksessa kyseessä on punavihererottelun heikkous, jonka akseli on deutaani.
Värinäönhäiriöitä voi selvittää jo leikki-iässä testipelillä, joka on osiossa Pelit. Sen aikana käy ilmi, mitkä värit lapsen on vaikea erottaa toisistaan. Aina, jos lapsi vaikuttaa epävarmalta värien erottamisessa, värinäkö kannattaa tutkia varhain ja lapsen vaikeus ottaa huomioon sekä askartelumateriaaleja valittaessa että opetuksessa. Useimmiten värihäiriöt ovat niin lieviä, ettei niillä ole juuri merkitystä sen enempää leikeissä kuin luokkatyöskentelyssä.
Punaviherhäiriö on pojilla oin kahdeksalla prosentilla ja tytöillä puolella prosentilla. Jos häiriö on lievä, lapsi löytää metsämansikatkin. Jos hän ei löydä mansikoita, mutta huomaa puolukat, häiriö on kohtalainen. Jos lapsi ei löydä puolukoitakaan, hänellä on vaikea-asteinen punavihererottelun häiriö (tai hän on laiska). Tästä vanhasta selkeästä jaottelusta ei nykyään ole enää samaa hyötyä kuin aikaisemmin, koska useimmat lapset eivät poimi marjoja.
Jos lapsi ei löydä mustikoita, kyseessä voi olla harvinainen sinikeltaerottelun häiriö tai verkkokalvodegeneraatio, jossa vaurio saattaa korostaa sinikelta-akselin erottelun vaikeutta.
Peittokoe on keskeisen tärkeä lastenneuvolan työskentelyssä. Kouluiässä karsastuksia ei enää etsitä aktiivisesti, koska siihen liittyvän toiminnallisen heikkonäköisyyden hoito ei enää onnistu ja karsastus ei vaikeuta lapsen koulutyöskentelyä. Peittokoe kannattaa silti osata ja sitä käyttää, jos lapsella on silmien seudun vaivoja. Suurikulmainen piilokarsastus sisäänpäin voi olla syynä lukemisen yhteydessä esiintyviin vaivoihin. Päänsäryn anamneesi pitää kuitenkin ottaa tarkasti ja muut mahdolliset syyt selvittää ennen silmälääkärin vastaanotolle lähettämistä.
Näön seulonnan tulisi osaltaan varmistaa, että lapsen näön poikkeavuudet todetaan ja otetaan huomioon opetuksessa. Tavanomainen koulujen näön seulonta ei kuitenkaan riitä erityisopetuksessa olevien lasten näkötilanteen seulontatutkimukseksi vaan tarvitaan perusteellinen toiminnallisen näön arviointi, joka voidaan toteuttaa vain silmälääkärin, audiologin, lastenneurologin, opettajien, terapeuttien, lapsen avustajan ja perheen yhteistyönä. Se ei siten ole mikään seulontatutkimus vaan parin kolmen vuoden aikana toteutettu selvitys, joka pitäisi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen kouluikää eli viimeistään viisivuotistutkimuksessa. Itse asiassa sen tulisi olla myös varhaiskuntoutuksen perustana. Varhaiskuntoutus on sisällöltään paljolti erityisopetusta, oppimista tavanomaisista oppimistavoista poiketen.
