Työikäisten näönhuolto
Näönhuoltoa tarvitaan kaikissa ammateissa työskentelevien työntekijöiden työterveyshuollon osana. Se korostuu joissain ammateissa, kuten joukkoliikenteen kuljettajien ja erilaisten tarkkuustyötä tekevien terveystarkastuksissa sekä nykyään toimistotyön tekijöiden erityistyölasikysymysten selvittelyssä. Yhä useammat ammatit alkavat näön käytön suhteen muistuttaa toimistotyötä. Ensimmäisessä diassa toinen kuvista on valvomosta, toinen kuvaa valopöydällä tehtävää tarkkaa työtä. Molemmissa katseluolosuhteet muistuttavat toimistotyötä, mutta mitoitukset ovat yksilöllisiä.
|
|
Kun puhumme näön huollosta, on aiheellista määritellä ensimmäiseksi "näkö". Näkö ei ole pelkkä näöntarkkuus, kuten usein ajatellaan. Näemme muotoja, värejä ja liikettä. Kaikkien kolmen alueen näkötoiminnat tulisi muistaa työnäköä ja työkykyä arvioitaessa.
Näönhuoltoon kuuluvat terveystarkastusten lisäksi työsuojelukysymykset eli tapaturmien ja työperäisten sairauksien ehkäisy ja lisäksi tavallisten silmäsairauksien hoito.
Työhöntulo- ja määräaikaistarkastuksissa tavallisin näköä koskeva tutkimus on näöntarkkuuden mittaaminen. Näöntarkkuus mitataan korkeakontrastisella näöntarkkuustaululla, jonka mieluiten pitäisi olla valolaatikossa. Jos valaistus ei ole vakio, eri paikoissa tehtyjen mittausten tulokset eivät ole vertailukelpoisia. Aikaisemmin käytössä olleiden näköseulojen lähinäkötestit eivät toimi ikänäköisiä tutkittaessa, värinäkötestien laadussa on toivomisen varaa ja stereonäkötestejä ei pidä käyttää, joten hintaansa nähden niistä saa vähän irti.
Lähinäöntarkkuus mitataan lähinäkötestillä joko 40 cm:n standardietäisyydellä tai sillä etäisyydellä, jolla tutkittavan lähikorjaus on tarkimmillaan. Näöntarkkuusarvo joudutaan silloin laskemaan seuraavan kaavan mukaan:
| käytetty etäisyys (m) | x luetun rivin ilmoittama näöntarkkuus VAm. | |
| 0.4m |
Jos tutkittava lukee 65 cm:n etäisyydeltä rivin 1.0, hänen näöntarkkuutensa on 0.65/0.4x1.0=1.6.
Lähitestissä on 40 cm:n mittainen nyöri, jolla standardietäisyyden mittaa näppärästi. Siitä poikkeavat etäisyydet joudutaan mittaamaan erikseen. Yhteisnäön aikainen näöntarkkuus mitataan ensin (jos työntekijällä on yhteisnäkö), sen jälkeen kummankin silmän näöntarkkuus erikseen.
Näöntarkkuus mitataan aina kynnykselle saakka eli riville, jolta tutkittava vielä näkee vähintään kolme viidestä oikein. Jos riviltä nähdään vain kaksi tai yksi oikein, näöntarkkuusarvo on edellisen rivin arvo, jonka perään merkitään +2 tai +1.
Tutkittava pysyy rivillä parhaiten, jos luettavan rivin yläpuolella tai alapuolella oleva rivi peitetään valkoisella kortilla. Kortin reuna ei saa häiritä luettavan rivin näkemistä eli se ei saa olla liian lähellä.
| käytetty etäisyys (m) | x luetun rivin ilmoittama näöntarkkuus | |
| 0.4m |
Kaukonäöntarkkuus mitataan ensin yhteisnäön aikana, sitten kummankin silmän näöntarkkuus erikseen. Luettavan rivin yläpuolella oleva rivi peitetään valolaatikon mukana tulleella muovilevyllä, joka pää kulkee mukavasti testin ja laatikon reunan välissä, kuten kuvasta näkyy.
Kun testi on valolaatikossa, valaistus on aina vakio, 120 candelaa neliömetrillä. Mittausetäisyys on kansainvälisen suosituksen mukaisesti 4 metriä. Sen lyhempiä etäisyyksiä ei ole hyväksytty aikuisen henkilön kaukonäöntarkkuuden mittaamiseen, vaikka vielä 3 metrin etäisyydellä virhe on mitätön.