Lukivaikeudet ovat yksi tavallisimpia koulun alaluokkien ongelmia. Dysleksiassa lapsen näön ja kuulon tulisi olla normaalit, mutta dyslektisellä lapsella voi olla myös näköongelmia, jotka osaltaan vaikeuttavat lukemista. (Toisaalta näkövammaisuus ei sulje pois dysleksian mahdollisuutta, se esiintyy myös sokeilla.) Lukemisen vaikeus, joka ei ole puhdas dysleksia, liittyy usein visuaalisiin hahmotushäiriöihin, joiden laatu pitää selvittää yksityiskohtaisesti, jotta ymmärretään, mitkä näkötoiminnat ovat vaikeita ja miten kyseinen vaikeus voidaan kompensoida. Joissain tapauksissa kyseessä voi olla puhdas visuaalisen tiedon siirtohäiriö, mikä tietenkin pitäisi diagnostisoida mahdollisimman varhain. Toisinaan kyseessä on suuriasteinen kaukotaittoisuus, jonka lapsi jaksaa kompensoida lyhyen seulontatestin aikana. Siksi jokaisen lukemisvaikeuksista kärsivän lapsen näkö ja kuulo on tutkittava perusteellisesti.
Korkeampien näkötoimintojen häiriöiden diagnostisoimisessa päästäisiin varhaisempiin ja kattavampiin diagnooseihin, jos kaikki lasten parissa toimivat terveydenhuollon ja opetusalan henkilöt osaisivat pitää tehdä havaintoja lapsen käyttäytymisestä ja tietäisivät, että tietyt oireet ja käytöksen piirteet voivat osittain tai kokonaan johtua näkötoimintojen vaurioista. Näistä on tarkemmin Toiminnallisen näön tutkiminen-osion kappaleessa Aivovaurion aiheuttamat näkövammat ja luennossa 'Aivovaurio - näkövamma, lukemisen muuttuminen'.
Vammaisista lapsista kehitysvammaisten lasten ryhmä on suurin. Heistä vain osa voidaan tutkia tavanomaisen seulontatutkimuksen menetelmin eivätkä ne tuo esiin heidän ongelmiaan. Kaikki kehitysvammaiset lapset tulisi tutkia kunnolla sekä diagnoosin teon yhteydessä, tapahtui se sitten ensimmäisen tai viidennen ikävuoden aikana, ja säännöllisesti kouluiässä. Kunnollisella tutkimisella tarkoitan sitä, ettei silmälääkärin perustutkimus riitä. Siitä saadaan tiedot anatomisista muutoksista ja taittovirheistä, mutta sen lisäksi tarvitaan perusteelliset tiedot motorisista häiriöistä, fiksaation laadusta, akkommodaation laadusta, silmien liikkeistä ja karsastuksen laadusta. Sen jälkeen seuraa pitkällinen seuranta, jonka aikana selviävät korkeampien näkötoimintojen häiriöt ja puutteellisuudet. Silmälääkärin tutkimus kannattaa toistaa ensimmäisellä ja 7-8-luokalla. Down lasten ja nuorten kontrolleista on valmistumassa Käypä hoito - suositus.
Koska osa kehitysvammaisista lapsista ei selviä rivitesteistä, on kehitysvammaisten lasten koululla tapahtuvaa seurantaa varten oltava yksittäisten symbolien testejä. EHA 2-luokkien lapsia varten myös erillisillä korteilla olevat testikuviot, jotta testitilannetta voidaan yksinkertaistaa riittävästi.
Testaukseen tarvitaan yhteistyötä opetushenkilökunnan ja terveydenhoitajan välillä, koska testaaminen onnistuu yleensä parhaiten lapsen omassa luokassa, kun muut lapset ovat poissa. Harjoittelu taas onnistuu usein parhaiten koko luokan osallistuessa siihen.
Kuulovammaisten lasten keskuudessa verkkokalvodegeneraatiot ovat siksi tavallisia, että niitä tulee etsiä suunnatusti. Tappisolujen pidentynyt hämärään adaptoitumisaika voidaan todeta CONE Adaptation-testin avulla jo ennen kouluikää ja sen muutoksia voidaan seurata saman testin avulla yksinkertaisessa leikkitilanteessa, joka vie vain muutaman minuutin.