Taulun yläosan riveiltä kannattaa ajan säästämiseksi kysyä vain ensimmäinen numero kultakin riviltä. Kun tutkittava vastaa väärin tai sanoo, ettei hän näe, kysytään edellisen rivin kaikki numerot.
Näöntarkkuus on sen rivin ilmoittama arvo, esimerkiksi 1.6, jolta tutkittava näkee vähintään kolme viidestä numerosta oikein. Silloin tulos merkitään 1.6-2 tai 1.6(-2).
Nykyisin joudutaan usein selvittämään näöntarkkuus näytön etäisyydellä. Se onnistuu hyvin laittamalla lähitesti näytön pinnalle tutkittavan istuessa hänelle tyypillisessä asennossa, jotta mittausetäisyys on oikea. Koska mittausetäisyys on yli 40cm, näöntarkkuus arvo lasketaan edellä esitetyn kaavan mukaan:
| käytetty etäisyys (m) | x luetun rivin ilmoittama näöntarkkuus | |
| 0.4m |
tai kaavasta VA=m/M
Näöntarkkuus voidaan laskea myös kaavasta VA=m/M, missä m on = testin etäisyys metreissä ja M= pienimmän luetun rivin M-arvo, joka on merkitty testin vasempaan reunaan. Esimerkiksi, jos tutkittava lukee 0.5M riviltä neljä numeroa oikein ja testi on ollut 60cm etäisyydellä, näöntarkkuus on 0.6/0.5=1.2 (-1).
Työterveyshoitajat ja optometristit esittivät runsas vuosi sitten, että päätteellä työskentelevien henkilöiden näöntarkkuuden mittaamista varten pitäisi olla 60cm:n etäisyydelle mitoitettu lähitesti. Nyt se on olemassa.
Koska näytöllä olevan informaation rakenne poikkeaa olennaisesti näkötestin painojäljestä, näytöllä olevan tekstin luettavuutta voidaan arvioida myös seuraavan yksinkertaisen menettelyn avulla:
-
tutkittava kävelee näytöstä poispäin niin kauas, ettei hän pysty lukemaan näytöllä olevaa tekstiä
sen jälkeen hän lähestyy näyttöä puoli askelta kerrallaan, kunnes hän a) juuri ja juuri saa tekstistä selvää, b) lukee tekstin vaivatta.
Etäisyys, jolta vaivaton lukeminen on mahdollista, kuvaa työntekijän näön reserviä työtilanteessa. Kun työetäisyys on noin 60cm ja vaivattoman lukemisen etäisyys 3 metriä, tutkittavalla on viisinkertainen reservi. Se on tavallinen miellyttävän työskentelyn edellytys.
Jos lukeminen on mahdollista vasta 1.2 metrin etäisyydeltä, näkeminen on jo lähellä kynnysarvoja ja monelle työntekijälle liian vaativaa. Joko näytön tekstin kokoa suurennetaan tai näyttö otetaan tavanomaista lähemmäksi, jolloin kyseessä on heikkonäköisen henkilön erityistyötilanne. Tekstin suurentaminen on usein ergonomisesti parempi ratkaisu.
Samalla, kun tutkitaan työntekijän näköä, kiinnitetään huomiota näytön visuaaliseen rakenteeseen, fontin kokoon, ruudulla olevan tiedon määrään, tekstin kontrastiin ja näytöllä mahdollisesti oleviin häiritseviin heijastuksiin vaaleista pinnoista ja valoista. Useihin työpaikkoihin on saatu aikaisempaa suuremmat näytöt ja siten voitaisiin käyttää aikaisempaa suurempaa tekstikokoa. Informaation suunnittelijat ovat kuitenkin alkaneet sulloa näytöille aikaisempaa enemmän katsottavaa, kun pintaa kerran on entistä enemmän.
Näköjärjestelmälle tällainen täyteen ahdettu pinta on työläs katselun kohde ja rasittaa tarpeettomasti. Toinen tarpeeton näkötyön hankaluus on numerosarjojen etsiminen. Kun tiedetään, mikä numerosarja pitää löytää, se pitäisi löytää ohjelmallisesti eikä työntekijän etsimänä.
Kontrastiherkkyyden mittaamisessa käytetään samaa valolaatikkoa kuin korkeakontrastisia näöntarkkuustestejä käytettäessä. Mittaustekniikkakin on aivan sama, eli luetetaan ensin kunkin rivin ensimmäinen numero ja kynnysarvoa lähestyessä koko rivi.
Matalakontrastisia, tavallisesti 2.5%:n kontrastisia, kuvioita käytettäessä osa tutkittavista sanoo jo reilusti kynnysarvojen yläpuolella, etteivät he näe seuraavalta riviltä 'mitään'. Heille kannattaa sanoa, että kuviot tulevat näkyviin aika hitaasti ja ajoittain häviävät silloin, kun ollaan lähellä kynnysarvoja. Tutkittava saattaa nähdä jopa kolme riviä aivan oikein sen jälkeen, kun hän ei nähnyt 'mitään'.
Kontrastiherkkyyden mittaaminen vie vajaan minuutin. Kun korkealla kontrastilla mitattu näöntarkkuuden arvo on jo mitattu ja tiedetään, että 2.5%:n kontrastissa nähdään yleensä 3-4 riviä vähemmän, voidaan ylimmän rivin esittämisen jälkeen edetä ripeästi testiä alaspäin. Kontrastiherkkyyden mittaaminen on erityisen tärkeää niiden työntekijöiden kohdalla, jotka saattavat altistua neurotoksisille aineille. Heidän seurannassaan voitaisiin ajatella jopa mittausta 1%:n kontrastissa, jotta vähäisetkin muutokset kontrastiherkkyydessä huomattaisiin. Sen lisäksi kannattaisi mitata myös tarkannäön aluetta ympäröivän verkkokalvon herkkyys esimerkiksi MM-kentällä, mistä kohta tarkemmin.
Kontrastiherkkyystesteistä enemmän Testien ohjeet osiossa.
Kontrastiherkkyyden muutos voidaan esittää tällaisella kuvaajalla, jossa X-akselin tasossa on merkittynä korkeakontrastisella taululla mitattu näöntarkkuus ja kuvaajassa ylempänä eli matalammalla kontrastitasolla, tässä tapauksessa 2.5%:n kohdalla, mitattu näöntarkkuusarvo. Kuvaajassa Y-akselin suunnassa kontrastiherkkyys kasvaa eli nähtyjen kuvioiden kontrasti vähenee.
Kun näkö muuttuu toksisten aineiden aiheuttaman vaurion, diabeteksen, harmaakaihen, glaukooman tai näköhermotulehduksen takia, muutos on usein suurempi matalien kontrastien alueella kuin korkeiden kontrastien alueella. Kuvassa esitetty muutos johtuu mykiöiden alkavasta himmenemisestä eli opalisaatiosta, verkkokalvo vaikutti hyväkuntoiselta. Näöntarkkuus korkeilla kontrasteilla on huonontunut vajaat kaksi riviä (1.25 osittain > 0.8) ja on vielä normaalialueella. Sen sijaan 2.5%:n kontrastissa näöntarkkuus on laskenut 0.4:stä 0.1:een eli kuusi riviä.
Pekka Järvisen väitöskirjatyö valimotyöläisten trietylaminialtistumisesta oli ensimmäinen tutkimus maailmassa, missä näköhäiriön todentaminen perustui kontrastiherkkyysmittauksiin. Hänen työtään varten suunnittelin ensimmäiset matalakontrastiset näöntarkkuustaulut.
Tässä diassa on esitetty joitain keskeisiä asioita näön muuttumistyypeistä.
Kolmella henkilöllä on sama keskeinen näöntarkkuus, 0.3. Yksi heistä toimii normaalinäköisen tavoin, hänen kontrastiherkkyytensä on normaali. Toisella on jonkin verran ongelmia henkilöiden tunnistamisessa ja haaleiden kuvien ja tekstien kanssa, koska hänen kontrastiherkkyytensä on matalien normaaliarvojen alapuolella. Kolmas henkilö on vaikeasti heikkonäköinen, koska hänen kontrastiherkkyytensä ei matalillakaan näöntarkkuusarvoilla nouse yli 10. Korkeakontrastinen näöntarkkuus ei siis kuvaa näiden kolmen henkilön näön laatua.
Seuraava terveystarkastuksissa tutkittava näkötoiminta on näkökenttä, josta tarvitsee tutkia vain sen koko. Näkökentästä on oma luentonsa, koska näkökentän muutoksia on hyvin erilaisia ja niiden vaikutus työkykyyn on joskus vaikea hahmottaa.