Lapsilla, joilla on todettu verkkokalvomuutos, on yleensä näkökenttämuutoksia jo kouluiän alussa. Näkökentän mittaamista voidaan harjoitella koulussa, jolloin jo ensimmäinen mittaus laboratoriossa saattaa onnistua kohtalaisen hyvin. Kentän mittaamisessa on olennaista, että mitataan paitsi suurimman valostimuluksen avulla myös I/4- stimuluksen näkymisalue, koska se ensimmäisenä paljastaa herkkyyden alenemisen kentän keskiperiferiassa.
Harjoittelussa on tärkeää, että lapset ja tulkki tutustuvat näkökentän tekemiseen ja tulkki selvittää silmälääkärin tai tutkimuksen tekevän hoitajan kanssa, miten kommunikaatio järjestetään kentän mittauksen aikana, kun lapsi katsoo näkökenttäpadan keskelle eikä siksi voi saada viitottua informaatiota.
Liikuntavammaisten lasten näköongelmat ovat yhtä huonosti selvitettyjä kuin kehitysvammaisten lasten. Heillä tavalliset korkeampien näkötoimintojen häiriöt ja silmien motoriset häiriöt ovat useimmiten diagnostisoimattomia, kun lapsi tulee kouluun. Silmän-käden-koordinaatiohäiriötkin lasketaan motorisen häiriön aiheuttamiksi, vaikka on hyvin todennäköistä, että myös käden liikkeen suunnittelun pohjana oleva 'kartta' voi olla puutteellinen tai feed-back-lenkki käden liikkeen aikana voi olla niin huono, että se häiritsee. Tämän voi todeta silloin, kun lapsi kääntä päänsä poispäin ojentaessaan käden tarttuakseen esineeseen.
Näöntarkkuuden mittaamisen aikana kannattaa katsoa tarkkaan, kuinka vaikeaa lapsen on kohdistaa katseensa testikuvioihin. Jos silmän ei näytä pysähtyvän oikeaan kohtaan ja lapsella on selviä vaikeuksia siirtyä kuviosta toiseen, kyseessä on silmän liikkeiden säätelyn häiriö, joka todennäköisesti tulee vaikuttamaan myös lapsen lukemiseen. Lukemistapahtumaa on siksi tutkittava erityisen tarkkaan ja mietittävä, mikä olisi se tekniikka, jolla lapsi voisi oppia lukemaan. Nämä lapset tarvitsevat usein myös auditiivisen tukimateriaalin riippumatta siitä, mikä heidän näöntarkkuutensa on.
Lapsen kysy tarkentaa kuva eri etäisyyksille voidaan testata yksinkertaisesti pyytämällä lasta katsomaan retinoskoopin vieressä olevaa pientä kuvaa tai esineen yksityiskohtaa. Jos lapsi ei pysty tarkentamaan eli akkommodoimaan, mustuaisessa näkyvän valojuovan liike pysyy myötäliikkeenä, jos lapsi on kaukotaittoinen. Jos lapsi akkommodoi, mustuaisessa näkyvä juova joko häviää kokonaan tai jää vain hiukan alikorjatuksi. Mittaus ei vie juuri puolta minuuttia kauempaa, joten se kannattaisi tehdä jokaisen liikuntavammaisen lapsen perustutkimuksena jo varhaiskuntoutuksen aikana.
Näkövammaiset lapset opiskelevat integroituina lähikouluissaan. Näkövammaisia muuten täysin terveitä lapsia on niin vähän, että kunkin terveydenhoitajan tai opettajan kohdalle ei satu edes yhtä lasta. Sen sijaan kehitysvammaisten luokissa ja liikuntavammaisten lasten luokissa heitä on paljon. Kunkin näkövammaisen lapsen näkötilanne kannattaa selvittää myös kouluoloissa, koska siellä moni näkötoiminta voi olla erilainen kuin silmälääkärin vastaanotolla. Valaistus on erilainen, luokkatilanne voi olla häiritsevämpi tai helpompi kuin silmälääkärin vastaanotto. Apuvälineiden käytön tultua tutuksi näön käyttö voi olla huomattavasti parempaa kuin apuvälineiden sovittamisen yhteydessä. Toisaalta näönkuntoutuspoliklinikan rauhallinen, lasta tukeva työskentely voi antaa toiminnoista paremman kuvan kuin mihin lapsi pystyy suuressa luokassa. Alueopettajan, luokanopettajan ja terveydenhoitajan yhteistyö on tarpeen lapsen tilanteen selvittelyssä.