Näkökentän koko mitataan joko sormiperimetrialla tai Vice Versa-kenttälaitteella. Näkökentän keskiosan toiminnan laatua tullaan työelämässä mittaamaan yksinkertaisella MM- eli Macular Mapping-näkökentällä. Näkökentän laajuus jää varmasti usein mittaamatta, koska mittauksella on merkitystä lähinnä joukkokuljetusvälineiden henkilöstön tutkimisessa. Näissä työpisteissä toimivien terveydenhoitajien tulee osata sormiperimetria hyvin. Löydökset ovat harvinaisia, mutta niitä kannattaa silti etsiä.
Muutama vuosi sitten työterveydenhoitaja totesi veturinkuljettajalla jonkin verran normaalia kapeamman kentän. Vastaanotollani kenttä oli minusta normaalin kokoinen sormiperimetrialla tutkittuna, Goldmann-kentässäkin perifeeriset isopterit olivat normaalin laajuiset, mutta keskeisissä oli selvää kaventumista. Tutkittava kommentoi löydöstä sanomalla, että näkökenttä oli tuntunut toisina päivinä kapeammalta, mutta juuri silloin se hänestä vaikutti ihan normaalilta. Terveydenhoitaja oli sattumalta mitannut näkökentän tällaisena kapean kentän päivänä ja keskiviivatuumori saatiin hoitoon hyvin aikaisessa vaiheessa.
Seuraava tutkittava toiminto on värinäkö, jonka tutkiminen on aiheellista vain työhöntulotarkastuksessa, jos terveystiedoissa ei ole merkintää värinäön laadusta. Joissain töissä värinäkö on erityisen tärkeä ja toisissa töissä värinäön muuttuminen on mahdollista neurotoksisille aineille altistumisen vuoksi. Näitä töitä tekevien työntekijöiden värinäköä seurataan kunkin työpaikan erityisohjeiden mukaisesti.
Värinäön mittausmenetelmiä ovat seulontatestit, Ishiharan testi (Boström-Kugelbergin testiä ei enään valmisteta) ja kvantitatiiviset Farnsworth Panel D-15 testi ja sen muunnos Panel-16, jossa pigmenttivärit ovat täsmälleen samat kuin Pane D-15-testissä, mutta testipinta on laajempi ja peitetty muovilla, jolloin testipinnan likaantumisvaara on vähäinen.
Seulontatestit on tehty periytyvien puna-viherhäiriöiden seulontaa varten. Seulontatestit on viritetty niin herkiksi, ettei niistä juuri koskaan pääse läpi ketään, jolla olisi merkittävä värinäön poikkeavuus. Näin herkät testit poimivat aina silloin tällöin myös normaalinäköisen eli testi on virheellisesti positiivinen. Tästä syystä SEULONTATESTIN TULOKSEN PERUSTEELLA EI SAA ANTAA LAUSUNTOJA VÄRINÄÖN LAADUSTA, KOSKA KYSEESSÄ EI OLE KVANTITATIIVINEN TESTI. Poikkeavasta tuloksesta voi sanoa ainoastaan, että testitulos on poikkeava, mutta koska seulontatesti ei mittaa värinäön laatua, tulos on tarkastettava toisella tarkemmalla testillä.
Kvantitatiivisia mittauksia tarvitaan siksi harvoin, että värinäkötestejä ei isollekaan vastaanotolle tarvita kuin yksi. Useassa kunnassa Panel-16 testi on vain pääterveysasemalla, missä värinäkötesti tehdään sekä koululaisille että työikäisille. Testin tekemisestä on yksityiskohtaiset ohjeet testin mukana seuraavassa ohjekirjasessa.
Sekä seulontatestejä että kvantitatiivisia väritestejä tehtäessä VALAISTUKSEN ON OLTAVA OHJEIDEN MUKAINEN eli testi tehdään joko 'pohjoiseen viettävän ikkunan ääressä pilvipoutaisena päivänä keskipäivällä' tai sinisen hehkulampun alla. Tässä valaistusasiassa tehdään ehkä eniten virheitä.
Kun perinnöllinen värinäönhäiriö todetaan ja sen aste varmistetaan kvantitatiivisella testillä, siitä kannattaa antaa kirjallinen tieto tutkittavalle, koska löydöksen ei pitäisi muuttua vuosien kuluessa. Tästä syystä mittausta ei tarvitse toistaa määräaikaistarkastuksissa.
Kvantitatiivinen värinäkötesti tehdään vuosittaisissa tarkastuksissa, jos altistuminen neurotoksisille aineille on todennäköinen. Joissain tapauksissa käytetään Lanthonyn desaturoitua testiä, jossa pigmentteihin on lisätty valkoista väriä eli testivärit ovat haaleita pastellisävyjä. Testi on niin vaikea, että useimmat tutkittavat tekevät siinä virheitä. Testiä voi ja kannattaa harjoituttaa, koska värisävyjen järjestystä ei voi muistaa, se on nähtävä. Hyvin tehty testi antaa toistettuna saman tai lähes saman tuloksen. Useimmat joukkoliikenteen työnantajat tutkituttavat värinäön seulontatestillä vuosittain, vaikka todennäköisyys sen muuttumisesta on mitätön. Jos muutos johtuu sairaudesta, se ei useinkaan jää kiinni seulontatestissä, koska värien erottelun häiriö ei satu punaviherakselille.
Internetissä kotisivullani oleva väritestipeli antaa kohtalaisen hyvin kuvan värinäön häiriön laadusta eli siitä, mitkä värit sekaantuvat, mutta sen tulos täytyy aina varmistaa oikealla kvantitatiivisella testillä. Näyttöjen värisävyjä ei voi kalibroida niin, että ne vastaisivat pigmenttivärejä riittävän tarkasti.
Peli on tarkoitettu opettajien avuksi, koska sen aikana käy selväksi, minkä värien välillä on merkittävää konfuusiota. Sama vaikeus on tietysti myös luokkatilanteessa ja työpaikalla.
Värinäön virheitä etsitään tarkasti puhelinasentajiksi koulutettavilta ja heikkovirtapuolen sähköasentajiksi pyrkiviltä. Tämä on perusteltua, koska näissä töissä käsitellään vähäisiä värieroja, usein matalassa valaistustasossa. Mitä tehdään, jos alalle pyrkivältä löytyy vähäinen värinäön virheellisyys eli pari - kolme väriavaruuden ylitystä testituloksessa. Yleensä alle neljää virhettä pidetään vielä normaalina. Näissä tapauksissa kannattaa testata näkötoimintoja kyseisessä työtilanteessa ja sitä varten tarkastusta suorittavalla pitää olla kaksi kaapelinpätkää, joiden johdot tutkittava saa yhdistettäväkseen. Jos työ onnistuu matalassa valaistustasossa, estettä työskentelylle ei ole.
|
|
Seuraavat näön osatoiminnot, jotka tutkitaan joillain työpaikoilla, ovat yhteisnäkö ja stereonäkö. Niiden laatu tarvitsee tietää vain niissä harvoissa töissä, jotka perustuvat lähistereonäön käyttöön. Sellaisia töitä ovat esimerkiksi stereokartoitus ja stereomikroskopointi. Näihin töihin hakeutuvilla on yleensä keskimääräistä tarkempi stereonäkö, joka ei muutu työvuosien mittaan, jollei jokin sairaus tai tapaturma vaurioita näköjärjestelmää.
Stereonäön tutkiminen EI ole asiallista trukin- tai nosturinkuljettajilta, koska heidän työskentelynsä ei perustu lähistereoon vaan parallaksiin. Katselun kohde on muutamista metreistä useaan kymmeneen metriin, missä stereonäön osuus on mitätön. Lastauksessa seurataan kuorman tai kuormausalustan laidan ja hyllyn yläreunan tai lastausaukon reunan lähestymistä eli kahden suoran viivan liikkumista toisiinsa nähden. Kun ne ovat halutulla, erittäin pienellä etäisyydellä toisistaan, lastin siirto tapahtuu sitä kolhimatta. Tällainen tehtävä onnistuu yksisilmäiseltä henkilöltä siinä missä kahta silmää käyttävältä, toisinaan jopa paremmin. Paras testi on laitteen käyttämisen tarkkuuden havainnointi.