Näkövammaisten lasten työskentelyetäisyys on usein hyvin lyhyt. Silloin tarvitaan kohopulpetti, jonka avulla työskentelyasento saadaan pidetyksi ergonomisesti hyväksyttävänä. Lasten työskentelyasentoihin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, myös normaalinäköisten lasten työskentelyasentoihin, jotta lapset päättäisivät koulunsa ryhdikkäinä ilman selkävaivoja.
Korostaisin vielä kerran, että seulontatutkimukset koskevat ainoastaan ja vain oireettomia lapsia. Lapset käyvät valittamassa silmien seutuun paikallistuvia vaivoja aika usein, jolloin on tiedettävä, mitkä asiat on selvitettävä koululla ennen kuin lapsi ohjataan erikoislääkäreiden konsultaatioon. Erilaisia vaivoja koskevia ohjeita on osiossa Koulujen näönhuolto kappaleessa "Tavallisimmat näköön liittyvät vaivat".
Lapset, joilla on vaivoja, eivät kuulu seulonnan piiriin vaan heidät hoidetaan tavanomaisten sairauksa koskevien yleisohjeiden mukaisesti.
Toinen asia, jota haluan korostaa vielä lopuksi, on likitaittoisuuteen suhtautuminen. Likitaittoisuus on yhtä vaaraton asia kuin kengän numero. Osa lapsista on kaukotaittoisia, osa likitaittoisia. Kummankin ryhmän lasten silmät ovat normaaleja ja lasten näkö on normaali, silmälaseilla korjattuna sekä lähelle että kauas. Lapsille ei missään tapauksessa saa mennä sanomaa, että näkö on huonontunut, koskei se ole huonontunut. Lasit vain ovat jääneet vähän heikoiksi. Terveydenhoitoon kuuluva seulonta ei saa vammauttaa lasta antamalla hänelle sen kuvan, että hänen näkönsä on huono.
Näön seulontatutkimuksista tärkein eli näöntarkkuuden mittaus kannattaa opetella hyvin ja käyttää myös lähinäöntarkkuuden mittausta, koska sen avulla seulontatutkimus tarkentuu ja lähetettävien lasten määrä vähenee olennaisesti. Värinäön seulonta pitää tehdä oikein ja siinä todetut poikkeavat löydökset pitää tarkistaa kvantitatiivisella testillä. Seulontatestin perusteella tehdyt päätelmät voivat olla täysin virheellisiä ja johtaa virheellisen lausunnon antamiseen, jolla taas voi olla ratkaiseva merkitys nuoren henkilön elämässä. Erityisopetuksessa olevien lasten näön seuranta on seulonnasta poikkeava työalue, jota tulee kehittää vastaamaan nykyistä opetuksen inkluusioperiaatetta.
Seulontatutkimusten lisäksi kouluterveydenhuoltoon kuuluvat myös erilaisten oireiden selvittely ja hoito sekä erilaisten vammaisten lasten asioiden hoito. Näkö on keskeinen toiminta nykyisessä koulussa, jossa visuaalisen opetusmateriaalin osuus on jatkuvasti kasvamassa. Näön erilaisten poikkeavien toimintojen tunteminen ja lasten tilanteiden seurannan taitaminen korostuvat nyt, kun aikaisempaa vaikeammin vammaisetkin lapset opiskelevat lähikouluissaan.
[ 1-18 ]|[ 19-42 ]|[ Takaisin Neuvola ja koulu -osioon ]