Stereonäön menetys on joissain töissä tärkeä työturvallisuusasia. Jos esimerkiksi metsurilla on ollut hyvä stereonäkö, johon hänen työskentelynsä on perustunut, hän ei stereonäön menetyksen jälkeen ole työhön sopiva, koska hänen liikkeensä olisivat epätarkat. Moottorisahaa käytettäessä se on liian suri riski. Useimmissa muissa töissä totutteluajan hankaluudet, kahvin kaataminen kupin viereen jne, ovat harmillisia, mutteivät työkyvyttömyyttä aiheuttavia. - Jos metsurilla ei ole ollut stereonäköä ja näkövamma sattuu ei-johtavaan silmään, jonka näkökentän laitaosa jää toimivaksi, mitään toiminnallista häiriötä ei synny. Liikkuvien koneenosien kanssa työskentelevien stereonäkö kannattaisi mitata työhön tullessa, jotta mahdollisen tapaturman satuttua osataan arvioida näön muutoksen vaikutus työkykyyn. Stereonäön mittauksen aikana taittovirheiden pitäisi olla korjatut, koska korjaamaton taittovirhe voi huonontaa tulosta.
Näkötoiminnoissa on vielä yksi, joka pitäisi mitata, liikkeen näkemisen tarkkuus. Siihen ei vielä ole työlääketieteeseen sopivaa testiä, joten sitä ei voida tehdä työterveyshuollossa. Asiaa käsitellään yksityiskohtaisesti liikennenäköä koskevassa luennossa.
Seulontatutkimusten ja erityisryhmien terveystarkastusten lisäksi työterveyshoitajat tekevät arvokasta yleistä terveysneuvontaa. Näön osalta siihen kuuluu muistuttaa keski-ikään tulevia ja sen ylittäneitä säännöllisistä silmien ja näön terveystarkastuksista kerran viidessä vuodessa. Ne tekee silmälääkäri, ei optikko. Tärkein syy terveystarkastuksiin on glaukooman riskin lisääntyminen iän mukana, sen diagnostisoiminen kuuluu silmälääkärille.
Silmänpainetta EI mitata terveystarkastuksissa, koska se antaa tutkittavalle virheellisen kuvan siitä, että silmien terveystarkastus on tehty, kun kerta painekin on mitattu. Glaukoomariskin arvioimiseksi tarvitaan myös näkökentät ja näköhermonpään tilan arviointi.
Terveyden seurannan ohella työterveyshuolto osallistuu myös työpaikan ergonomiakysymysten ja työturvallisuusasioiden hoitoon. Tapaturmien hoitoon on varauduttava, vaikka niitä useimmissa työpaikoissa ei tapahdu lainkaan. Niillä työpaikoilla, joilla työperäiset sairaudet ovat mahdollisia, seuranta järjestetään myös näön osalta. Kuten Pekka Järvisen työ osoitti, seurannassa on mitattava sitä muuttujaa, joka on todennäköinen. Tavallisimmat muuttujat ovat kontrastiherkkyys ja värinäkö.
Näköön liittyvissä työkykyisyyskysymyksistä on omat luentonsa liikennenäön ja toimistotyön osalta.
Vanheneminen tulee ottaa huomioon kaikissa työtehtävissä.
Työperäisten sairauksien lisäksi joudutaan silloin tällöin hoitamaan allergisia reaktioita ja luomitulehduksia. Lääkkeitä valittaessa kannattaa käyttää vanhoja tuttuja lääkkeitä. Allergisten oireiden hoidossa se tarkoittaa oireen aiheuttajan selvittämistä työntekijän kanssa, kromoglykaaatin ja Oftan C-C:n käyttöä. Vahvempien steroidien käyttö jätettään silmälääkärille, paitsi akuutin luomiturvotuksen hoidossa, jos on varmaa, ettei kyseessä ole orbitaselluliiti.
Ikääntyminen merkitsee akkommodaation joustavuuden vähenemistä,. mikä pitää korvata vuosien mittaan aina vain tarkemmin silmälaseilla. Moniteholasien valintaan liittyvistä kysymyksistä on tietoa päätetyötä koskevassa luennossa.
Häikäistyminen lisääntyy ja häikäisystä toipuminen hidastuu, mikä pitää ottaa huomioon liikenteessä ja niissä tehtävissä, missä valaistuksen vaihtelut ovat suuret.
Iän mukana valon tarve lisääntyy, mutta muutosnopeus on yksilöllinen. Tästä syystä työntekijän säädettävissä oleva työpisteen valaistus on paras ratkaisu.
Iän mukana lisääntyy mykiöiden vähäisten samentumien määrä. Glaukoomariskikin lisääntyy iän mukana. Glaukoomalääkityksistä pilokarpiini vaikeutti työnäkemistä aikaisemmin. Nykyään glaukoomalääkkeet eivät jurui vaikuta työnäkemiseen. Diabeetikoiden silmien kontrollien säännöllisyyttä kannattaa myös seurata.
Toimistotyön näköongelmista on oma luentonsa. Niissä perusergonomia laitetaan aina ensin kuntoon ja vasta sen jälkeen aletaan selvittää lasiasioita.
Silmätapaturmista on samoin oma luentonsa.
Työperäisistä silmäsairauksista silmien allergiset reaktiot ovat tavallisin selvitettävä asia. Sidekalvon krooniset säteilyvammat ovat hankalasti osoitettavissa. Vakuutusyhtiöt eivät niitä juuri hyväksy korvattaviksi, koska ne ovat täysin estettävissä suojalaseja käyttämällä. Tämä kannattaa tehdä tiettäväksi erityisesti työnjohtajille, jotka liikkuvat usein ilman sivusuojallisia silmälaseja hitsaustyöalueilla.
Toksiset sarveiskalvon, mykiön ja näköhermon vauriot estetään nykyään aika tehokkaasti, mutta kuten Pekka Järvisen väitöskirja osoitti, työntekijöiden oireisiin kannattaa suhtautua vakavasti silloinkin, kun aluksi ei näytä olevan mitattavia muutoksia. Kyseessä on silloin virheellinen mittaustapa. Esimerkiksi näköhermovaurioiden tutkimisessa tulee muistaa, että kyseisiin töihin valikoituu usein työntekijöitä, joilla on poikkeuksellisen hyvä kontrastiherkkyys, koska he selviävät esimerkiksi työhön liittyvästä pintojen tarkastamisesta valkoisia veneitä valmistettaessa muita paremmin. Heidän kontrastiherkkyytensä saa huonontua alle puoleen lähtötilanteesta ja he ovat edelleenkin normaalialueella. Normaalilöydös ei siis ole merkitsevä vaan MUUTOS.
Lasinpuhaltajan kaihi mainitaan aina silmien työperäisistä sairauksista puhuttaessa, mutta meillä ei kyseistä löydöstä ole ilmeisesti tehty vuosiin.
Työperäisten sairauksien selvittelyssä joudutaan usein hoitamaan myös muista syistä johtuvia allergisia reaktioita ja luomenreunan tulehduksia. Allergiaoireiden hoidosta oli jo edellä, luomenreunan tulehduksen hoidossa puhdistus ja Oftan C-C ovat perushoito, paikallinen toinen antibioottitippa ja aknen hoitoa vastaava antibiootti sitkeissä tapauksissa. Luomenreunojen öljyä tuottavia rauhasten ei kannata antaa tuhoutua työelämän aikana, koska siitä seuraa hankalasti hoidettava kuivasilmäisyys eläkeiässä.
Päänsäryn ollessa silmien seudussa kannattaa muistaa niskalihaksien kiputilojen säteileminen silmien seutuun, purentavirheistä aiheutuvat säryt ja nenän sivuonteloiden kivun säteileminen silmiin. Kouluiässä huono aamiainen on tavallisin iltapäiväpäänsäryn syy eikä se työiässäkään ole tuntematon.
Työnäkemiseen ja näönhuoltoon työelämässä liittyy lukuisia asioita, joiden merkitys vaihtelee työpaikasta toiseen. Kullakin työpaikalla kannattaa kartoittaa asioiden tärkeysjärjestys ja edelleenkin tutkia mahdollisia työstä aiheutuvia näköongelmia ja korjata niitä ennen kuin ne aiheuttavat pysyviä hankaluuksia työntekijöille. Näköergonomia on näistä kysymyksistä tärkein.
Näön mittaamiseen liittyvissä kysymyksissä on vielä paljon tutkittavaa ja ohjeissa korjaamisen varaa aina asetuksia myöten. Työterveyshuollon vahvuus on sen läheisyys työpaikkoihin ja niiden olosuhteiden tuntemus. Itse kunkin työntekijän ja konsultteina käytettyjen optikoiden ja silmälääkäreiden tulisi ainakin joskus käydä työpaikoilla, jotta he tuntevat työn yksityiskohtaisesti.
Työnäkemiseen liittyvän tiedon ja eri ammattikuntien yhteistyön kehittämiseksi meillä on SUOMEN TYÖNÄKÖSEURA, jonka jäseniksi kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
[ Takaisin ]